Professori Olli Pyyhtinen tutkii roskiamme – Mitä selvisi, kun hän vieraili Mari Pantsarin ja Jyri Häkämiehen kodissa?
Professori Olli Pyyhtinen tutkii työssään muiden ihmisten jätteitä. Mitä löytyi, kun hän vieraili kiertotalouden asiantuntijan Mari Pantsarin ja EK:n toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen kodissa?
Hiekkatien päässä, metsän keskellä, on sievä omakotitalo. Savu nousee piipusta pakkaspäivänä suoraan taivaalle.
Talossa asuu kiertotalouden asiantuntija Mari Pantsar puolisonsa, Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen kanssa.
Olemme tulleet tänne professori Olli Pyyhtisen kanssa tonkimaan roskia ja puhumaan jätteistä.
Pyyhtinen on sosiologi, joka tutkii jätteen roolia kulttuurissamme viisivuotisessa Euroopan tutkimusrahaston rahoittamassa hankkeessa. Osa tutkimusta on jäte-etnografiaa, johon kuuluvat muun muassa haastattelukäynnit ihmisten kodeissa, niin kuin nyt täällä.
Jäte on sitä, minkä yhteiskunta haluaa sulkea ulkopuolelleen, mutta silti se on osa jokapäiväistä elämäämme. Siksi se kiinnostaakin Pyyhtistä.
Olemme myös luoneet jätteen käsittelyyn hienosti toimivan järjestelmän.
Se toivottaa meidät täällä Hollolan maaseudullakin tervetulleeksi, kun saavumme pihaan. Kaksi vihreätä roskista töröttää pihatien risteyksessä. Autotallin nurkalla uinuu kompostiastia.
Mari Pantsar ottaa meidät lämpimästi vastaan kotiinsa. Hän on kattanut aamiaista pöytään: karjalanpiirakoita, ruisleipää ja hänen miehensä viikonloppuna leipomaa pitsaa. Jyri Häkämies on lähtenyt Helsinkiin edellisenä iltana.
– Ruokahävikin suhteen olen ihan mielettömän tarkka, Pantsar sanoo.
Hän on Sitran entinen johtaja ja pitkän linjan ympäristövaikuttaja, joka perusti tänä vuonna Emma Karin kanssa luontokatoon keskittyvän yrityskonsulttitoimisto Kari & Pantsarin.
Pantsar asuu Hollolassa käytännössä aina torstai-illasta maanantaiaamuun. Viikot kuluvat pääkaupungissa, mutta Hollolassa on varsinainen koti. Täällä näkyvää yhteiskunnallista työtä tekevä pariskunta ei edusta. Yleensä Hollolan kotiin ei myöskään kutsuta tiedotusvälineitä.
– Huomasin, että tuolla pihalla oli pari jäteastiaa. Miten jätehuolto on täällä järjestetty? Olli Pyyhtinen avaa haastattelun.
Pantsar kertoo, että talon pihasta kerätään energiajae ja sekäjäte. Ne tyhjennetään kahden kuukauden välein.
Autotallin takana on komposti, joka on nyt tietysti jäässä. Sitä käytetään läpi talven, keväällä se herätetään henkiin hippusella kompostiherätettä.
Kaksi kuukautta on pitkä tyhjennysväli, joten suurimman osan jätteistä pitää mennä kierrätykseen. Pahvit, muovit, lasit, metallit, paperit ja paristot kerätään muutaman kilometrin päässä K-kaupalla. Se on Pantsarin mielestä kätevää.
– Käyn siinä kaupassa sähköautolla, joten kierrätys sujuu samalla, eikä tule ylimääräistä ajoa jätteiden takia. Lahden seudulla nämä asiat on hoidettu todella hyvin. Pihan roskat vien yleensä aina sunnuntai-iltana, kun maanantai-aamuna lähdetään kaupunkiin.
Helsingissä Pantsar asuu kerrostalossa, ja eri jätelajien astiat löytyvät omasta taloyhtiössä. Kaupungissa eläminenkin on toisenlaista: hektisessä työarjessa kotona käydään lähinnä iltaisin nukkumassa, ja ruokailutkin hoidetaan usein ulkona.
Pantsar nousee pöydästä ja panee takkaan pari halkoa lisää. Talon kaksi takkaa vähentävät sähkölämmityksen tarvetta silloin, kun asukkaat ovat paikalla. Viikolla lämmöt käännetään alas. Takassa palaa puun lisäksi sytykkeenä paperijätettä ja päällystämätöntä pahvia.
– Kerran kysyin eräältä kierrätysasiantuntijalta, että eikö olekin mökilläkin parempi kierrättää kuin polttaa jätteitä paperijätettä. Hän sanoi, että muutamat roskat voi hyvin polttaa, Pantsar sanoo.
Pyyhtisen mukaan vastuut kierrättämisestä ja jätehuollosta jakautuvat usein kotitalouksissa joillekin.
– Usein ne jäävät naisten tehtäviksi.
Pantsar myöntää, että myös tässä taloudessa kierrättäminen on ollut erityisesti hänen hommaansa. Miestäkin on saanut joskus opastaa.
Olli Pyyhtinen pyytää luvan tutkia kierrätysastioita. Niitä on kaapeissa ympäri keittiötä: kaatopaikkajäte, energia, muovi, kartonki, lasi ja metalli, paristot pienessä kulhossa. Panttipullokori on alakerrassa ja lehdet omassa korissaan. Printteripaperia tulee kerättäväksi nykyisin hirveän harvoin.
– Kompostiastiassa ei näköjään ole biojätepussia, Pyyhtinen huomaa.
– Ei ole, kun kannan ne tuosta suoraan kompostiin. Eivätkä ne pussit kotikompostissa oikein maadu, Pantsar sanoo.
– Muovisista biopusseistahan on ollut ongelmia biokaasutuotannossakin, Pyyhtinen vastaa.
Biokaasu on yksi tämän ajan tapa hyödyntää orgaanista jätettä. Kompostoinnin sijaan biojäte mädätetään ja otetaan metaani talteen käytettäväksi autoissa ja maatalouskoneissa. Mekin saavuimme Olli Pyyhtisen kanssa Helsingistä Hollolaan kotimaista biokaasua auton tankissa.
Tässä taloudessa biojätteestä tulee ravinteikasta multaa kasvihuoneeseen.
Sosiologi Pyyhtistä jätteessä kiehtoo se, että roskakori ei ole koskaan vain roskakori. Se on yksityisen ja julkisen elämän rajapinta. Omasta kodista käsin voi näyttää siltä, että roskis on vain keino hankkiutua eroon tarpeettomasta materiasta, pakkauksista, tähteistä, rikkinäisistä ja tarpeettomista tavaroista.
Todellisuudessa jäteastia on kuitenkin monenlaisten yhteiskunnallisten jännitteiden yhteensulautuma. Jäteastia merkitsee hygieniaa ja siisteyttä, jätealan yrityksille se on liiketoimintaa, energiajae on lämpöä ja energiaa.
Samalla roskis on paikka, joka muuttaa minkä tahansa materian jätteeksi, siististi muoviksi, paperiksi, polttoon, kompostiin… Jäte väärässä paikassa synnyttää paheksuntaa ja inhoa, vaikka elämme tavoin, jossa syntyy yhä enemmän jätettä, kierrätettävää tai ei.
Mari Pantsar tunnetaan ekologisuuden puolestapuhujana, mutta jäteasioista hän on puhunut vähemmän.
– Olen aina puhunut mieluummin sähköautoista, lentämisestä, aurinkopaneeleista, liike-elämän mahdollisuuksista ja kiertotaloudesta, mutta ehkä kierrätyksestäkin pitäisi puhua enemmän.
Kierrätystä voi pitää osana kiertotaloutta. Siinä käytetyt materiaalit, kuten muovi tai paperi otetaan uusiokäyttöön. Kiertotalous on kuitenkin paljon muutakin.
Se on hankala termi, koska se voi tarkoittaa sen parissa työskentelevillekin ihmisille hyvin eri asioita. Joskus kiertotalous ja kierrätys saattavat sekoittua toisiinsa, vaikka ne merkitsevätkin eri asioita.
Mari Pantsar jos kuka tietää, mitä kiertotalous tarkoittaa. Hän johti vuosia Sitran kiertotalousohjelmaa, ja siellä tehtiin sellainen rajaus, ettei ohjelmassa tarkasteltu jätteitä ollenkaan. Kulutuksen ongelmat kun ovat muualla.
Jätteiden lajittelukaan ei aina ole kiertotaloutta. Suomessa on investoitu esimerkiksi jätteenpolttolaitoksiin, joissa jätteestä tehdään energiaa ja lämpöä.
– Ratkaisevaa on alkupää: tuotanto, ostaminen ja kulutustavat. Kotitalousjätteiden kierrätys vastaa alle yhtä prosenttia keskivertosuomalaisen hiilijalanjäljestä, joten sen mittaluokka on aika pieni. Tärkeintä kiertotaloudessa on se, että materiaa kulutetaan vähemmän ja otetaan vähemmän käyttöön, Pantsar sanoo.
Jätteenpoltto on sinänsä järkevä idea ajassa, jossa fossiilisten polttoaineiden ja metsiemme polttamisesta yritetään rimpuilla eroon. Silti jätteenpolttolaitoksille on sovittu toimitettavan riittävästi materiaalia. Tällöin jätteenpoltto voi muodostua pullonkaulaksi kiertotaloudelle, jossa uuden materiaalin käyttöä pyritään hillitsemään.
Jätteiden kierrätys ei siis riitä. Kiertotalous merkitsee valtavaa murrosta koko talouden kannalta. Kotitaloudessa kierrätetään, mutta kiertotalous koskee yhteiskunnan aineenvaihduntaa. Mahdollisuus minimoida jätteensä, harkitseva ja nuukakin kulutus ovat varsinaista kotien kiertotaloutta.
Kiertotaloutta työn puolesta miettiessään Pantsar on huomannut, että monet kiertotalouden käytännöt kotitalouksissa ovat sellaisia, jotka olivat edeltäville sukupolville täysin normaaleja.
– Muistan lapsuudesta mökiltä, kun kurpitsoita kasvatettiin kompostikasassa ja muovijätteestä punottiin mattoja. Tavaroita käytettiin niin pitkään kuin suinkin, ja sen jälkeen mahdollisimman paljon käytettiin hyväksi, Pantsar sanoo.
Jotain on tarttunut sieltä. Pantsar sanoo, että hän ylipäätään pohtii tavaroiden ostamista hyvin tarkkaan. Hänen aikuinen tyttärensä tuo äidilleen vaatteita kirpputoreilta, koska he ovat onnekkaasti samankokoisia.
Pantsar sanoo omistavansa kolme iltapukua ja kierrättävänsä niitä Linnan juhlissa. Esiintyessään hän käyttää tarkoituksella samoja vaatteita.
– Siinä tulee samalla antaneeksi muillekin naisille sellaisen viestin, että ei aina tarvitse pukeutua uusiin vaatteisiin, Pantsar pohtii.
Mari Pantsarin makuuhuoneen nurkassa on vaatteita siisteissä pinoissa. Ne ovat matkalla Tori.fi-verkkokirppikselle. Pantsar kertoo, että aiemmin hän osti vaatteita enemmän kuin nykyään. Nyttemmin hän ajattelee, ettei voi ostaa lisää vain sillä verukkeella että laittaa ne sittemmin kiertoon.
– Onko teillä kotona paljon sellaista tavaraa, joka on tarpeetonta, mutta jota ei vielä ole ajateltu jätteeksi? Pyyhtinen kysyy Pantsarilta
Pantsar naurahtaa. Sellaista tavaraa on joka kodissa, heilläkin.
– Ne ovat autotallissa, sinne ei kyllä auto mahdu. Uskaltaisinkohan näyttää teille?
Siirrymme pihan poikki autotalliin. Tarpeelliset tai tarpeettomat tavarat ovat Pantsarin puheista huolimatta varsin siististi hyllyillä, sukset nojaavat oven pieleen. Pantsar ja Häkämies käyvät autotallin läpi vuosittain. Aina jostakin hankkiudutaan eroon, mutta osa tavaroista on hankalampia.
Autotallissa on monta ajallista kerrostumaa. Osa liittyy vuodenkiertoon, on purkkeja ja pulloja mehua ja hilloa varten.
– Maaleista on hankala tietää, että koska niitä ei enää tarvitse.
Osa on lähinnä muistoesineitä. On valokuvia Marin työtilaisuuksista ja perittyjä esineitä.
– Koriste-esineet ovat vaikeita. Nämä kynttilänjalat menevät varmaan Toriin myytäviksi. Täällä on mieheni äidin astioita, tuossa on kissan kantokoppa, vaikka meillä ei ole ollut kissaa kolmeen vuoteen. Nämä ovat hankalia. Jos niistä luopuu on kuin heittäisi osan henkilöstä pois.
Näistäkin tavaroista osa muuttuu joskus jätteeksi, osaa vielä harkitaan, ja osasta ei koskaan raaskita luopua.
Artikkelissa on käytetty myös teosta Jäteyhteiskunta. Aineellisen ylijäämän kanssa eläminen (Valkonen, Pyyhtinen, Lehtonen, Kinnunen ja Huilaja. Vastapaino, 2019).
