
On jo aika, että kirjailija saa suurimman osan kirjan tuotosta, kirjailija Harri Nykänen sanoo. Hän on yksi CrimeTime-kustantamon perustajista. Perinteisissä kustantamoissa kirjailijan osuus tuotosta on yleensä 21 prosentin luokkaa. Se ei ole hänestä oikeudenmukaista. Asia mietitytti Raid-dekkareista tunnettua Nykästä pitkään, kun hänen kirjansa julkaisi WSOY.
”Ajattelin, että kun kirjailija tekee valtavan ison, luovan työn ja saa viidenneksen liikevaihdosta, niin jokin siinä mättää.”
Dekkaristit seurustelevat paljon keskenään, ja asiasta tuli puhetta kaljoilla. Nykänen ryhtyi jalostamaan ajatusta vanhan rikostoimittajakollegansa Jouni Tervon kanssa.
”Lähetimme sitten dekkaristeille kutsun tapaamiseen syksyllä 2010. Aika moni tuli paikalle, ja 12 lähti mukaan.”
Vuonna 2011 perustettu CrimeTime maksaa kirjailijoille vähintään puolet kirjan tuotosta, kun kulut on ensin vähennetty. Se on hänestä oikein, varsinkin kun kirjanteon kulut ovat vähentyneet tietotekniikan kehityttyä ja painoprosessin kevennyttyä. Vanhan teknologian peruja on kirjailijoita kismittävä rojaltien maksuaikataulu: suurin osa kustantamoista tilittää ne kunkin vuoden myynnistä vasta seuraavan vuoden keväällä.
”Aikoinaan pankit olivat hitaita ja kaikki tapahtui jälkijunassa. Mutta nykyään rojaltit voisi helposti maksaa tammikuussa, sen sijaan että rahoilla spekuloidaan puoli vuotta”, Nykänen sanoo.
CrimeTime tilittää rahat kolmesti vuodessa. CrimeTime ei kuitenkaan ole joka kirjailijan kustantamo. Mukaan on otettu vain tunnettuja, lukijakuntansa jo saavuttaneita nimiä. Perinteiset kustantamot mahdollistavat myös vähän myyvien kirjailijoidensa ja vaikkapa runoilijoiden teosten julkaisun ja markkinoinnin.
Nykänen myöntää kritiikin oikeaksi mutta sanoo, että CrimeTimekin on valmis julkaisemaan esikoisteoksia.
”Ei tietenkään voi kiistää, että isoissa kustantamoissa on tiettyjä etuja, kuten vaikkapa markkinointi, mediasuhteet ja tiedotus.”
CrimeTime ostaa nämä palvelut ulkopuolisilta, ja kukin kirjailija saa itse päättää vaikkapa millaisin summin hänen kirjaansa markkinoidaan ja millaisissa kampanjoissa hän haluaa olla mukana.
CrimeTimen yritysmuoto on osuuskunta. Sen kirjailijat ansaitsevat Nykäsen mukaan enemmän kuin perinteisellä kustantamolla.
Nykäsen mielestä e-kirjat eivät uhkaa kirja-alaa, kunhan suomalaiset pelaavat korttinsa oikein.
”Amazon on vähän niin kuin arvaamaton tekijä. Ison, kansainvälisen yrittäjän pääsy markkinoille osoittaa, että suomalaiset ovat hoitaneet homman huonosti”, Nykänen sanoo.
”Tällä haavaa e-kirjojen hinnat ovat Suomessa liian suuret, kun niillä on kaksinkertainen verotus paperikirjaan nähden.”
Kirjojen arvonlisävero on kymmenen prosenttia, mutta sähkökirjamyynnistä peritään yleinen, 24 prosentin arvonlisävero. Perinteinen kirjakauppa sahaa omaa oksaansa, kun valikoimat ovat liian pienet.
”Mitä järkeä on, että menet vaikka Suomalaiseen nähtyäsi jonkin arvostelun, ajattelet että ostat kirjan työmatkalla, ja siellä sanotaan, ettei sitä ole mutta ne voivat tilata? Se menee kotiin, tilaa verkkokirjakaupasta viisi euroa halvemmalla ja saa yhtä nopeasti. Miksi mennä sinne uudestaan?” Nykänen kuvailee.
Nykäsen mielestä kustantamojen pitäisi tehdä yhteistyötä esimerkiksi verkkokirjakaupassa. Mutta yhteen hiileen puhaltaminen tuntuu olevan niille vierasta. CrimeTimen Jouni Tervo esitti, että kustantamot perustaisivat Frankfurtin kirjamessuille yhteisen Suomi-crime-osaston, sillä juuri dekkarit ovat Saksassa tunnetuimpia.
”Muut eivät lähteneet siihen, vaan jokainen nyhrää omassa osastossaan”, Nykänen harmittelee. ■
Harri Nykänen on entinen Helsingin Sanomien rikostoimittaja, nykyinen rikoskirjailija ja CrimeTime-kustantamon perustajajäsen. Hänen 31. kirjansa, Mullasta maan -dekkari ilmestyi syksyllä.