Jokaisen pomon takana on piika – Palkattu apu johtaa Suomessa aina keskusteluun piioista: Olemmeko matkalla luokkayhteiskuntaan?
Miesten ura on aina ollut tärkeämpää kuin kotihommat ja lastenhoito. Sen sijaan naisten on odotettu Suomessa käyvän töissä ja kantavan siinä sivussa päävastuun lapsista ja kodista, kirjoittaa Laura Saarikoski.
Salaisuus on fokusointi. Suomen elinkeinoelämän vaikutusvaltaisin nainen Sanna Suvanto-Harsaae antoi Kuukausiliitteelle haastattelun (HS 2.8.), jossa hän kuvasi, miten hän ja puoliso pystyivät tekemään 12 tuntia töitä ja silti kasvattamaan kolme lasta. Toinen lähti aamuviideltä töihin ja haki iltapäivällä lapset. Toinen vei aamulla lapset, mutta jäi myöhään töihin.
Pariskunta käytti myös siivoojaa ja tilasi ostokset kotiin. Heidän täytyi ”maksaa arjesta asioita pois”, jotta he pystyivät fokusoimaan töihin.
Kuulostaa tutulta. En ole tehnyt jatkuvasti 12 tunnin työpäiviä, mutta sellaisiakin vaiheita urallani on ollut. Tuskinpa on pomoa, jolla ei olisi ollut. Silti pitkistä työpäivistä ja ostetusta avusta puhuminen ärsyttää Suomessa yhä. Ensinnäkin Suomessa on edelleen kaunis ajatus, että kaikkien pitäisi hoitaa työnsä virka-ajalla. Ellei hoida, on epäsolidaarinen tai näyttää huonoa esimerkkiä.
Pomolle ei kuitenkaan makseta siitä, että hänet on valittu pomoksi, vaan siitä, että hänelle kuuluu kokonaisvastuu. Sen takia pomo joutuu välillä venymään.
Toiseksi palkattu apu johtaa Suomessa aina – tänäkin kesänä - keskusteluun piioista: olemmeko matkalla luokkayhteiskuntaan?
”Nyt kun naiset ovat edenneet yrityselämän huipulle, miehiltä odotetaan kotitöitä.”
Tutkijatohtori Elisabeth Wide haastatteli väitöskirjassaan ulkomaisia kodinhoitajia, jotka työskentelevät Suomessa (HS 5.8.). Jutussa suomalaisen keskiluokan lisääntynyt avuntarve selitettiin sillä, että ”arvot muuttuivat, ja ura nähtiin tärkeämpänä kuin kotihommat ja lastenhoito”.
Kiinnitän huomiota siihen, kenen ura. Naisten.
Miesten ura on aina ollut tärkeämpää kuin kotihommat ja lastenhoito. Sen sijaan naisten on odotettu Suomessa käyvän töissä ja kantavan siinä sivussa päävastuun lapsista ja kodista.
Näin HS kuvaili asiaa:
”1960-luvulla hyvinvointivaltio kasvoi ja naisten oikeudet kehittyivät. Samalla katosivat piiat. Siivoamisesta ja lastenhoidosta tuli osa lähes jokaisen viikko-ohjelmaa.”
Se, että pomo hakee työpäivän päätteeksi lapset, tekee ruokaa ja siivoaa kodin, ei ole ”naisten oikeuksien kehittymistä”. Se on fokusoinnin vastakohta. Nyt kun naiset ovat edenneet yrityselämän huipulle, miehiltä odotetaan kotitöitä ja tulevaisuudessa vastuu vanhuksistakin lankeaa työssäkäyville, yhtälö on ajateltava Suomessa uudestaan.
”Liika työnteko kun on Suomessa elitististä – ellei se sitten ole kotityötä, se kun on kunnollista.”
On helppo olla Widen kanssa yhtä mieltä, että kotiapulaisten työolot Suomessa pitää saada kuntoon.
Ajatus siitä, että työ ja koti hoituisivat tekemällä itse enemmän, on silti epärealistinen. Kannattaa siis valita, minkä voi jakaa kumppanin kanssa, minkä voi tehdä huonommin, mikä on varaa ulkoistaa ja mistä voi luopua kokonaan.
Jaa: kalenteroi lastenhakuvuorot ja ylityöt, jotta niistä ei tarvitse erikseen neuvotella. Kalenteroi myös kuntoilu ja lepo: iltamenot arkiviikolla tuhoavat unen.
Tee huonommin: Pari vuotta voi mennä tunnelissa, jossa kavereille ei ole aikaa. Puhu siitä suoraan. Moni ikätoveri on onneksi samassa tunnelissa.
Ulkoista: kotityöt. Suomessa itsepyykkäämisen eetos on vahva, mutta kotityöt eivät lopu ikinä. Elämä ei voi olla pelkkää suorittamista, jossa aukko kalenterissa täytetään imuroimalla.
Luovu: Muiden standardeista työn, vanhemmuuden tai kodin suhteen. Fokusoi siihen, mistä itse välität, äläkä selittele valintojasi. Liika työnteko kun on Suomessa elitististä – ellei se sitten ole kotityötä, se kun on kunnollista.
Oikaisu: Toimitus julkaisi kolumnin virheellisesti Teppo Turkin nimissä Avun numerossa 35/2025 ja verkossa 22.8.2025. Pahoittelemme!
