Valtava työmaa sai huonoja uutisia vuonna 1967 – Töitä jatkettiin silti, ja siksi Tampereella on turha miljoonatunneli

Tampereen sijainti kahden vesistön välisellä kannaksella on tamperelaisten ja teollisuusväen mielestä mainio, jopa nerokas. Sen sijaan tukkeja uittavalle puu­tavarateollisuudelle Näsi- ja Pyhäjärven välinen kannas on muodostanut pahan esteen, vaikka sen läpi pääseekin Tammer­koskea pitkin.

Miten tukit saataisiin järveltä toiselle ja edelleen Kokemäenjokea pitkin Porin sahoille? Puutavaraväki anoi 1800-luvulla tukeille pääsyä Tammerkoskeen. Se ei sopinut Tammerkosken rantojen tehtaille, joiden toimintaa koskessa seilaavat tukit olisivat haitanneet.

Tukin­uittajien oli pakko kiertää Tampere. Se sujui parhaiten länsipuolelta, Pispalan harjun ylitse. Aluksi tukkeja raahattiin hevosvoimin harjun yli.

Vuonna 1863 rakennettiin tukkitie, jossa hevoset pyörittivät vaunurataa. Myöhemmin se muutettiin höyrykäyttöiseksi.

Pian tukkiteitä oli kaksikin, kun kilpaileva puutavarayhtiö rakensi omansa. Pispalalaiset nimesivät tiet havainnollisesti Punaiseksi ja Harmaaksi tukkitieksi. Ne olivat jonkinasteinen nähtävyys, etenkin mainoksin koristeltu Punainen tukkitie, joka ylitti komeasti Pispalan valtatien.

Tukkitiet palvelivat ensisijaisten omistajayhtiöidensä tukkeja, muut joutuivat pulittamaan matkasta pitkän pennin.

Jo ensimmäisen maailmansodan aikoihin alettiin suunnitella radikaalia ratkaisua: kaikille avointa uittotunnelia Pispalan­harjun läpi.

Tampereen kaupunki ja teollisuusväki alkoivat 1920-luvulla ajaa tunnelia voimakkaasti. Kaupunki oli nimittäin hävinnyt kiistan korkeimmassa hallinto-oikeudessa ja olisi ilman tunnelia joutunut sallimaan tukinuiton Tammerkoskessa.

Pispalan ensimmäinen uittotunneli rakennettiin kahdeksassa kuukaudessa vuosina 1929–1930. Se oli hieno aikansa tekninen saavutus – ja myös ainutlaatuinen Euroopassa, mahdollisesti koko maailmassa.

Näsijärven etelärannalle uitetut tukit kiisivät ryöppyävässä vedessä kahden­sadan metrin matkan harjun alitse Pyhäjärveen. Vauhti oli 2 000 tukkia tunnissa.

Sota-aikana uittotunneli sai myös toisen tehtävän: se toimi pommisuojana.

Alkuperäisessä tehtävässään uitto­tunneli toimi mainiosti vielä sodanjälkeisinä vuosina, ja sitä kävivät ihastelemassa esimerkiksi metsäalan opiskelijoiden ryhmät.

Vielä 1950-luvulla uittotunnelin Näsijärven puoleisella suulla järjestettiin vuosittain tukkilaiskisoja.

Samoihin aikoihin Pispalan uittotunnelin päälle alkoi kertyä mustia pilviä. Tukkeja alettiin uittaa yhä useammin nipuissa, sillä se oli taloudellisesti kannattavampaa.

Pispalan uittotunneli oli liian pieni tukki­nipuille. Niput piti purkaa Näsijärven päässä ja tukit ohjata yksitellen tunneliin.

Jo vuonna 1956 pohdittiin tunnelin kunnostamista nippu-uiton mahdollistavaksi. Hanketta pidettiin liian kalliina, mutta suunnittelu jatkui. Pispalan nippu-­uitto­tunnelin suunnitelmat valmistuivat 1960-luvun alkupuolella.

Pispalan hanke ei ollut ainoa uitto­tunneli­suunnitelma Suomessa. Monta muutakin vanhaa uittoväylää aiottiin parantaa nippu-uittoon kelpaaviksi. Kymenlaaksossa Kimolan uittoväylään suunniteltiin peräti neljän kilometrin mittaista uittotunnelia.

Pispalan uusi uittotunnelikin kuului isoon suunnitelmaan, jossa koko väylä Poriin asti olisi kunnostettu nippu­-uittoon soveltuvaksi.

Ruoppauksen lisäksi pitäisi rakentaa järjestelmät, joilla niput voisivat ohittaa väylällä sijaitsevat viisi voimalaitosta.

Kaikkien nippu-uittoväylien suunnitelmissa oli sama piirre. Niput olisi pitänyt vähän väliä nostaa vedestä erilaisten esteiden ohittamiseksi.

Samaan aikaan tukit alkoivat yhä useammin liikkua kuorma-auton lavalla tai junan kyydissä.

Se ei heti vaikuttanut väyläsuunnitelmiin. Uittoväyliin oli muitakin näkökulmia. Rakennushankkeet työllistivät ihmisiä ja hyödyttivät paikallista talouselämää.

Uittotunnelin rakentamista 1960-luvun loppupuolella. Työt keskeytettiin kertaalleen budjetin ylittämisen vuoksi, mutta niitä jatkettiin – huolimatta siitä, että tunneli tiedettiin jo turhaksi.

Niinpä syksyllä 1966 voitiin kertoa, että Pispalan uuden uittotunnelin rakennustyöt olivat alkaneet. Tunnelista tulisi hieno: Se olisi halkaisijaltaan pyöreä ja viiden ja puolen metrin levyinen. Varsinainen tunneli olisi 250 metriä pitkä.

Tukkiniput uisivat tunnelissa harjun alitse, sitten ne nostettaisiin nippusiirtolaitteella vaunuun, joka hoitaisi loppu­matkan Pyhäjärveen. Tunnelissa kulkeva vesi johdettaisiin putkea pitkin Pyhä­järveen antamaan alkuvauhtia nipulle.

Valitettavasti rakennustyöt kohtasivat pian vaikeuksia. Pispalan valtatien kohdalla rakentaminen piti toteuttaa avo­kaivantona, mikä oli hidasta, kallista ja haittasi liikennettä.

Kesällä 1967 työt keskeytettiin, kun todettiin että budjetti ylittyisi. Rahaa oli tähän mennessä palanut 3,5 miljoonaa markkaa, nykyrahassa noin 6,5 miljoonaa euroa.

Syksyllä 1967 tuli sitten järkyttävä uutinen. Uittaminen oli loppumassa kokonaan Kokemäenjoella. Se tarkoitti sitä, että Pispalan uittotunnelia ei koskaan tarvittaisi.

Tärkein puutavarayhtiö Rosenlew oli itse asiassa tehnyt jo vuotta aiemmin, ennen kuin tunnelia alettiin rakentaa, päätöksen siirtyä maantiekuljetuksiin. Se ei vain ollut viitsinyt kertoa päätöstä julkisuuteen.

Niinpä tunnelia oli rakennettu vuosi turhaan.

Toki uittotunnelia voitaisiin käyttää hiukan, eli uittaa niput tunnelin läpi ja kymmenen kilometriä Nokialle. Siellä ne olisi kuitenkin nostettava auton kyytiin. Mitään järkeähän siinä ei olisi ollut. Tukki­niput voisi yhtä hyvin nostaa auton kyytiin jo Näsijärven rannalla.

Merkillistä kyllä, tämä takaisku ei estänyt töiden jatkamista syksyllä 1967. Valtion budjettiin oli ehdotettu reilun kahden miljoonan määräraha tunnelin loppuun rakentamiseen. Se myös saatiin ja töitä jatkettiin talven yli.

Päätös saattoi johtaa siihen, että tunnelin rakentamisessa paloi muutakin kuin rahaa.

Uittotunnelin reitti kulki Wivi Lönnin suunnitteleman Harjun kirkon alitse. Helmi­kuun alussa 1968 kirkko paloi pispalalaisten suureksi suruksi.

Onnettomuudesta syytettiin välittömästi tunnelityömaata. Kaivuun tärinä olisi aiheuttanut kirkon sähkölaitteissa oikosulun, joka poltti rakennuksen. Lopullista varmuutta syttymissyystä ei koskaan saatu, mutta tunnelin maine ei tapauksesta parantunut.

Hieno tunneli valmistui vihdoin kesällä 1968, mutta ilman torvi­soittoa ja kuohuvaa. Tunnelia pitkin suoritettiin kaksi koeuittoa. Ne jäivät tunnelin ainoiksi käyttökerroiksi.

Taivasalle ruostumaan jääneitä nippunostureita saattoi ihailla Pispalan valtatieltä käsin seuraavat vuosikymmenet.

Jälkiviisaasti voi sanoa, että tunneli olisi kannattanut rakentaa 1950-luvun puolella, kun maantiekuljetukset eivät vielä onnistuneet.

Rakentajat unohtivat myös perinteisen tukkilaisviisauden: uittoväylän perkaaminen pitää aloittaa aina jokisuulta. Ei hyödytä mitään, jos väylää kunnostetaan yläjuoksulla ja jätetään loppu ennalleen.

On hiukan epäselvää, miksi uitto­tunneli lopulta rakennettiin valmiiksi. Aikakauden uutisissa näkyy toiveita, että sillä voisi olla jotakin vähäistä käyttöä tulevaisuudessa.

Ehkä ajateltiin myös huoltovarmuutta. Tunnelia voitaisiin käyttää tilanteessa, jossa polttoainepula estäisi maantie­kuljetukset.

Tai sitten kerran aloitettu projekti päätettiin viedä loppuun suomalaisella jääräpäisyydellä. Kun hankkeeseen oli jo upotettu miljoonia, ne olisivat menneet hukkaan kesken jääneessä tunnelissa.

Hukkaan ne menivät joka tapauksessa, mutta ainakin nyt oli tunneli. Tätä logiikkaa helpotti luultavasti se, että tunneli rakennettiin joidenkin muiden rahoilla, eli valtion budjetista.

Tästä kuvasta näkee paremmin sen, miten vaikuttava rakennelma uittotunneli on.

Turhalle tunnelille alettiin pian pohtia jotakin käyttöä. Irvileuat ehdottivat, että siitä tehtäisiin kummitusjuna, jonka loppukauhistuksena matkustajille näytettäisiin tunnelin hintalappu veromaksajille.

Tuntemattomaksi jäänyt keksijä esitti Ilta-Sanomissa keväällä 1971, että tunneli voisi toimia valtavana lappona, jolla Näsijärven pohjaan kertyneet saasteet imettäisiin pois ja kerättäisiin kuivalle maalle Pyhäjärven puolella.

Jo vuonna 1965, ennen rakennus­töiden alkua, ehdotettiin selvitettäväksi, voisiko tunnelia pitkin siirtää huviveneitä järveltä toiselle. Sen suunnitelman tiellä olivat tukkinippujen radat ja nosturit Pyhäjärven päässä.

Asiaa pohdittiin hämäläisen perusteellisesti, kunnes heti vuonna 2013 idea toteutettiin. Nosturirakennelmat purettiin ja tunneliin laadittiin kuiva hiekkapohja. Sitä pitkin voitiin nyt kävellä ja vetää traktorilla veneitä.

Tunnelista tuli suosittu nähtävyys, Pispalan harjun läpi kulkeva kevyen liikenteen väylä, jota pitkin pääsi hieman ei-mistään melko lailla ei-minnekään.

Viime vuodet uittotunneli on ollut jälleen suljettuna raitiotielinjan rakennustöiden vuoksi.

Lähteinä jutussa on käytetty sanoma- ja aikakauslehtiartikkeleita 1910-luvulta 2010-luvulle sekä Esko Pakkasen artikkelia Tukkien uitto Pispalassa ja uittotunnelit (pispalanmoreeni.fi).