Hermoni menevät, jos esiintymislavalla on niin paljon savukoneen savua, etten näe rumpaliamme tai basistiamme. Mulla menee hermot aivan totaalisesti ja alan kiehua raivosta. Sen kyllä huomaa, kun Costi on huonolla tuulella. Pari kertaa olen käynyt vetämässä töpselinkin seinästä.

Minuun jäi pysyvät jäljet otsaan, kun juoksin pari­vuotiaana äitiäni pakoon ja putosin betoniportaista naamalleni. Äiti oli sydänkohtauksen partaalla.

Liikutun yleensä kyyneliin, kun katselen romanttisia komedioita. Ne ovat hauskaa hömppää, mutta vetoavat myös tunteisiini. Esimerkiksi Notting Hill saa minut kyynelehtimään. Vähän sellainen jopa hävettää.

Vihaan sydämeni pohjasta pinaattikeittoa, jossa lilluu keitetty kananmuna. Puukolla saisi uhata, ennen kuin suostuisin syömään lautasellisen sitä.

Kadun yhä, etten keskittynyt 1980-luvulla enemmän Popedan biisien tekemiseen. Vaikka julkaisimmekin levyn melkein joka vuosi, parikymppisenä meni ­hirveästi aikaa kaikkeen muuhun sähläämiseen. ­Roiskimme vain menemään.

Ystäväni ihmettelevät, kuinka viihdyn pitkiä aikoja omissa oloissani keskellä ei mitään. Nytkin olen ollut Lapissa yksikseni useamman viikon. Mielestäni se on oikein luonnollinen olotila.

Sukurasitteeni on valitettavan epäselvä puhetapa, josta en meinaa itsekään saada välillä selvää. Olen perinyt tavan äidiltäni.

Seuraavan Nobelin rauhanpalkinnon antaisin Paula ­Vesalalle. Hänellä on ollut rohkeutta sanoa korona-aikana suoraan, miten asiat oikeasti ovat ja toimia kulttuurialan ääni­torvena Suomen päättäjille.

Nykyajan parhaita puolia on teknologia. Olen tekno­logiafriikki, ja uskon, että pitkälle vietynä se tulee pe­lastamaan maapallon esimerkiksi ilmastonmuutokselta.

Ensimmäiseksi poistaisin maailmasta miesten ja naisten välisen epätasa-arvon. Järkyttyneenä olen ­seurannut talibanien valtaannousua ja sortotoimia Afganistanissa. Ei herra jumala sentään, mitä touhua.

Antakaa minun edes kerran ajaa jäähallin jäädytys­koneella. Se on ollut haaveeni pikkupojasta lähtien. Pitääkin kysyä Tapparan porukoilta, jos edes harjoituksiin pääsisin ajamaan.

Viimeksi nauroin makeasti, kun kuulin seuraavan todella huonon vitsin: ”Haluatko kuulla pari hyvää ­vitsiä? Vitsi, vitsi.”

Luulin itsestäni liikoja, kun lähdin viime syksynä melomaan Oulankajokea Kuusamosta Venäjän rajalle. Matkaa oli nelisenkymmentä kilometriä ja vettä tihutti koko matkan ajan. Se oli saakelin rankka reissu, mutta kesken ei voinut lopettaa.

Jos jonkun henkilön puolesta pitäisi kuolla, tekisin sen. Lyhyt ­vastaus. Olen nähnyt elämässä jo aika ­paljon, ja jos valinta­tilanne tulisi eteen, ­voisin olla ­eturivissä.