Apu

Poikani Antti Tapani

Poikani Antti Tapani

Antti Tuisku on tehnyt itsepäisesti omalla tyylillään uraansa pian kymmenen vuotta. Tuula Tuiskun tehtävä on ollut kannatella poikaansa vaikeinakin hetkinä.
Teksti Emilia Pyykkönen
Mainos

Puhelimen näytöllä vilkkui pojan nimi. Samassa Tuula Tuiskulle, 52, tuli tunne – äidinvaistoksi kai sitä kutsutaan – ettei kaikki ollut kunnossa. Puhelimessa sopersikin itkuinen poika.

Flunssa oli yltynyt niin pahaksi, että ääntä ei lähtenyt. Keikkoja oli jouduttu perumaan. Ja tuskin siitä levystäkään mitään tulisi.

Antti Tuisku, 29, on tottunut kannattelemaan kymmenen vuotta kestäneen artistin uransa aikana montaa asiaa – ja usein yhtä aikaa. Tänä keväänä hänet on nähty KIDSing-ohjelman päätuomarina ja pian kilpailun voittajan levyn tuottajana. Juuri ilmestyneen, oman Toisenlainen tie -albumin myötä ovat alkaneet myös keikat.

Yrittäjän paineiden lisäksi laulajan on siedettävä myös julkisuuden paineet.

– Joskus Antti saattaa itkeä viisi minuuttia ennen kuin saa mitään sanottua. Näitä puheluita Antti soittaa harvoin, ja tuolloin tiedän hänen olevan äärirajoilla. Tietysti me vanhemmat tunnemme jatkuvasti huolta pojan jaksamisesta. Silloin toivoisin olevani fyysisesti lähempänä, Rovaniemellä asuva Tuula sanoo.

– Vaikka kuinka väitän muille jaksavani ja psyykkaan siihen itseäni, niin minun ei hankalassa paikassa tarvitse kuulla kuin äidin ääni, niin romahdan, Antti jatkaa.

Antti Tuisku syntyi Tuulan ja Markku-isän kuopukseksi Rovaniemellä vuonna 1984. Ristiäisissään poika huusi niin lujaa, että papille tuli kiire. Hän kastoi pojan Antti Japaniksi. Kirkon kirjoihin kirjattiin kuitenkin Antti Tapani. Tuiskujen perheeseen kuuluu myös Anttia viisi vuotta vanhempi isosisko Henna, joka asuu miehensä ja kolmen lapsensa kanssa Oulussa.

Omapäisessä Antissa oli nähtävissä jo lapsena esiintyjän elkeet. Tuula muistaa, että Antti lauloi ja esiintyi usein.

– Antti oli seitsemän, kun hän tuli alakertaan ja kysyi, voiko hän esiintyä meille. Meillä oli kavereitani kylässä, ja siinä Antti veti karaokelaitteensa kanssa show’taan, lauloi ja tanssi eikä jännittänyt yhtään. Kaverini muistavat vieläkin sen illan, Tuula sanoo.

Vanhemmat ovat aina olleet innokkaita karaoken harrastajia, mutta muuta yhtäläisyyttä Antin esiintymisvimmalle Tuula ei keksi. Myös päiväkodin ja koulun esityksissä Antti oli aina innolla mukana. Hän harrasti myös yleisurheilua ja pesäpalloa. Perhe vietti paljon aikaa Raanujärven mökillä. Tulevan poptähden lapsuus oli monin tavoin onnellista aikaa.

– Meillä on perheessä aina ollut keskenämme rento meininki. Olen aina voinut puhua vanhempien kanssa asioista avoimesti, Antti sanoo.

– Kaverit ovat aina olleet tervetulleita meille, mutta tietyt rajat olivat selkeät. Läksyt tehtiin koulun jälkeen, ja kun perhe söi yhdessä, niin silloin kaverit ja muut menot saivat jäädä, Tuula jatkaa.

Antti ja Tuula tunnistavat itsensä toisistaan. Siinä missä Henna on perinyt isänsä vaaleuden ja rauhallisuuden, äiti ja poika ovat tummia, temperamenttisia ja äänekkäitä.

– Esimerkiksi mökillä ollessa huomaa, ketkä kaikki siellä ovat äänessä. Me emme äidin kanssa koskaan jää seinäruusuiksi tai tuppisuiksi. Sanomme aina rehellisesti, miten asiat meidän mielestä ovat. Tämä on varmasti meidän molempien hyvä ja huono puoli. Välillä olisi hyvä pitää sisällään ne asiat, jotka tuli sanottua. Ulkopuolisten silmissä saattaa näyttää siltä, ettemme osaa rauhoittua hetkeksikään.

Tuula nyökyttelee vieressä.

– Näen Antissa itseni ihan täysin. Ja jos tulee voimakkaita yhteenottoja, tajuan, että tuohan on just niinku mie. Antti on aina halunnut tehdä asiat tavallaan. Sen omapäisyyden kanssa on pitänyt olla kasvatuksellisesti tarkkana.

Antti kiitteleekin vanhempiensa kasvatusmetodeita. Hänelle on annettu tilaa oivaltaa asioita.

– Vanhemmat eivät olleet ehdottomia vaikkapa alkoholikokeilujen kanssa. Minä ja Henna kerroimme menemisistämme aina kotona. Äiti kävi ostamassa minulle pari pulloa siideriä. Illemmalla hän kävi koiraa ulkoiluttaessa katsomassa, että olemmehan kunnossa ja rymyämme siellä missä on sovittukin.

Vanhempien luottamus lapsiin on ollut luja.

– Meidän ei tarvinnut tehdä paljon äidiltä ja isältä salaa. Muistan vieläkin, kun kärähdin isälle tupakanpoltosta. Isä oli löytänyt vihreän Marlboro-askin takkini taskusta, ja aamulla se odotti pöydällä. Olin menossa myöhemmin kouluun, ja vanhemmat olivat lähteneet töihin. Huomasin askin. Sen vieressä oli lappu: "Kiitos luottamuksesta. T. Iskä." Se kolahti syvälle, ja minun oli pakko ottaa asia itse puheeksi.

Antti puhui kotona avoimesti myös koulukiusaamisesta. Esiintymään pyrkivää, laulavaa ja tanssivaa poikaa ei katsottu Rovaniemellä aina hyvällä. Kuudennella luokalla Antti joutui kiusatuksi. Kiusaaminen oli henkistä. Selän takana puhumisesta, lappujen lähettelystä ja sanallisista uhkauksista tuli Antille arkipäivää. Hänet suljettiin luokkayhteisön ulkopuolelle.

– Kun Antti kertoi kiusaamisesta, ensimmäinen tunteeni oli raivo. Olisi tehnyt mieli tukistaa niitä kiusaajia. Lopulta me vanhemmat menimme koululle puhumaan rehtorin ja opettajien kanssa. Aika voimaton siinä kuitenkin lopulta oli. Ulkopuolisten on vaikea vaikuttaa vieraisiin lapsiin, Tuula kertoo.

Kun tilanne kaupungissa oli pahimmillaan, Antti tukeutui Raanujärven mökkinaapureihinsa Rainoon ja Rolfiin, eli Rapeen ja Ropaan, jotka olivat ulkopuolella Rovaniemen kuvioista. Pojat tekivät retkiä saareen, kalastivat ja tienasivat poimimalla mummojen pakastimet täyteen marjoja.

– Anttia ahdisti usein kaupungissa. Hän sanoi, ettei hän viikonlopuksi tänne jää ja järjesti itse kyydit Raanujärvelle, Tuula muistelee.

Rippikoulun aikoihin kiusaaminen loppui. Luokkakaveritkin päättivät, että "tuo Tuiskuhan on ihan hyvä tyyppi".

– Vähättelin pitkään kiusaamistani. Nuo vuodet vaikuttivat kuitenkin enemmän omaan olemiseeni ja itsetuntooni kuin osasin arvatakaan. En ole kuitenkaan katkera. En puhu näistä asioista julkisuudessa siksi, että haluaisin osoitella joitakin. KidSingin myötä muistot ovat palanneet mieleeni, ja haluan kannustaa, että omiin unelmiin kannattaa uskoa.

Kiusaaminen jätti kuitenkin niin syvät arvet, että Antti hautasi esiintymishaaveensa vuosiksi.

– Nuoruusvuoteni olivat enemmän tai vähemmän omien ambitioideni tukahduttamista. Koulussa en suostunut enää koskaan esiintymään. Olin saanut siitä niin paljon paskaa niskaan. Kävin laulutunneilla, mutta siitä tiesi vain muutama.

Jälkeenpäin ajateltuna Antin nuoruusvuodet olivat kuin hänen laulajan uransa pienoiskoossa. Ennakkoluulojen voittamista, kunnes suuri yleisö vuorostaan myönsi, että "tuo Tuiskuhan on ihan hyvä tyyppi". Nykyään hevaritkin hehkuttavat Tuiskua.

Vanhemmat tiesivät aina poikansa laulajahaaveista. He olivat lähettäneet Antin toiveesta tämän koelauluja erilaisiin lastenlaulukilpailuihin. Mutta Idolsista äiti ei ollut kuullutkaan, kun Antti pyysi häntä postittamaan hakemuksen ohjelmaan. Kirje pyöri Tuulan laukussa aikansa.

– Antti muistutti aina, että joko sie olet lähettänyt sen. Soitin Antille töistä Turkuun koelaulupäivänä, että miten meni. Antti sanoi, että pääsin jatkoon, mutta sie et saa nyt möläyttää siellä töissä mitään. Menin sitten nettiin ja katsoin, että mikä tämmöinen Idols on.

Antista tuli Suomen Idols-historian menestynein artisti, ja pyöritys oli sen mukaista. Levytyssopimuksen allekirjoittamisen jälkeen kaikki kävi nopeasti. Tuula ja Markku pakkasivat kuopuksensa Rovaniemen yksiöstä tavarat pakettiautoon. Antti muutti Helsinkiin, josta hän ei käytännössä tuntenut ketään.

– Minulle oli aluksi hankalinta suodattaa median kirjoittelu. Olin jatkuvasti soittelemassa ja itkemässä Antille, että nyt tuolla ja täällä kirjoitetaan. Antti rauhoitteli ja joskus hermostuikin, että kaikkea ei kannata lukea tai uskoa. Nykyään vilkaisen perjantaina ruokakaupassa käydessä lööpit ja naureskelen, että mitähän ne nyt pojasta kirjoittavat, Tuula kertoo.

Äidin ikävää rauhoitti tiivis yhteydenpito.

– Antti on aina pitänyt meidät ajan tasalla asioistaan. Hän ei ole lähtenyt tekemään mitään julkisuushakuisesti tai rahankiilto silmissä. Pojalla on koko ajan pysynyt järki päässä. Mutta kyllä varsinkin tuolloin alkuun olisimme halunneet olla lähempänä tukemassa.

Perheenjäsenten läheiset välit eivät ole pelkkää sanahelinää. Antti käy Rovaniemellä aina kun kiireiltään ehtii. Vanhemmat taas lentävät Antin luokse kerran kuukaudessa.

– Olemme yleensä viettäneet uudenvuoden äidin ja isän sekä kavereiden kanssa meidän mökillämme. Viime uutenavuotena äiti ja isä olivat reissussa. Kun ehdottelin taas mökkireissua, kaverit olivat, että mitä me siellä tehdään, kun eivät teidän vanhempanne ole siellä.

Tuula ja Markku kutsutaan myös aina mukaan, kun kaveripiiri juhlii Antin uutta levyä tai muuta mukavaa.

– Meille on tullut entistä lämpimämmät välit lapsiin heidän itsenäistyttyään. Tuntuu, että olen nykyään enemmän kaveri kuin äiti, Tuula myöntää.

Antti arvostaa vanhempiensa pitkää liittoa ja elämänviisautta.

– Kun minulle tuli ensimmäisiä sydänsuruja, jaoin niitä äidin kanssa. Siinä eivät jutelleet äiti ja poika, vaan kaksi tasavertaista aikuista.

Antti on selvästi ylpeä nuorekkaasta äidistään. Tuula meikkaa harvoin. Tänään hän on ensimmäistä kertaa ammattimeikkaajan käsittelyssä. Antti räpsii kännykällään kuvia ja päivittää äitinsä Facebook-profiilikuvan. Myös isä saa kuvaviestin äidin uudesta ilmeestä.

"Onko sinulla uusi tyttöystävä? Tuohan näytille, niin testataan", Markku vastaa.

Vaikka välit ovat toverilliset, niin Rovaniemellä Antti osaa heittäytyä äidin hemmoteltavaksi.

– Stressaan asioista mahalla. Usein en pysty syömään kunnolla päiväkausiin, ja Rovaniemelle mennessä olen koko ajan jääkaapilla.

Poronfilee sinihomejuustokastikkeen ja lohkoperunoiden kanssa on Antin suurinta herkkua.

– En ehdi usein edes laittaa kattiloita takaisin, kun Antti on jo santsaamassa. On minulle kunnia-asia, että kun poika tulee kotiin, hän saa levätä ja huolto pelaa, Tuula kertoo.

Vanhempien touhut Antin kämpillä Lauttasaaressa saavat molemmat nauramaan.

– Nytkin isä jäi kämpille siivoamaan, sillä Antin asuntoon on tulossa putkiremontti. Yritämme auttaa aina isommissa siivoamisissa, kuten ikkunanpesussa ja kaappien järjestelyssä, Tuula sanoo.

– Tästä saa nyt sellaisen kuvan, että olisin jotenkin sotkuinen. Siivoan kyllä itsekin ja tykkään, että tavarat ovat järjestyksessä. Käytän vanhempia täällä myös aina sellaisissa ravintoloissa, joita ei Rovaniemellä ole. Käymme myös joskus teatterissa, Antti puolustautuu hymyillen.

– Miten teillä mennee Hyvinkää? Antti Tuisku huutaa lavalta, ja yleisö mylvii. Tuula ja Markku ovat lentäneet taas perjantai-iltana Helsinkiin ja lähteneet ex tempore mukaan Antin keikalle.

Vanhemmat ovat halunneet pitää matalaa profiilia julkisuudessa, mutta he nauttivat Antin keikoilla käymisestä. Ehkäpä äitiä voisi nimittää jonkin sortin Tuisku-faniksi, sillä hän on opetellut jo uuden albumin kappaleet ulkoa.

Moneen asiaan Tuula on ehtinyt Antin kymmenen vuoden uran aikana tottua: ihmisten supatuksiin pojan kanssa liikkuessa, otsikoihin ruokakaupan kassalla ja tuntemattomien ihmisten kehuihin. Siihenkin tottuu, että poika on kaikkien tuntema tähti.

– Ainoastaan joskus Anttia lavalla katsoessa tulee epätodellinen olo, että onko tuo todella minun poikani? Kyllä me ylpeitä olemme ja kiitollisia tästä kaikesta.

Antti katsahtaa äitiä ja taitaa olla samaa mieltä.

Julkaistu: 23.5.2013