Ilmestynyt 15.1. – Päivitetty 19.12.2022

Jatka lausetta, professori Kari Enqvist: Teini-iässä inhosin erityisesti ... Irwin Goodmanin nahkalakkia. Minusta siihen ­kiteytyi sellainen junttius. Itse koetin pitää itseäni ­tällaisena henkevänä ja älyllisesti suuntautuvana ihmisenä, joka ei missään nimessä pistäisi päähänsä ­sellaista typerää lerpattavaa nahkalakkia.

Teini-iässä ihailin erityisesti kirjailija Samuel ­Beckettiä. Hän oli jotenkin kummallinen ja synkkä, ­erittäin hauska mies. Minulle niiden tekstien läpi ­paistoi sellainen hieman kitkerä komiikka. Toivoin, että osaisin kirjoittaa samalla lailla: pitkiä lauseita, joissa ei ole välimerkkejä eikä isoja kirjaimia. Ihmiset lukisivat ja sanoisivat, että onpa syvällistä.

Lapsuuteni sitkein haave oli tulla luonnon­tieteilijäksi. Käsitin sen niin, että luonnontieteilijä ­puuhastelee kasvien ja eläinten parissa ja on tutkijaluonne. Kymmenvuotiaana minulla oli Lapsuuden kultainen kirja, jossa kysyttiin, mikä minusta tulee isona. Kirjoitin siihen kohtaan: ”Professori. Mikä tahansa ala.” Siinä oli tietty opportunismi mukana. Olin tulevaisuusorientoitunut.

Viimeksi rakastuin 50 vuotta sitten tai eilen – se ­rakkaus on sellainen prosessi. En koe sitä hetkellisenä, ohimenevänä tapahtumana, vaan sellaisena, että se on kestävää. Olen ollut saman ihmisen kanssa noin 50 vuotta.

Pelkään sitä, että hulluus ­pääsee irti maailmassa. ­Ajattelen Trumpia ja ­rokotevastaisuutta ja kaikkea sitä vellontaa, joka tuntuu uhkaavan sitä edistystä, joka 20 vuotta sitten vaikutti olevan edessä. On ­tiedevastaisuutta, joka kieltää tosiseikkoja. Uus­puritanismi ja ­salaliitot leviävät, ja maailmanjärjestystä ollaan panemassa uusiksi. Kiina on nousemassa mahtivallaksi, ja Venäjä on diktatuuri, joka pyrkii hajottamaan Euroopan yhtenäisyyttä. Eurooppa itse on hukkaamassa suuntansa, ja monet eurooppa­laiset arvot ovat valtavassa paineessa.

Kateellisena katson, kun ihmiset osaavat laulaa karaokea. Olen aika onneton laulaja, vaikka ei se karaokelaulu niin kaksista ole. Joskus haluaisin silti vetäistä karaoke-screenin edessä jonkin kappaleen.

Vihaan sydämeni pohjasta sellaista epäoikeuden­mukaisuutta, jossa ihmisen sanat pyritään kääntämään ilkeästi häntä vastaan. Olisi mukavaa, jos pystyisimme edes jollakin tavoin kunnioittamaan toisiamme. Mieli­piteitä ei tarvitse kunnioittaa, mutta ihmistä.

Kadun yhä sitä, että kun minua vähän yli teini-ikäisenä houkuteltiin Lahden kesäteatteriin Pikku Pietarin piha -näytelmään johonkin kakkosrooliin, en mennyt mukaan. Jos olisin mennyt, elämäni olisi voinut olla ihan toisenlainen. Olisin voinut olla ihailtu näyttelijä – tai sitten en.

Sukurasitteeni on liiallinen hilpeys. Sukulaiseni ja vanhempani ovat olleet aika iloluonteisia. Jos olisin tullut synkästä körttiläisperheestä, minut voitaisiin ottaa ehkä vakavammin.

Nautin suunnattomasti siitä, kun kevät tulee ja ­pääsee ensimmäistä kertaa juomaan kahvit lasitetulle ­parvekkeelle. Pimeyden vallat on voitettu ja ollaan menossa parempaa kohti.

Ilmestynyt 15.1. – Päivitetty 19.12.2022