Apu

Talvivaaran poliittinen kuoppa

Talvivaaran poliittinen kuoppa

Rovaniemen hovioikeus tuomitsi 22.3.2018 Talvivaara-yhtiön toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana toimineen Pekka Perän kuudeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Tuomio tuli törkeästä ympäristön turmelemisesta. Apu kirjoitti vuonna 2013 Talvivaaran koukeroista.
Teksti Juha Kauppinen
Kuvat Mikko Lehtimäki
Mainos

Uraani teki Talvivaarasta poliittisen kaivoksen, joka uhkaa nielaista ministerin. Pimitettiinkö uraanin olemassaolo tietoisesti kaivoksen alkuperäisistä ympäristölupapapereista?

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk) edustaa ympäristön ääntä, aivan niin kuin työministeri ajaa ensisijaisesti työllisyysasiaa ja maahanmuuttoministeri maahanmuuttajien asiaa. Kaivosten ympäristövaikutukset ovat massiivisia, ja koko ala on eräänlaisessa pysyvässä asemasodassa ympäristöväen kanssa. Ja nyt on siis käynyt ilmi, että ympäristöministerin koko lähipiiri omistaa sadoillatuhansilla euroilla Euroopan suurimman nikkelikaivoksen osakkeita.

Kuinka näin raskailla perhearvoilla ladattu ministeri johdattaa yhteiskunnallista keskustelua ympäristöarvojen suuntaan?

Hyvin kai.

Monien mielestä Talvivaara-kytky sopii hyvin Lehtomäen aiempien toimien jatkoksi.

Niitä ovat esimerkiksi merkittävän hotellilaajennuksen puuhaaminen kansallispuistoon (Pallas) ja rautateiden lupailu Natura-alueelle (Sokli).

Erityistä jännitettä tuo se, että Talvivaara on yhtiö, joka haluaa tehdä Suomesta uraanintuottajamaan. Sillä on lupahakemus vetämässä: keväällä valtioneuvosto pättää, saako Talvivaara aloittaa uraanintuotannon.

Uraaniin liittyy voimakas ympäristölataus. Se on myrkyllinen, vesiliukoinen ja radioaktiivinen aine, joka on aiheuttanut ympäristöhaittoja ja aiheuttaa kaiken aikaa vähintään pelkoja ympäristöhaitoista.

Lisäksi uraani on yhtä kuin ydinvoima: uraani halutaan Talvivaarasta talteen, jotta siitä voitaisiin valmistaa ulkomailla polttoainetta ydinvoimaloihin.

Ja onhan poliittisen lähihistorian huomioon ottaen tragikoomista, että taas meillä on keskustaministeri, joka todistelee suhdettaan – tai sen merkityksettömyyttä – liikemieheen.

Vanhasen ja Merisalon sijaan nyt ovat tarkkailussa Lehtomäki ja Pekka Perä, Talvivaaran omistaja-toimitusjohtaja.

– Tiedän, että siihen suhtaudutaan hyvin kriittisesti, jos sanon, että muistini mukaan – mutta muistini mukaan olen tavannut Pekka Perän ehkä maksimissaan puolenkymmentä kertaa, Avun tavoittama Lehtomäki toteaa. Edelliset tapaamiset olivat hänen mukaansa kesäkuussa Helsingissä ja maaliskuussa Talvivaarassa.

Lehtomäki kiistää, että Vanhasen Nuorisosäätiöön liittyvillä esteellisyysepäilyillä olisi ollut vaikutusta hänen päätökseensä tuoda lähipiirinsä kaivosomistukset julki.

– Päätös oli pohdintani tulosta. Lisäksi kysyin ohjetta oikeuskanslerin virastosta.

FINANSSIVALVONTA (FIVA) SELVITTÄÄ nyt Lehtomäen perheen Talvivaara-omistuksia. Kyse on ainakin siitä, tiesikö Lehtomäki etukäteen, että Talvivaara-yhtiö aikoo ilmoittaa uraanisuunnitelmistaan. Etukäteen, siis ennen kuin yhtiö tuli asian kanssa julkisuuteen, mikä tapahtui 9.2. pörssitiedotteessa.

Tiedote sysäsi yhtiön osakkeen rivakkaan nousuun. Nousua jatkui huhtikuuhun asti.

Lehtomäki ei ole kertonut, koska hänen puolisonsa osti osakkeet.

Tieto siitä, että Talvivaara aikoo ryhtyä uraanintuotantoon, on ollut sisäpiiritietoa ennen kuin siitä tuli julkista helmikuun yhdeksäntenä.

Sisäpiiritiedon käyttäminen osakekauppoja tehdessä on laitonta. Lehtomäki kiistää ehdottomasti sisäpiiritiedon.

– Olen saanut tiedon Talvivaaran uraaniaikeista julkisuuden kautta. En voi mennä detaljikysymyksiin, milloin on tapahtunut mitäkin, koska jokaisen risahduksen muistamista ei minulta voi edellyttää. Ymmärrän, että nyt haette jotakin sisäpiirikysymystä tästä, ja totean, että minä en kuulu yhtiön sisäpiiriin, eikä minulla ole yrityksen sisäpiirin tietoa, Lehtomäki sanoo.

JÄÄ NÄHTÄVÄKSI, miten Lehtomäen käy. Sen sijaan Talvivaaran kaivoksen kannalta uraani on jo nyt muuttanut kaiken. Uraanipelin avaaminen oli ehkä taloudellisesti viisas liike, mutta sen myötä Talvivaara on nyt poliittinen kuoppa. Uraanin mukana pintaan nousee nyt pimittelyä ja kytköksiä, jotka odottavat pyykinpesijää.

Fakta on, että Talvivaaran pinnan alla piilevästä uraanista on tiedetty kymmeniä vuosia – vaikka asia jätettiinkin kertomatta yleisölle, kun Talvivaaralle sorvattiin ympäristölupaa muutama vuosi sitten.

Talvivaaran nikkelikaivos sai ympäristöluvan maaliskuussa 2007. Luvassa on muhkeat 184 sivua. Erikoista kyllä, uraanista ei puhuta sanaakaan.

Näin uraanin olemassaolo jäi pimentoon Kainuun asukkailta, kun alkuperäistä ympäristölupaa sorvattiin. Heille olisi kuulunut oikeus punnita, haluavatko he kotimaisemaansa kuopan, josta aletaan nostaa pintaan uraania.

Miksi tätä oikeutta ei suotu? Kainuun Sanomissa asiasta letkautti arvionsa maakuntavaltuutettu Mauno Hyyryläinen (kesk) helmikuussa: ”Talvivaaran uraani ryöpsähti syliin keittiön kautta. Kaivosta ei olisi avattu vieläkään, jos heti alussa olisi puhuttu uraanipitoisesta kaivoksesta”, Hyyryläinen arvioi.

Mutta uraanin louhinta koskee muitakin kuin kainuulaisia: se on kansallinen periaatekysymys.

Meillä on nyt Talvivaarassa kaivos, josta nousee muun malmin ohessa uraania – uraani tulee nikkelin sivutuotteena, ja se kasataan tällä hetkellä jätteenä muoviseen kipsisakka-altaaseen kaivosalueella. Näin yhtiö kertoo helmikuun pörssitiedotteessaan.

Koska uraanista ei ole kerrottu ajoissa, siihen liittyvä ympäristöarviointi on tekemättä.

Sitä tehdään vasta nyt, kun Talvivaarayhtiö on ilmaissut julkisesti halunsa alkaa uraanintuotannon.

Uraanin olemassaolo ei siis sinänsä riittänyt syyksi kertoa siitä julkisesti, vaan vasta se, kun joku haluaa alkaa hyödyntää sitä kaupallisesti.

Kuka uraanin olemassaolon sitten oikein pimitti alkuperäistä ympäristölupaa myönnettäessä? Olisi helppoa sanoa, että Talvivaara.

Mutta kuten yhtiön edustaja sanoi äskettäin Uraania!-seminaarissa, yhtiö noudattaa vain sitä ”mitä viranomaiset heiltä vaativat”. Vastuu on siis muualla.

Katse kääntyy ympäristöhallintoon.

– Kyllähän Talvivaaran uraanista on tiedetty. En sitten osaa sanoa, miksei sitä ole käsitelty ympäristöluvassa. Itse en ollut tuota arviointia tekemässä, sanoo ylitarkastaja Sari Myllyoja Kainuun elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksesta. Myös johtaja Kari Pääkkönen vahvistaa, että uraanin olemassaolosta on tiedetty.

– En nyt näe, miksi siitä olisi pitänyt erikseen ruveta kertomaan. Jos jotain ihmisten pelkoja käytettäisiin perusteena tällaisessa asiassa, niin olisi kyllä aikamoista haitua, Pääkkönen sanoo.

Johtaja Pääkkönen tuli ELY-keskukseen Geologian tutkimuskeskuksesta (GTK), joka on työ- ja elinkeinoministeriön ohjaama asiantuntijaorganisaatio. GTK:n virkamiehet pitävät kirjaa malmiasioista. He istuvat tämän tiedon päällä – mukaan lukien Talvivaaran uraanikartat.

GTK:n tutkijat löysivät Talvivaarasta uraania ensimmäisen kerran jo vuonna 1979. Löydöstä kerrottiin vuotta myöhemmin kahdessa raportissa (toisen kirjoitti tutkija Olli Äikäs).

GTK:n mukaan uraania on pitoisuutena vähän – mutta kuitenkin niin, että tietoa on toisteltu 30 vuoden ajan julkaisuissa.

Syystä tai toisesta GTK ei kuitenkaan maininnut uraania omassa lausunnossaan, kun tuli aika esittää lausunto Talvivaaran ympäristölupaan – siihen 184-sivuiseen pumaskaan.

GTK:n muita mietteitä löytyy, mutta ei mainintaa uraanista.

Mutta tämän vuoden alussa, vain päivää sen jälkeen kun Talvivaara-yhtiö kertoi ensi kerran pörssitiedotteessa uraaniaikeistaan, GTK muisti taas uraanin. Erikoistutkija Äikäs oli Talvivaaran kutsumana yhtiön lehdistötilaisuudessa vakuuttamassa, ettei uraanista ole vaaraa Talvivaarassa.

Herää kysymys, kenen asialla GTK oikein on. Se jättää uraanin mainitsematta, kun kyse on tiedon toimittamisesta kansalaisille, mutta ilmaantuu Talvivaaran tiedotustilaisuuteen etunenässä yhtiötä puolustamaan.

Samaisessa tilaisuudessa 10.2.2010 esiintyi myös toisen valtiojohtoisen instanssin, Säteilyturvakeskuksen (STUK) Pohjois-Suomen aluelaboratorion johtaja Dina Solatie. Hän piti yli kymmensivuisen esityksen nimeltään Talvivaara ja säteilyturvallisuus.

Johtopäätös oli sama: ei vaaraa.

Talvivaaran tilaisuudessa 10.2. esiintyi myös STUK:n johtava asiantuntija Esko Ruokola.

Näin helposti valtion johtamat laitokset lehahtavat paikalle, kun suuryhtiö puhuu.

Kun siis tutkitaan, tiesikö ympäristöministeri Lehtomäki ennen helmikuun 9. päivää, että Talvivaara-yhtiö suunnittelee uraanin talteenottoa, voidaan ainakin todeta: yllä mainitut valtion asiantuntijat ovat hyvin suurella todennäköisyydellä tienneet uraanisuunnitelmista.

Miten he muuten olisivat voineet pitää huolella valmisteltuja esitelmiään Talvivaaran tilaisuudessa vain päivää sen jälkeen, kun yhtiö julkisti uraaniaikeensa?

SIIRRYTÄÄN MUUTAMA PÄIVÄ eteenpäin. On 15.2.2010, ja Kainuun maakuntavaltuusto kokoontuu. Tilaisuus on merkittävä. Juuri täällä Talvivaaran uraaninlouhinnan vastustajat yrittävät lyödä uraanintuotantosuunnitelmille jarrua.

Esityslistalla on kuuma peruna, perussuomalaisten valtuustoaloite nimeltään ”Jyrkkä ei uraanikaivoshankkeille”. Jos aloite syystä tai toisesta saisi tuulta siipiensä alle, valtuusto voisi päättää (maakuntahallituksen kanssa), että asia vaatii jatkotutkiskelua. Mistään tällaisesta ei ole kuitenkaan puhettakaan.

Ensinnäkin tilaisuudessa on paikalla Talvivaara-yhtiön edustus – vaikka sitä ei esityslistassa mainita. Kainuun Sanomat raportoi seuraavana päivänä, että yhtiön vartin pituiseksi aiottu esitys venähtää tunniksi.

Maakuntavaltuusto kuuntelee. Sen jälkeen seuraa keskustelua uraanikaivoksia vastustavasta aloitteesta – tai pitäisi seurata, mutta seuraa hiljaisuus.

Maakuntavaltuusto ja -hallitus päättävät nopeasti, että asia jätetään sikseen. Aloite ”katsotaan loppuunkäsitellyksi”. Vähäeleinen, mutta kaivoksen tietä tasoittava päätös.

Vähintään kulmakarvoja kohottavaa on, että tuona iltana maakuntavaltuuston kokoonpanossa istuu ainakin viisi valtuutettua, jotka omistavat Talvivaaran osakkeita, mukaan lukien valtuuston toinen varapuheenjohtaja.

Asia selviää Arvopaperikeskuksen osakerekisteristä.

Avun haastattelemat Talvivaaraa omistavat maakuntavaltuutetut pitävät omistuksiaan niin vähäisinä, ettei niillä ole heidän mukaansa ollut merkitystä tilanteessa.

Eräs heistä letkauttaa osuvasti:

– Ei kai tässä voi kuin sanoa niin kuin Vanhanen, että eipä tuota tullut hoksattua, että olisi esteellinen asiaa käsittelemään.

Päälle tulevat makeat naurut.

Eräs valtuutetuista kertoo alun perin olleensa kaivokselle ”riittisempi kuin vihreät”, mutta tulleensa sittemmin toisiin aatoksiin.

– Mieluusti osakkeisiin sijoitetun rahan laittaa semmoiseen firmaan, joka varmasti pysyy täällä Suomessa ja Kainuussa.

Valtuutettu korostaa lisäksi valtiollisten tutkimuskeskusten GTK:n ja STUK:n roolia:

– Niitä raportteja ja lausuntojahan täällä on luettu.

Valtuutetun mukaan niiden rooli mielipiteen muokkaajana on ollut vahva, kun ”kyse on valtakunnallisista asiantuntijoista”.

MILLAISIA TAHOJA GTK ja STUK sitten oikein ovat?

Molempien painavia näkemyksiä on taas äskettäin tarvittu, kun Talvivaara hakee uutta lupaa; tällä kertaa ydinenergialain mukaiseen uraanintuotantoon.

Nyt STUK on mukana ihan virallisesti – näin ei ollut Talvivaaran hakiessa alkuperäistä ympäristölupaansa. Miksi? No, eihän STUK:n asiantuntemusta tarvittu, kun Talvivaarassa ei virallisesti ollut uraania.

Tai siis sitä oli, mutta sitä ei kerrottu. Nyt, kaivoksen viimein hakiessa lupaa uraanin talteenotolle, STUK ja GTK esittivät lukuisia huomioita Talvivaaran lupahakemukseen.

Jokin taulukko olisi voinut olla mukana, jotain mittausjärjestelmiä olisi voitu tarkemmin selittää.

Mutta ne ovat muodollisuus: STUK ja GTK eivät lausu mitään sellaista, millä olisi ratkaisevaa merkitystä hakemukselle. Eikä sellaiseen ehkä olisi tarvettakaan.

GTK:n lausunnon on allekirjoittanut yhtiön pääjohtaja Elias Ekdahl. Lausunto rakentuu GTK:n ja Ekdahlin arvovallalle. Siksi on kiinnostavaa, että osarekisterin mukaan myös Elias Ekdahl omistaa Talvivaaran osakkeita, 7 500 kappaletta. Hän vahvistaa tämän asian Avulle, mutta katsoo, että se ei ole riittävä syy pidättäytyä arvioimasta tutkimuskeskuksensa nimissä Talvivaaran uraanihanketta.

Siis työ- ja elinkeinoministeriön ohjaaman, yhteiskunnalliselta arvovallaltaan ehkä jopa valvovaan viranomaiseen rinnastettavissa olevan instanssin johtaja esittää virallisen lausunnon yhtiöstä, jonka osakkeita hän itse omistaa.

Säteilyturvakeskus STUK:n lausunnon puolestaan on allekirjoittanut pääjohtaja Jukka Laaksonen. Hän selviää osaketestistä puhtain paperein: ei Talvivaaran osakkeita omistuksessa.

Eräitä kysymyksiä hänestäkin voidaan kuitenkin esittää. Laaksonen on nimittäin kova ydinvoiman kannattaja, ja ydinvoimaa vartenhan uraania Talvivaarasta halutaan ottaa talteen. Laaksonen on niin väkevästi ydinvoiman puolesta, että vuonna 2008 elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen joutui puuttumaan asiaan: Pekkarinen paheksui sitä, kuinka virallisen valvovan tahon, Säteilyturvakeskuksen, pääjohtaja niin avoimesti liputtaa julkisuudessa ydinvoiman puolesta – ydinvoiman, jota tuottavien voimaloiden turvallisuutta hänen edustamansa tutkimuskeskuksen pitäisi riippumattomasti valvoa.

Laaksonen myös on julkisesti todistellut, että tieto Talvivaaran uraanista on hänelle ja STUK:lle uusi – väite, joka asettaa outoon valoon paitsi Laaksosen, myös STUK:n muut asiantuntijat.

Tällä tavoin Laaksonen sanoi äskettäin Helsingin säätytalolla STUK:n järjestämässä Uraania!-seminaarissa: ”Me emme ole tienneet näistä Talvivaara-asioista yhtään mitään. Kuulin tästä joskus tämän vuoden alussa, eikä kukaan muukaan stukkilainen, joita olen haastatellut, sitä paljon aikaisemmin tiennyt. Ei meillä ole resursseja seurata, mitä kaikessa muussa Suomen teollisuudessa tapahtuu. Meillä on näissä omissa asioissa ihan riittävästi tekemistä. Jos emme tiedä kaikista Suomen kaivoksista, mitä niissä tapahtuu, niin emme me silloin ole mukana siinä pelissä. Me osallistumme siihen vasta, sen jälkeen kun joku meille kertoo näistä asioista.”

Siis valvova viranomainen osallistuu asioihin vasta, kun joku kertoo heille asioista?

Laaksosen väitettä siitä, että hän ei olisi tiennyt Talvivaaran uraanista, on lähes mahdoton uskoa: se tarkoittaisi, että hän Säteilyturvakeskuksen johtajana ja Euroopan ydinturvallisuusviranomaisten päälliköiden puheenjohtajana ei olisi lukenut Geologisen tutkimuskeskuksen uraani-raportteja tai kuullut Atomiteknillisen seuran seminaareja (muun muassa vuosina 2006 ja 2007 ministeriön virkamiesten esityksissä puhuttiin Talvivaaran uraanista) eikä perehtynyt kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n tietokantoihin ja raportteihin, joissa tieto Talvivaaran uraanista niin ikään esiintyy.

Kaiken kaikkiaan: kyse on tiedosta, joka on ollut yleisesti suuren joukon asiantuntijoita tiedossa – siitäkin huolimatta, että Talvivaaran kaivoksen ympäristölupa pystyttiin jollain kumman konstilla myöntämään ilman tuota tietoa.

KUVITELLAAN HETKI, että uraani olisi asianmukaisesti mainittu Talvivaaran ympäristöluvassa. Kuinka erilaisesta lähtökohdasta moni sittemmin yhteiskunnalliseen keskusteluun noussut aihe olisi käsitelty?

Mitä paikalliset olisivat sanoneet Talvivaarasta?

Olisiko uraanin kaivaminen noussut teemaksi eduskuntavaaleissa 2007? Entä kuinka asian esillä olo olisi muuttanut yhteiskunnan ilmapiiriä: olisiko se vaikuttanut keväällä ja kesällä uusista ydinreaktoriluvista käytyyn keskusteluun?

Nythän Talvivaaran uraani on saanut nousta esille hyvin lievennetyin asianhaaroin: kaivos on jo siellä, uraania nousee sieltä jo – on enää kyse vain siitä, että nyt tuo uraani haluttaisiin ottaa talteen, pois ympäristöä pilaamasta.

Se on kokonaan toinen kysymys, kuin kysymys siitä, olisiko kaivosta koskaan haluttu avata, jos olisi yleisesti tiedetty, että silloin joudutaan tekemisiin uraanin kanssa.

On myös varsin perusteltua esittää kysymys: onko uraani ollut kaiken aikaa päämäärä muiden joukossa Talvivaarassa? Tämän kysymyksen tekee aiheelliseksi siellä louhittavaksi suunnitellun uraanin määrä.

Talvivaaran omien tietojen mukaan kaivoksesta on tarkoitus nostaa uraania 350 tonnia vuodessa. Näin Talvivaarasta tulisi Euroopan suurin uraanikaivos: vielä äskettäin suurin oli Tšekissä, missä uraania louhi ttiin 306 tonnia esimerkiksi vuonna 2007.

Nyt Tšekin kaivos on suljettu.

Julkaistu: 15.1.2013