Apu

Prinsessa Lilian: "Minä olen onnen tyttö"

Prinsessa Lilian: "Minä olen onnen tyttö"

Apu haastatteli Tukholmassa vuonna 2003 rakastettua prinsessa Liliania, joka kuoli 97 vuoden ikäisenä sunnuntaina 10.3.2013.
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Voisiko alku olla kurjempi!

Olemme parikymmentä minuuttia myöhässä, sillä taksikuskiksi sattuu maahanmuuttaja, joka ei ymmärrä ruotsia eikä Tukholman karttaa. Pörräämme Djurgårdenilla, kunnes puhelimeen löytyy hovimarsalkka Palmstierna, joka selostaa ajo-ohjeet metrinmitalla kuin rallipolun nuotittaja. Kömmimme Villa Solbackenin pihaan, lopultakin.

Prinsessa Lilian on eteisessä vastassa, mutta ensimmäiseksi kouraan tunkee kostean kirsunsa laiskanlempeä kultainen noutaja Bingo. Prinsessa Lilian on meitäkin närkästyneempi ja ehdottaa, että nyt mennään kaikki pihalle näyttämään kuskille tupenrapinat.

Ehkä emme ole ensimmäiset, jotka eivät ennätä ajoissa perille Aurinkokummun huvilaan. Se nököttää etelärinteessä ison puutarhan keskellä kanaalin rannalla, kaupungin keskustassa ja silti ylhäisesti eristyksissä. Pihan ikitammet ovat vielä lehtiä vailla ja villiviinit tarrautuvat seiniin martoina, mutta tulija näkee suvisilmin miten ihanaa siellä kesällä on.

Eteisestä astutaan työhuoneeseen ja heti oven pielessä tervehtii seinältä melkein luonnollista kokoa olevasta valokuvasuurennoksesta prinssi Bertil.

Prinssin kuvan eteen pysähdytään ja sanon prinsessalle, että minä kyllä rakastin teidän kirjaanne.

– Ai, te rakastitte aviomiestäni? Kaikkihan häntä rakastivat, prinsessa sanoo, mutta silmien virne kertoo, ettei kuulossa ole vikaa, vaan tässä testataan tulijan huumorintajua.

Olisihan prinssiäkin voinut rakastaa, jos olisi tarkemmin tuntenut, mutta prinsessa Lilianin elämäkertakirjan kanssa olen päässyt tekemään tuttavuutta ja sen on yksinkertaisesti rakastettava. Kirja on käyntimme kimmoke: maailman ensimmäisen käännöksen lämpimäiset polttelevat kassissa, Prinssi Lilianin ja prinssi Bertilin tarinan suomennos on juuri painosta tullut.

Prinsessan mielestä kirja on komeampi kuin alkuperäinen ruotsalainen, kannessakin oivaltavasti Ruotsin sinikeltaiset värit.

Sisällön väri on sydämellistä purppuraa. Oikeastaan kirja on toistasataasivuinen rakkaudentunnustus prinssi Bertilille, hauska ja haikea, rupatteleva ja ihmeellisen luonteva kertomus ruotsalaisesta prinssistä ja englantilaisesta showtytöstä, joiden rakkaus kesti kaiken.

Yhdessä yli puoli vuosisataa, 33 vuotta odottelua ja julkisena salaisuutena susiparina elelyä. Ja kirjan kun lukee, ymmärtää, ettei heitä edes kuolema erottanut, vaan prinsessa Lilianin arjen ja juhlan pääsisältö on yhä rakkaus Ruotsin prinssiin.

Tyttö, joka odotti ja odotti

Oli aivan pakko katsoa ennakkoon Raamatusta, miten maailman siteeratuin kohta menee englanniksi: kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii – rakkaus.

 – Kyllä, me olimme erittäin rakastuneita, ja äärimmäisen onnellisia kaikkina niinä päivinä, jotka Luoja meille soi. Bertil teki valtavasti töitä auttaakseen isäänsä, sillä lopultahan siinä kävi niin, ettei ollut ketään muuta vanhaa kuningasta auttamassa, prinsessa Lilian sanoo.

Bernadotte-suvussahan kävi niin, että Kustaa VI Aadolfilla oli neljä poikaa ja tytär, mutta pojista kaksi solmi varhain porvarillisen avioliiton ja he menettivät kuninkaallisen arvonsa. Yksi pojista, nykyisen kuninkaan isä Gustaf Adolf menehtyi lento-onnettomuudessa ennen kuin edes hänen isänsä oli ehtinyt valtaistuimelle.

Jäljelle jäivät prinssi Bertil ja alle vuoden vanha poikalapsi Carl Gustaf.

– Ei ollut ketään muuta kuin gamla kungen ja minun mieheni. Ja minä, tyttö joka odotti ja odotti!

– Aika oli silloin sellainen, ja me elimme yhdessä julkisena salaisuutena, meillä oli ihana koti ja onnellinen elämä. Perhettä emme voineet perustaa, sillä prinssin ei sovi hankkia avioliiton ulkopuolista lasta. Mutta totta – odotusaika oli kamalan pitkä.

He tapasivat sodan aikana Lontoossa vuonna 1943, kun Lilian oli 27-vuotias ja prinssi Bertil 30. He elivät yhdessä, ensin epävirallisesti ja sitten julkisemmin, ja prinssi Bertil kutsui heitä maailman vanhimmaksi avopariksi. Kun nuori kuningas Kaarle Kustaa lopulta antoi heille luvan avioitua, morsian oli 61-vuotias, sulhanen 64.

– Katkeruutta en ole koskaan tuntenut. Ei minusta koskaan tuntunut, että jouduin uhraamaan jotain, minähän sain rakastaa ja me olimme hyvin onnellisia.

– Bertilhän oli koko Ruotsin suosikkipoika, kaikki rakastivat häntä! Arvatkaapa, mitä luin aivan äskettäin englantilaisista lehdistä? Että ilman Bertiliä ei monarkiaa enää olisi! Ja se on totta, Bertil auttoi monarkian uhkaavan sukupolvikatkoksen yli.

– En ikinä unohda yhtä myöhäistä iltaa, kun Bertil tuli kotiin. Hän oli ollut edustamassa ja tunsi aina jonkinasteista syyllisyyttä, kun minua ei kutsuttu mukaan. Siihen aikaan olin ilmaa, ihminen jota ei virallisesti ole. Hänestä oli kamalan surullista, kun jouduin jäämään yksin kotiin, vaikka minusta kotonakin oli aivan ihanaa. Bertil tuli kotiin ja sanoi, että anteeksi, Darling, että meni niin myöhään, oliko iltasi tylsä? Ei, vaan ihana, vastasin. Mitä ihmettä olet tehnyt, Bertil kysyi. Kerroin hänelle löytäneeni hänen kaikkien entisten tyttöystäviensä kuvat ja repineeni ne! prinsessa Lilian kikattaa kuin nuori tyttö.

Naurua, pottuja ja pimeää

Prinsessa Lilianilla on aivan hupsu huumorintaju, joka säteilee myös läpi elämäkertakirjasen.

– Kai sitä voisi sanoa peribrittiläiseksi. Suurin osa ystävistäni on samanlaisia, yhtä hulluja kuin minä – meillä kaikilla on minun huumorintajuni. Myös Bertilillä oli, siksi meillä oli aina niin hauskaa, hänhän oli puoliksi englantilainen, hänen äitinsä oli britti.

– Huumorintaju on tarpeen täällä Ruotsissa. Sanoin kerran Bertilille, että kun murjaisen täällä vitsin lauantaina, ne nauravat sunnuntaina!

Kyllä näillä leveysasteilla naurua kaivataankin!

– Voi, miten vihasin pimeyttä ja pitkiä talvia silloin aluksi tänne muutettuani, minkä määrän kynttilöitä olenkaan kuluttanut! Ja keväällä, kun linnut alkavat elämöidä aamuyöstä, herään yhä kummastelemaan, mitä ihmettä nyt tapahtuu! Mutta nyt olen kaikkeen jo tottunut – taisi olla korkea aika vai?

Hän kertoo kiemuraista tarinaa rakkaudestaan takkatuleen. Heidän ensimmäiseen yhteiseen kotiinsa, Rivieran Sainte Maximen kylän Villa Mirageenkin hän teetti miehelleen yllätyksenä takan kahden ikkunan tilalle, ja takassa paahdettiin vartaassa myös kesäaikaan lammasta ja jouluksi kalkkunaa.

– Bertil sanoi, että eihän kalkkunaa voi vartaassa paistaa, se vie varmaan kolme tuntia. Minä vastasin, että siihen menee taatusti neljä, mutta siinä me sen paistamme, ja se maistui aivan ihanalta, paljon paremmalta. Bertil oli loistokokki, hän rakasti kokkaamista ja hyvää ruokaa kuten minäkin.

Prinsessa Lilian on siro ja suloinen kuin kameekoru, hoikka ja mutkat yhä paikallaan, vaikka ikää on 87 vuotta.

– En minä tiedä mistä se johtuu, en koskaan urheile tai voimistele ja perunoita parempaa ruokaa en tiedä! Olen maankuulu perunarakkaudestani. Kaikki tietävät, että lautaselleni kuuluu iso annos ranskalaisia perunoita! prinsessa innostuu.

Ehkä energisyydellä on jotain tekemistä sen kanssa, ettei tarvitse jumppailla?

– Mitä, minäkö muka energinen? hän nauraa hekottaa ja näyttää siltä, että pistää pian piruetiksi ihan vain hyvää tuultaan.

– Minähän rakastan työtäni ja olen tyytyväinen mitä kiireisempi aikataulu. Olisi kamalaa istua kotosalla peukaloita pyörittämässä. Toisinaan tietysti väsyttää, mutta se menee nopeasti ohi, kun nauttii siitä mitä tekee. Olen 87-vuotias, siis 87 vuotta nuori! Joskus puhti on vähissä, mutta sitten vain jatkan työtäni.

Ja iloisena ja kauniina olemista?

– Hupsista, jos vielä jatkatte tuohon malliin, pääni alkaa paisua, ja minusta tulee leuhka!

Tosiasiapa kuitenkin on, että minäkin olen katsellut Teidän Kuninkaallista Korkeuttanne kymmenissä tilaisuuksissa ja aina on niin, että aurinko alkaa paistaa, kun prinsessa Lilian astuu huoneeseen.

– Hassua, että joku muukin käytti aivan samoja sanoja muutama päivä sitten! Minä olen ollut hyvin onnekas, oikea onnen tyttö, ennen kaikkea siksi, että minulla oli Bertil. Hän oli ihana ihminen ja luonnollinen, jos joku. Muistan miten hän kerran oli virallisella vierailulla Chicagossa ja turvamiehet kysyivät, miten meidän pitäisi teitä puhutella. Hän vastasi, että nimeni on Bertil ja niin hän sitten oli Bertil gorilloilleen koko vierailun ajan!

Toisiksi paras

Voi olla, että jos prinssi ja Lilian Craig olisivat eläneet ja tutustuneet 30 vuotta myöhemmin, avioituminen olisi ollut helpompaa, mutta julkisuus ei. Paparazzit olisivat polkeneet keikkaa ja miljoonatuloja.

– Ennen avioitumistamme lehdistö suhtautui meihin valtavan hienosti, koska hekin rakastivat Bertiliä, joka oli oma luonteva itsensä myös mediaan päin. Asioissamme olisi ollut reposteltavaa mielin määrin, mutta lehdistö ja Bertil tekivät herrasmiessopimuksen ja niin me saimme olla rauhassa.

– Ja sitten kun olimme saaneet Kaarle Kustaalta luvan kihlautua, kutsuimme kaikki toimittajat cocktailtilaisuuteen, jossa kerroimme uutisemme, että minut on lopultakin virallisesti hyväksytty.

Perhejuhlissa Lilian vieraili linnassa aiemminkin, mutta ensimmäisen virallisen, oman kutsun hoviin hän sai vuonna 1962, kun vanha kuningas vietti 80-vuotisjuhliaan.

– Kutsu syntymäpäiville merkitsi valtavasti. Silloin tiesin, että suhteemme on virallisesti ja korkeimmalla tasolla hyväksytty, äntligen, lopultakin, prinsessa huokaa ja heittää väliin sanan ruotsia.

– Juu, ruotsini on dålig, kehno. Puhun paljon mieluummin englantia, se on minun kieleni. Puhun kaikkien kanssa englantia, kuningasparin lasten, kuninkaan ja kuningattaren – kas kun en osaa brasiliaa, siis portugalia! Kuningatar Silvia on niin viisas. Hän tekee loistavaa työtä, prinsessa vannoo.

Tapana on sanoa, että hän on parasta mitä Ruotsille on ikinä tapahtunut.

– Ja tässä on toinen parhaista, mitä Ruotsille on tapahtunut, prinsessa sanoo taputtaa rintamustaan, – ja tämä taas on sitä brittihuumoria!

Victorian salaisuuksien vihko

Kirjassaan prinsessa Lilian kertoo nasevia pikkukaskuja vuosikymmenien varrella kohtaamistaan ihmisistä, mutta pisimpään hän pysähtyy kuningasperheen ja "sijaislastensa" Victorian, Carl Philipin ja Madeleinen kohdalle. Heistä tuli lapsettoman mutta lapsirakkaan prinssiparin lellikkejä.

– Victoria hoitaa mielestäni hommansa kerta kaikkiaan loistavasti. Hän on hurmaava ja viisas tyttö, eikä lainkaan ujo tai varautunut. Hän on myös hyvin suosittu, pian yhtä rakastettu kuin Bertil! Vaikka väkeä olisi paikalla miten paljon, hän kailottaa minut nähdessään, että hai äntti! Ja minä oikaisen, että ei äntti vaan aanti, siis siten kuin auntie-täti oikealla englannilla ääntyy. Sitä se Amerikka teettää, hän opiskeli siellä sen verran kauan, että mehän annamme hänelle anteeksi, eikö vain?

– Meillä on kamalan hauskaa keskenämme. Victoria on ystävällinen ja välitön, hän osaa lähestyä ihmisiä ja ihmisten on helppo lähestyä häntä. En kyllä näytä sitä vihkosta teille, vaan pidän sen piilossa laatikossani, mutta kerron siitä kuitenkin. Aina kun murjaisen jotain sopimatonta tai huvittavaa, Victoria kirjaa sen muistiin. Muutama päivä sitten en ollut ehtinyt kampaajalle ja sanoin Victorialle, että katso nyt tukkaani, se on kuin vessaharja – ja sekin juttu päätyi vihkoseen!

Carl Philip oli prinssi Bertilin kummipoika, ja hän myös peri Villa Solbackenin, jossa prinsessa Lilian voi asua elämänsä loppuun asti.

– Carl Philip on ihastuttava ja niin komea! Kaikki tytöt ajattelevat niin, minä myös. Minä toivon, että hän ottaisi prinssi Bertilin roolin. Hän sanoo aina, että haluaisi olla sellainen kuin Bertil-setä. He molemmat rakastivat autoja – ja minua, ei siis hassumpi alku, eihän? prinsessa nauraa.

– Carl Philip ilahtui suuresti, kun annoin hänelle Bertil-sedän auton. Tallissamme Sainte Maximessa seisoi kaunis auto, taivaansininen Porsche. Carl Philip tuli Bertilin kuoleman jälkeen kylään ja pyysin häntä mukanani talliin. Sanoin, että tämä on Bertil-sedältä ja vähän minultakin, koska minustakin auto on onnen omiaan sinulle. Taisimme molemmat itkeä vähän ja sitten sain häneltä taas ison karhunhalauksen. Carl Philip pitää autosta valtavasti ja nyt se on tallessa täällä Tukholmassa.

– Ja Madeleine, hän on niin kaunis, mutta sisaruksiaan paljon vakavampi, hän opiskelee hyvin tosissaan.

Prinsessa Lilianin kirjassa kuningatar Silvia saa oman lukunsa. Heidän ystävyytensä on lämmin ja eteni prinssi Bertilin kuoleman jälkeen tammikuussa 1997. Prinssi nukkui väsyneenä pois Villa Solbackenin makuuhuoneessa käsi Lilianin kädessä eikä prinsessa ollut lainkaan osannut valmistautua menetykseensä. Silvia muutti taloon ja nukkui telttasängyssä Lilianin lähellä ja lohtuna alkuaikojen murheelliset yöt.

– Me tapasimme Silvian ensimmäisten joukossa Münchenissä ja ihastuimme välittömästi. Hän on hieno ihminen ja ollut minulle aina suurenmoinen, todellinen ystävä ja tuki. Hän soittaa minulle edelleenkin joka aamu, jos vain kiireiltään joutaa.

– Mieheni ymmärsi heti, että Silvia on paras. Hän tapasi Silviaa Münchenissä muutamana päivänä, mutta tiesi heti kohdanneensa kuningattaren. Tukholmassa Carl Gustaf sitten tuli setänsä luo ja kertoi miten paljon hän Silviasta piti ja kysyi, mitä nyt pitäisi tehdä? Bertil sanoi, että mene hänen kanssaan naimisiin ja niin pian kuin mahdollista! Se oli totisesti paras neuvo, jonka uncle Bertil veljenpojalleen ikinä antoi!

Halonen ja muuta sinivalkoista

Yksi prinsessa Lilianin vakituisista tehtävistä on saapua Arlandan lentokentälle kuningashuoneen edustajana arvovieraita vastaanottamaan. Hän otti huomaansa myös presidentin Tarja Halosen kun tämä teki elämänsä ensimmäistä valtiovierailua naapurimaahan.

– Me tulimme erittäin hyvin toimeen keskenämme, löysimme heti yhteisen sävelen ja huumorintajunkin. Hän on hyvin mukava ihminen, hänellä oli silloin matkakumppaninaan boyfriendinsä.

– Lupasin presidentille tulevani Mäntyniemeen kylään, kun hän niin tosissaan kutsui. Olen ollut Suomessa usein ja pitänyt jokaisesta käynnistäni – presidentti Halonen tosin sanoi, ettei Suomessa voi käydä liian usein, prinsessa Lilian vitsailee.

Tarja Halonen on jostain syystä ainoa Lilianin elämäkerrassa esiintyvä suomalainen.

Urho Kekkonen oli Bertilin läheinen ystävä. He pitivät snapseistaan ja kävivät kalassa. Kekkonen vieraili Ruotsissa useasti, hän oli hyvin hurmaava mies. Kerran hän kutsui minut suurille päivällisille Helsinkiin. En oikein tiennyt mitä oli määrä tapahtua, istuskelin odottelemassa kun presidentin adjutantti tuli sanomaan, että presidentti odottaa teitä – jaa, minne? Saatellakseen teidät daaminaan juhlapöytään! Olin hyvin otettu.

– Pidän valtavasti kalamarkkinoista Ruotsin suurlähetystön edessä, lähetystössä me yleensä yövyimme. Muistan, miten me kerran Bertilin kanssa päätimme lähteä pienelle promenadille. Yhden myyntitiskin takaa ukko sanoi kohteliaasti Bertiliä tiiraillen, että anteeksi, herra, onko kukaan koskaan sanonut teille, miten hämäävästi te muistutatte prinssi Bertiliä? Siinä Bertil seisoskeli hupaisine mustine baskereineen – niitä hän rakasti!

Ja niin he elivät…

Villa Solbacken ei ole suuren suuri vaan kodikas. Sopuisaksi istutettuja nojatuoleja on siellä täällä, kaikki pöydät valokuvia täynnä, sohvilla tyynyjä kasoittain ja seinät maalausten peitossa.

– Minulla on kaikki rakkaani tässä ympärilläni. Mitään en ole muuttanut Bertilin kuoleman jälkeen, lemmikkien kuvia on vain ilmestynyt lisää ja tyynyjä.

– Bertil on täällä läsnä kanssani. Aina kun tulee ongelmaa, katson anovasti ympärilleni ja sanon, että autapa minua, Darling, ja yleensä ongelmat ratkeavat.

Onko Teidän Kuninkaallisen Korkeutenne elämä ollut kuin satua?

– Kyllä, hyvin monet sanovat niin. Muistan miten ennen vanhaan Lontoossa ihmiset pysäyttelivät minut kadulla sanoakseen, että elämänne on kuin satua, vaikka tähän satuun kuuluu 33 vuoden odotusaika.

Koska prinsessa Lilian on erilainen 87-vuotias, häneltä kuuluu kysyä: mitä toivotte tulevaisuudesta?

– Toivon vain, että pysyisin ennallani, ja samalla tiedän, että se on mahdotonta. Toivon, että pysyn onnellisena. Ainoa mistä olen varma, on se, että huumorintajuni säilyy…ainakin 90-vuotiaaksi asti! Ja se on hyvin tärkeää, sillä huumori ja mielikuvitus ovat tarpeen, jollei halua vanhana olla aivan kaalinpää. Lisäksi toivon jaksavani jatkaa työn tekoa entiseen malliin, sillä turhanaikainen joutilaisuus kauhistuttaa minua.

– Ensi jouluna on suuret juhlat, kun kuningatar täyttää 60 vuottaa – niin nuori hän on! Ja toivon totisesti olevani maisemissa vielä silloinkin kun juhlitaan rakkaan Victorian häitä…

Bingo, vaikka läpirento kultainen noutaja onkin, alkaa jo kyllästyä emäntänsä välinpitämättömyyteen ja tunkee lähikontaktiin. Bingon prinsessa Lilian sai kuningasparilta syntymäpäivä prinssi Bertilin kuoleman jälkeisenä kesänä.

– Hän on paras kumppanini, enkä tiedä, mitä tekisin, jollei häntä olisi! On ihanaa kun hän odottaa minua kotiin tullessani aina hyvällä tuulella ja jälleennäkemisen ilosta suunniltaan. Istu, Bingo, paikka, poika (eikä Bingo istu). Sana minulta ja hän tekee mitä itse haluaa!

He tulevat yhdessä saatille ulkorappusille, poseeraavat somasti. Prinsessa Lilian kurottautuu antamaan kaksi poskisuukkoa jäähyväisiksi ja sanoo, että tulkaa pian uudelleen kylään. Tämä oli niin hauskaa!

Teksti Raila Kinnunen

Kuvat Kari Kaipainen

Prinsessa Lilian 1915–2013. 

Prinsessa Lilianin haastattelu julkaistiin Avussa 16-17/2003.

Julkaistu: 11.3.2013