Apu

Pulu valloitti kaupunkimme

Pulu valloitti kaupunkimme

Pulu eli kesykyyhky on melko tuore tulokas maamme linnustossa. Nykyisin se on tyypillisin kaupunkilintumme.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Timo Nieminen
Mainos

Kesykyyhkyjen historia alkaa vuosituhansien takaa. Kesykyyhky polveutuu kalliokyyhkystä, joka elää vieläkin Etelä-Euroopassa ja eteläisessä Aasiassa. Suomea lähinnä kalliokyyhky pesii Brittein saarilla ja Färsaarilla. Viime vuosisadalla niitä on pesinyt Norjassakin vuonojen rantakallioilla. Kesykyyhky on eriytynyt kalliokyyhkystä ehkä noin 6 000 vuotta sitten. Kalliokyyhky pesii luontaisesti jyrkillä kalliopahdoilla. Aikanaan niitä ilmestyi pesimään talojen ja temppeleiden seinä- ja kattosyvennyksiin, kallioseinämien vastikkeille. Kauniista linnuista pidettiin ja niitä alettiin ruokkia. Luottavaiset linnut tottuivat ihmiseen nopeasti. Tiettävästi ensimmäiset vapaana elävät kesykyyhky-yhdyskunnat havaittiin Lontoossa St. Paulin katedraalissa vuonna 1385. Suomessa on tavattu pesivänä viisi kyyhkyslajia, joista yleisin ja kookkain on viljelysten reunametsissä viihtyvä sepelkyyhky. Sen tuntee siiven yläpinnan valkoisesta juovasta ja valkoisesta kaulatäplästä.

Suomessa kyyhkysten kasvattamista tarhoissa alettiin harrastaa 1800-luvulla venäläisten ja englantilaisten kartanoiden tapaan. Jo silloin kesykyyhkystä oli parisataa erilaista rotua. Lintuja pääsi karkuun kyyhkyslakoista, ja niitä myös istutettiin meille 1800-luvulla. Kesykyyhky on yksi harvoista Suomeen istutetuista lintulajeista. Niitä on vain viisi: pulun lisäksi kyhmyjoutsen, valkoposkihanhi, kanadanhanhi ja fasaani. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa kesykyyhky oli meillä harvinainen lintulaji. Siitä pidettiin ja silloisissa taajamissa suositeltiin luottavaisten lintujen ruokkimista. Kuvaavaa pulujen asemasta oli artikkeli vuonna 1893 Turussa ilmestyvässä Aura-sanomalehdessä: siinä paheksuttiin lasten harjoittamaa pulujen kiusaamista. Kesykyyhkyjä käytettiin aikoinaan houkutuslintuina petolintujen metsästyksessä. Varsinkin kanahaukkaa varten käytiin pyydystämässä läheisistä kaupungeista kyyhkyjä, joilla haukat houkuteltiin ansoihin. Kesykyyhkyt sopeutuivat erinomaisesti kaupunkioloihin ja lisääntyivät nopeasti. Ennen harvinainen, pidetty lemmikki muuttui riesaksi, joka alkoi häiritä kaupunkilaisia. Suurina parvina turuilla ja toreilla viihtyvistä kyyhkyistä tuli lähes maanvaivoja. Nykyisin saa joskus katsoa, minne jalkansa pulupaljoudessa laittaa. Paikalle lentävät kyyhkyt viuhahtavat ohi lähes päätä hipoen.

Värikkäiksi jalostetut kyyhkyt palautuvat hiljalleen kantamuotonsa, kalliokyyhkyn väritykseen.

Pahin kesykyyhkyjen aiheuttama haitta on yleinen hygienia. Linnut viihtyvät puistonpenkeillä, parvekkeiden kaiteilla, ikkunalaudoilla ja katoilla. Suurkaupungeissa kesykyyhkyjä on hävitetty jo pitkään. Esimerkiksi Turussa alkoi ensimmäinen järjestelmällinen pulujenhävitysohjelma jo vuonna 1911. Myös tehdassaneeraukset vähentävät niiden pesäpaikkoja. Kesykyyhkyjä voi torjua asentamalla niiden istumapaikoille metallipiikkejä tai levittämällä Lennä pois -torjunta-ainetta kaiteille yhtenäiseksi kerrokseksi. Vaahtomainen aine estää lintujen laskeutumisen vuoden ajan. Kesykyyhkyt ovat hyvin paikkauskollisia lintuja. Luonnonvaraiset kalliokyyhkytkään eivät liiku luonnossa kuin muutamien kilometrien etäisyydelle. Kun kesykyyhkyt ovat kerran jonnekin asettuneet, niitä on vaikea enää häätää pois.

Pesimäpaikakseen kesykyyhky valitsee suojaisen paikan ullakolta, seinänkolosta tai savupiipusta.

Kesykyyhky viihtyy suurissa ja suurehkoissa kaupungeissa. Se on ensimmäisiä ihmisen kesyttämistä linnuista. Kyyhkyjä jalostettiin useisiin tarkoituksiin: kirjekyyhkyksi tai vain silmäniloksi herättämään ihailua moninaisella värityksellään. Kalliokyyhky on harmaankirjava, ja sillä on valkoinen yläperä. Siitä on jalostettu värimuotoja lähes valkoisesta aivan mustaan. Kaupungeissa vapaana elävien pulujen väritys palautuu hiljalleen takaisin kantamuotonsa väritykseksi. Suurin osa vapaista puluista onkin kalliokyyhkyn tapaan harmaankirjavia ja valkoyläperäisiä. Kesykyyhkyillä on nokan tyvessä valkoinen vahanahkakupla. Poikasten kerjätessä ruokaa ne ojentavat nokkansa hämärässäkin näkyvää kuplaa kohden ja emo ruokkii niitä kupumaidolla ja kuvussa pehmenneillä siemenillä. Valkoisella kuplalla on merkitystä myös parinmuodostusvaiheessa. Kosiomenojen aikana naaras tuo nokkansa koiraan nokan kuplan lähelle, aivan kuten poikasen kerjätessä ruokaa. Koiras alkaa ”ruokkia” naarasta ja linnut näyttävät suutelevan toisiaan.

Kesykyyhkyillä on jopa kolme poikuetta vuodessa, ensimmäiset jo tammikuun pakkasilla.

Poikasia kesykyyhkyt tehtailevat varsin tehokkaasti. Niillä on jopa kolme poikuetta vuodessa, joista ensimmäiset putkahtavat maailmaan jo pakkasten paukkuessa tammikuussa ja viimeiset vasta syyskuussa. Varsinkin keväällä, auringon lämmittäessä alkavat koiraat liehitellä naarasta ja kujertaa pehmeästi. Koiras kiertää naarasta, pullistelee rintaansa, kumartelee ja mahtailee. Kesykyyhkyn lisääntymiskausi on pidempi kuin millään muulla linnullamme. Kesykyyhkyt pesivät ullakoilla, savupiipuissa, seinänkoloissa ja monissa muissa suojaisissa paikoissa. Kerralla kesykyyhky munii kaksi munaa ja emo hautoo 20 vuorokautta. Hautoessaan kyyhkyparilla on selvä työnjako: Koiras tulee hautomaan juuri ennen puoltapäivää ja hautoo viiden hujakoille. Naaraalle jää loppuosa vuorokaudesta. Poikaset viettävät pesässä kolmisen viikkoa ennen kuin lähtevät maailmalle.

Kesykyyhkyissä on runsaasti värivaihtelua valkoisesta harmaan ja ruskean sävyihin.

Sotavuosina kesykyyhkylle kävi hassusti varsinkin itäisessä Suomessa. Ruokaa oli niukasti, ja kyyhkyt tarjosivat hyvää ravinnonlisää. Muutamasta paikasta kuten Rovaniemeltä, Kemijärveltä ja Lieksasta kesykyyhkyt katosivat kokonaan. Niitä istutettiin myöhemmin takaisin kaupunkiluontoa rikastuttamaan. Kesykyyhky ei tule toimeen kovin pohjoisessa. Se on riippuvainen ihmisen tarjoa­masta ravinnosta ja pienillä paikkakunnilla myös kana- ja varpushaukat saalistavat niitä. Ilman ihmisen apua kesykyyhky puuttuisi pohjoisimmilta asuinpaikoiltaan, esimerkiksi Rovaniemeltä, Kemijärveltä ja Ivalosta.

Teksti ja kuvat Timo Nieminen

Julkaistu: 13.6.2017