
Huomenta Suomen aikaan Lauri Karhuvaara lihoi. Epäterveellinen ravinto, iltasyönti ja vähäinen liikunta toivat kiloja.
– Kun tv-urani loppui potkujen myötä 2016, laihduin nopeassa ajassa toistakymmentä kiloa, ilman mitään ihmedieettejä. Tupakoin yhä, ennen melkein ketjussa, nykyään reilusti vähemmän. Iltaisin saatan parvekkeella käydä sauhuilla.
Alkoholin kanssa Karhuvaaralla ei ole ollut ongelmaa.
– Toki kovan työn vastapainoksi saatoin viikonloppuisin juoda saunaolutta ja viiniä, mutta siinä kaikki. Jos piti valita, menenkö ravintolaan vai Mikkeliin mökillemme, suunta oli selvä. Mökki on ollut tärkeä paikka rauhoittumiseen. Olen siellä omien ajatusteni kanssa, teen polttopuita, lämmitän saunaa, touhuan ja rentoudun.
Liisa-vaimo on ollut vuosien ajan Laten tärkeä tukija. Erityisesti nyt arjessa, kun miehen liikkuminen on mitä on.
Vaikka he ovat olleet naimisissa vuodesta 2005, Liisa ei ole näkynyt julkisuudessa. Lauri kunnioittaa vaimonsa tahtoa.
– Meillä oli työpaikkaromanssi. Liisa työskenteli Huomenta Suomessa informaatikkona. Siitä oli etua, että molemmat elimme samoilla työajoilla. Kaikkien luovien alojen taipumus taitaa olla, että ihmiset rakastuvat kollegoihinsa.
Lauri ”Late” Karhuvaara täyttää 28. tammikuuta 60 vuotta, ja miehen into on tarttuvaa.
Silmät tuikkivat tuttuun tapaan, kun Karhuvaara puhuu. Olemuksessa on nallemaista hyväntahtoisuutta, samaa leppoisuutta, jolla hän valloitti tv-katsojat Huomenta Suomessa 24 vuoden ajan. Sellainen hän on: ikuinen optimisti.
Nuoruusmuistoissa puhe polveilee iloisesti, mutta sävy muuttuu, kun muistellaan ikävämpiä kokemuksia.
Silloin Late kuulostaa uutissähkeeltä, lyhyeltä ja analyyttiseltä. Miehestä aistii, että jos hän saisi päättää, vastoinkäymiset voitaisiin unohtaa kokonaan.
Mutta pakko eletystä, pian 60 vuotta vanhasta elämästä on ollut ne kolhutkin kertoa. Ne määrittelevät hänen tämän hetkisen elämäntilanteensa.
– Uskon ja luotan huomiseen. En ole pisaraakaan katkera tai katkeroitunut, Late sanoo.
– Olen innoissani ja hyvin verkostoitunut. Alan ihmiset tietävät, kuka olen.
Hän kertoo, että meneillään on hankkeita, jotka toteutuessaan ovat hyvinkin näkyviä.
– Olen työtön, mutta en lepää laakereillani. Koen, että kuusikymppisenäkin minulla on vielä kosolti annettavaa suomalaiseen tv- ja viihdemaailmaan.
Lue koko juttu Avusta 4/2018!
Teksti Jari Peltomäki
Lue myös: