Puheenaiheet
Apu

Pölyt pois sukututkimuksesta. Osa 1: Alkuvalmistelut

Pölyt pois sukututkimuksesta. Osa 1: Alkuvalmistelut

Digitoidut arkistot ja uudet verkkopalvelut ovat tehneet omien juurien etsimisestä helppoa ja trendikästä. Avun juttusarjan ohjeilla pääset hyvin sukututkimuksen alkuun.
Teksti Tuomas Marjamäki
Mainos

Mistä sukuni tulee? Ketkä olivat esivanhempiani, millaisia ihmisiä he olivat, missä asuivat ja millaista elämää elivät? Oman suvun historia kiinnostaa nykyään yhä useampia. Eläkkeelle jäätyään erityisesti suuret ikäluokat ovat uppoutuneet aiempien sukupolvien tutkimiseen, mutta intoa löytyy nuoremmistakin. Yksi suuri syy sukututkimuksen eli genealogian kasvavaan suosioon lienee digitalisaatio. Tärkeimmät sukututkimuksen lähteet, kirkonkirjat, ovat olleet verkossa jo pitkään. Lisäksi tarjolla on sukurekisterin ylläpitoon helppokäyttöisiä ohjelmia sekä verkossa useita erilaisia sukupuupalveluja. Sukuharrastajat jakavat innokkaasti keräämiään tietoja esimerkiksi MyHeritage-palvelussa – samalla sieltä saattaa itsekin löytää uusia tietoja sukulaisistaan. Näihin ulkomaisiin, maksullisiin sukupuupalveluihin liittyy myös ongelmia, mutta monessa ne ovat ainakin sytyttäneet kipinän kiehtovaan harrastukseen. – Sukuharrastus ei ole koskaan ollut näin kovassa muutoksessa kuin parin viime vuoden aikana, suurin syy on juuri MyHeritage. Tilin avaamisesta tällaisessa palvelussa on kuitenkin pitkä matka varsinaiseen sukututkimukseen, Suomen sukututkimusseuran toiminnanjohtaja P. T. Kuusiluoma muistuttaa.

Varsinainen sukututkimus on paljon muuta kuin googlaamista tai toisten etsimien tietojen kopioimista ja yhdistämistä omiin. Taitava sukututkija osaa käyttää lähteitä monipuolisesti ja luoda keräämällään tietosaaliilla menneistä polvista ja silloisesta elämästä yhä tarkemman kuvan. Erityisen hyvää harrastuksessa on se, että sen voi aloittaa kuka tahansa eikä se maksa juuri mitään. Vanhentuneen mielikuvan mukaan sukututkimusta harrastavat vanhat harmaapartaiset miehet arkiston uumenissa. Onko harrastuksesta pyyhitty pölyt pois? – Kyllä näin voi sanoa. Harrastajia on nykyään kaiken ikäisiä sukupuoleen katsomatta. Määrätietoinen tutkimus on edelleen vanhemman polven juttu, mutta erityisesti nuoret aikuiset ovat myös kiinnostuneita. Lapsiperheiden vanhemmat vielä enemmän kuin lapsettomat. Miksi näin? – Monet etsivät sukutaustastaan hyviä nimiä lapsilleen. Etunimissä on viime vuosina tapahtunut iso muutos, kun lapsille annetaan paljon esivanhemmilla käytössä olleita nimiä, sanoo Kuusiluoma, joka istuu myös oikeusministeriön nimilautakunnassa.

Ennen sukuharrastuksen aloittamista kannattaa miettiä, mitä ylipäänsä haluaa etsiä ja löytää. Joku haluaa selvittää kaikkia mahdollisia juuriaan mahdollisimman kauas menneisyyteen. Joku toinen saattaa olla kiinnostunut vain yhdestä sukuhaarasta ja sen perusteellisesta tutkimisesta. Jotain kolmatta kiehtovat esivanhemmista polveutuvat muut sukuhaarat; löytyisikö vaikkapa yhteisiä esivanhempia presidentti Sauli Niinistön kanssa, ties vaikka hän olisi viidennen polven serkkuja! Tietenkin tutkimisen voi aloittaa kokeilumielessä ja miettiä myöhemmin, mihin haluaa erikoistua. Tärkeintä, että oppii tutkimaan. Sukututkimukseen liittyy paljon harhaluuloja ja vääriä odotuksia. Yksi niistä on ajatus siitä, että omasta suvusta löytyisi helposti vaikkapa aatelisia juuria tai menneen ajan suurmiehiä, kuninkaita tai keisareita. Suurin osa suomalaisten esivanhemmista on talonpoikia tai torppareita, joukossa joitakin kauppiaita tai pappeja. – Yksi harhaluulo on se, että ruotsinkieliset sukunimet olisivat merkki ruotsalaisista tai edes suomenruotsalaisista juurista. Aikoinaan kaikki länsipuolella käytössä olleet sukunimet olivat ruotsinkielisiä. Itä-Suomessa taas nen-päätteiset sukunimet ovat perua useiden vuosisatojen takaa, P. T. Kuusiluoma huomauttaa.

Taitava sukututkija osaa etsiä tietoa myös paperisista lähteistä: aiemmista tutkimuksista, suvun tärkeistä papereista ja valokuva-albumeista.

Aatelisjuuria paljon todennäköisempää on löytää linkki laajoihin sukututkimuksiin, esimerkiksi 1600-luvulla aloitettuun jättiteokseen Sursillin suku (Genealogia Sursilliana), joka on useita tuhansia henkilöitä kattava selvitys uumajalaisen talonpojan Erik Ångermanin (n. 1480 – n. 1558) jälkeläisistä. Löytämällä omasta suvusta yhteyden Ångermaniin voi selvittää sukulaissuhteensa esimerkiksi useisiin suurmiehiin, kuten presidentti K. J. Ståhlbergiin ja marsalkka Mannerheimiin, kirjailija Sakari Topeliukseen, säveltäjä Jean Sibeliukseen ja Ruotsin murhattuun pääministeriin Olof Palmeen. Varsinkin netissä sukututkimus saattaa alkaa elää omaa elämäänsä. Monissa painetuissa lähteissä voi olla tahattomasti tai jopa tahallisesti vääriä tietoja.  – Yksi sukututkijan suurimpia virheitä on uskoa kaikki mitä löytää. Aina pitää muistaa olla lähdekriittinen ja arvioida tiedon oikeellisuus, P. T. Kuusiluoma sanoo.

Suomessa on erinomaiset arkistot sukututkimusta varten. Seurakunnissa on pidetty kirkonkirjoja tunnollisesti kolmensadan vuoden ajan, ja jokaisesta tuona aikana syntyneestä suomalaisesta on kirjattu ylös vähintään tiedot syntymästä ja kuolemasta sekä mahdollisesta vihkimisestä. Joskus kirkkoja on palanut ja tietoa niiden mukana, mutta usein sukuharrastaja saattaa selvitä umpikujaltakin tuntuvasta tilanteesta käyttämällä muita lähteitä. Aiemmin kirkonkirjoja selattiin arkistoissa ja kirjastoissa mikrofilmiltä, mutta viime vuosien aikana lähes kaikki tarvittava materiaali on digitoitu ja siirretty verkkoon. – Arkistoissa istuvat enää kaikkein intohimoisimmat sukututkijat. Harrastaja pääsee pitkälle omalla tietokoneellaan, P. T. Kuusiluoma sanoo. Sukututkimusta rajoittaa jossakin määrin henkilötietolaki, joten harrastajan kannattaa perehtyä Suomen Sukututkimusseuran laatimaan ja tietosuojavaltuutetun tarkistamaan ohjeeseen. Tärkeintä on muistaa, että elossa olevien henkilötietojen käsittelystä päättää viime kädessä henkilö itse. Siksi tietoja julkisuuteen saatettaessa henkilölle on kerrottava, mitä sukurekisteriin kerätyillä tiedoilla aiotaan tehdä.   – Lupaa sukukirjassa julkaisemiseen ei tarvitse kysyä, mutta internet-sivustolla tai sukupuupalvelussa julkaisemiseen jokaiselta on saatava siihen nimenomainen lupa. Heillä on myös oikeus kieltää omien tietojensa julkaiseminen.

Alku on aina hankalaa, sukututkimuksessakin. Paras tapa aloittaa on opetella alkeet sukututkimuskurssilla, joita järjestetään muun muassa kansalaisopistoissa ja myös verkossa. Sukututkimusta käsitteleviin kirjoihinkin kannattaa tutustua, esimerkiksi teoksiin Sukututkimus askel askeleelta (2006) tai Sukujuuria etsimässä (2014). Vaikka digitaalisuus on muuttanut sukututkimusta merkittävästi, metodit ja perusperiaatteet ovat silti pysyneet samoina. Kun omia juuria lähdetään tutkimaan, kuljetaan nykyisyydestä kohti menneisyyttä. Tiedot menneistä suomalaisista polvista ovat tarkasti dokumentoituja ja löytyvät enimmäkseen netistä, mutta ensin on hivuttauduttava ajassa yli sata vuotta taaksepäin. Sen tuoreempia tietoja verkossa ei saa olla. – Tärkeää on löytää noin 120 vuotta sitten syntynyt lähtöhenkilö, joka on sadan prosentin varmuudella esi-isäsi. Hänen kauttaan pääset selvittämään tietoja kirkonkirjoista, Suomen Sukututkimusseuran toiminnanjohtaja P. T. Kuusiluoma vinkkaa.

Jos et tiedä edes isovanhempiesi syntymäaikaa tai paikkaa, ei hätää. Selvitä ensin, onko tietoja jostain saatavissa. Haastattele kiireesti vanhimpia elossa olevia sukulaisiasi. Kysy, onko suvustasi tehty sukututkimus tai -kirja. Onko perheraamatun sivuille piirretty sukupuu tai onko perheen tärkeiden papereiden joukossa esimerkiksi virkatodistuksia perunkirjoituksen jäljiltä? Nimiä ja vuosilukuja saa myös sukuhaudan hautakivestä. Jos et pääse itse paikalle, kivistä saattaa olla kuvia valokuva-albumissakin. Jos mikään näistä ei kohdallasi toimi, viimeinen konsti on varma, mutta hidas. Kirkkoherranvirastoista voi pyytää virkatodistusta, josta tiedot löytyvät. Todistusten toimitusajat tällaisissa kiireettömissä tapauksissa ovat kuitenkin tuskallisen pitkiä, kuukausista jopa pariin vuoteen. Suomen Sukututkimusseuran suosituksen mukaan todistukset pitäisi saada kolmessa kuukaudessa, minkä jälkeen vitkastelusta voi tehdä hallintokantelun. Pitkä toimitusaika kannattaa huomioida esimerkiksi sukututkimuskurssia harkitessa ja ilmoittautua mukaan vasta tarvittavat perustiedot saatuaan. Kun lähtöhenkilö sekä hänen nimensä, syntymäaikansa ja -paikkansa tiedetään, onkin aika aloittaa itse tutkiminen. 

Lue ja tutustu verkossa: Suomen Sukututkimusseura www.genea­logia.fi; Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys www.sukuhistoria.fi;  Sukututkimus henkilötietolain mukaan (www.tietosuoja.fi)

Näin aloitat!

1. Päätä, mitä osaa suvustasi haluat tutkia ja mikä on tavoitteesi. 2. Selvitä, onko sukuasi jo tutkittu. Onko olemassa valmiita  sukututkimuksia,  sukukirjoja tai muita hyviä lähteitä. 3. Etsi olemassa olevaa tietoa esivanhemmistasi: mitä tiedät isovanhemmistasi ja heidän vanhemmistaan, mistä eri lähteistä tietoa voisi löytyä? 4. Ilmoittaudu sukututkimuskurssille. Lue aiheesta netistä  ja kirjoista.

Teksti Tuomas Marjamäki, kuvat iStock

Julkaistu: 17.10.2017