Pirkko Saisio on ollut suomalaisten silmissä milloin sairas, rikollinen, natsi tai kommunisti – Näitä hetkiä hän ei muistele mielellään

Taiteilija Pirkko Saisio on tiettävästi maailman uteliain 74-vuotias. Ainakin jos asiaa kysytään hänen elämäkerturiltaan Heini Junkkaalalta.

– Pirkon ohitse elämä ei todellakaan virtaa. En ole tavannut toista ihmistä jolla olisi vastaava kyky ja halu pysähtyä asioiden äärelle.

Junkkaala on kirjoittanut Saision muistelmateoksen Pirkko Saisio – Sopimaton (WSOY), ja sitä tehdessä Saision, ystävien kesken ”Saikin” uteliaisuus ja intensiivisyys tulee päivänselväksi.

Ensinnäkin Saisiolla on niin paljon kerrottavaa, että muistelmat eivät mahtuneet 960:tä sivua tiiviimpään muotoon. Toisekseen Saisio tuottaa tarinoita ja maailmanselityksiä jatkuvalla syötöllä.

Kun Saisiolta kysyy, latautuuko tai turruttaako pohjattoman utelias ihminen itseään koskaan, vastaus on, että ”kyllä mä sudokuja teen hirveästi, ja katson sarjoja.”

Ja heti perään Saisio analysoi pikakelauksella suosikkisarjansa 90 päivää morsiamena, Marriage, Pulmuset ja Pokka pitää. Niitä sarjoja hän yrittää olla katsomatta uudestaan ja uudestaan, mutta kovin vaikeaa se on.

– Tota mä just tarkoitan. Että sä ehkä koet että sä vaan lataudut sohvalla maaten, mutta sä kiinnostut ihan kaikesta, Junkkaala kommentoi Saision vieressä.

Pirkko Saisio kuuluu maamme eturivin kirjailijakaartiin. Hänen esikoisromaaninsa Elämänmeno julkaistiin vuonna 1975, ja Saisio on ollut julkisuudessa siitä lähtien – puolen vuosisadan ajan. Hän on kirjoittanut 23 romaania ja vinon pinon näytelmiä ja tv-draamaa päälle. Finlandia-palkinnon Saisio pokkasi Punainen erokirja -teoksella. Viimeisin tuotos, kulttuurihistoriaa luotaava Passio sai kriitikoilta ja yleisöltä ylistäviä arvioita.

Saisio on kova tekemään töitä.

Lokakuussa ilmestyvä muistelmateos on kirjoitettu sinä-muodossa, ikään kuin Junkkaalalta Saisiolle. Kirjailija Junkkaala on Saision entinen oppilas Teatterikorkeakoulusta, tämän ystävä ja kollega.

Heidän yhteisymmärrystään lujittaa myös se, että molemmat elävät naisen kanssa.

Vaikka nykypäivänä voisi luulla, että homous ei liiemmin vaikuta ihmisen mahdollisuuksiin elämässä, niin Saision mahdollisuuksiin se on vaikuttanut.

– Minähän ehdin olla rikollinen ja virallisessa sairausluokituksessa ihan loputtoman pitkään. Se oli sellainen syrjästä katsomisen rooli, johon en itse halunnut, vaan jouduin.

Suomessa homoseksuaalisuus poistui rikoslaista vuonna 1971, mutta samalla astui voimaan kielto homoseksuaalisuuteen kehottamisesta, joka puolestaan kumottiin vasta vuonna 1999. Virallisesta tautiluokituksesta homoseksuaalisuus poistettiin Suomessa 1981.

Se, miten Saision homouteen on suhtauduttu hänen opiskeluaikanaan, on jättänyt jäljen. Junkkaalan sanoin ”homot kyllä hyväksyttiin ihmisinä, mutta aina oli hyvä uutinen, jos homo löysi vastakkaisen sukupuolen”.

1970-luvulla Teatterikorkeakoulun ilmapiiri oli myös monien muiden taideinstituutioiden tapaan vahvasti politisoinut, ja sekä opiskelijoita että opettajia kuului Suomen kommunistiseen puolueeseen. Saisio ei hakenut puolueen jäseneksi, sillä esteitä oli kaksi.

– Siihen aikaan puolueeseen ei noin vain liitytty, vaan henkilön piti päästä jäseneksi. Minä en ollut ateisti ja olin homo, joten en voinut sitoutua puolueen maailmankuvaan.

Kun Teatterikorkeakoulussa pidettiin Saision vuosikurssille loppuarviointi, jokainen oppilaista kutsuttiin yksitellen luokkaan kuulemaan koko opettajakunnan arvio. Saisiolle sanottiin, että hänen ja seurustelukumppaninsa Eevan ”naisen identiteetti on vakavasti häiriintynyt tästä ihmissuhteesta”. Lisäksi opettajat käskivät Saisiota viemään nämä terveiset seurustelukumppanilleen, jolle ei ollut sanottu mitään, koska Saision katsottiin olevan vanhempi ja kypsempi.

Saisio ei muistele tuota hetkeä mielellään. Eikä sitä, kun hän opintomatkalla kysyi itäsaksalaisen teatterikoulun rehtorilta koko koulun kuulleen, kuinka heillä kohdeltiin homoja. Yleisesti ajateltiin, että homoseksuaalisuus ei kuulunut kommunismiin, ja että esimerkiksi Neuvostoliitossa ja Itä-Saksassa sitä ei esiintynyt lainkaan. Rehtori vastasi, että ei meillä täällä ole sellaista, koska homoseksuaalisuus on kapitalistinen jäänne.

Junkkaalan mielestä Saisio ei ole pelännyt keikuttaa venettä, ja tällainen provosoiva kysymys on yksi osoitus siitä.

– Mun sydän hakkasi. Mutta ne ovat sellaisia hetkiä, että on pakko puhua, muuten hylkäisi itsensä, Saisio sanoo.

Koska Saisio on uskaltanut käsitellä sekä taiteessaan että julkisessa keskustelussa vaikeita ja epäsovinnaisia teemoja, saattaa syntyä harhaluulo, että kovasanainen palaute ei koskisi häneen. Junkkaalan mielestä väärinkäsitys voi johtua siitä, että Saisio puhuu itse kiertelemättä.

– Saikki on niin hyvä suustaan. Eli paha suustaan, se on sama asia, Saisio lisää.

Silti Saisio on omastakin mielestään tunteellinen ja herkkä, ja se, että hän on viime vuosina joutunut enemmän vasemmiston kuin oikeiston hampaisiin, ei ole ollut hänelle helppoa.

Esimerkiksi Me too -liikkeen nousun aikaan vuonna 2018 Saisio puhui siitä, että yksittäisten syytösten perusteella ei pitäisi tärvätä jonkun ihmisen koko ammatillista uraa. Moni vasemmistolaisesti ajatteleva sanoi silloin, että Saisio pyrkii puolustamaan seksuaaliseen ahdisteluun tai naisten alistamiseen syyllistyneitä miehiä.

– Viime vuosina on saattanut syntyä se kuva, että äärioikeisto ei kiinnosta minua. Se ei pidä paikkaansa.

– Syy sille, että olen kritisoinut kulttuurista keskiluokkaa, woke-kulttuuria, vihervasemmistoa tai ”mistä nyt sitten halutaankaan puhua”, on se, että minun käsitykseni mukaan siinä porukassa keskustelua on mahdollista käydä, ja käydään.

Saisio tarkoittaa, että oikeistolaiset ja äärioikeistolaiset piirit eivät ole halukkaita ylipäätään käsittelemään esimerkiksi vähemmistöjen oikeuksia.

Saisio ei ole kiinnostunut vääntämään enää 2020-luvulla siitä, saako hän rakastaa naista vai ei. Sen sijaan tämän ajan sokeista pisteistä ja ajattelun vinoumista kannattaa vääntää, myös samanmielisten kanssa.

Kulttuurisen keskiluokan keskinäinen torailu on Saision mielestä uuden oikeistohallituksen myötä kuitenkin laantunut.

– Nyt kun äärioikeisto on hallituksessa kaikkine arvoilmiöineen ja kielenkäyttöineen, niin näemme taas, mikä on oikeasti kauhistuttavaa. Tuntuu, että keskusteluilmapiiri on sen myötä mennyt rauhallisempaan suuntaan. Yhteinen vihollinen yhdistää taas.

Yhteisellä vihollisella Saisio tarkoittaa rasismia, sen kanssa flirttailua ja sen peittelyä.

– Siitä tulee hirveä olo. Se on röyhkeää, alentavaa ja nöyryyttävää meille kaikille suomalaisille.

Esimerkiksi se, miten presidenttiehdokas Pekka Haavistosta puhutaan uutisjuttujen kommenttiketjuissa, on viime aikoina järkyttänyt Saisiota. Hän kannattaa julkisesti Haavistoa presidenttikilvassa.

– Minun pitäisi tehdä itselleni lupaus, että en enää koskaan lue lukijakommentteja. On hirveää, miten likaiseen ja vihjailevaan sävyyn Haavistosta puhutaan – kommenttiketjut ovat pahempia kuin sosiaalinen media.

Vaikka ahdasmieliset vihaviestit ovat suurempi ongelma kuin kulttuuriväen erimielisyydet, Saisiota on aina ärsyttänyt liika samanmielisyys – erityisesti jos taustalla on ideologia, johon samanmielisyys ripustautuu. Teatterikorkeakoulussa ideologia oli taistolaisuus, viime vuosina se on ollut woke- ja cancel-kulttuuri, jossa oikean­laisen terminologian käytölle pistetään Saision mielestä tarpeettoman suuri paino.

Mutta eikö kirjailijan juuri pitäisi puolustaa sanojen voimaa?

– Sanat ovat tärkeitä, mutta niillä ei ole maagista voimaa. Tämän maailman ongelmia ei ole ratkaistu siinä vaiheessa, kun niistä käytetään oikeita sanoja. Se on vasta alku.

Saisiota onkin aina kiehtonut se, että joku on hyvä suustaan – eli paha suustaan.

Sellainen on esimerkiksi Saision ystävä, näyttelijä Hannele Lauri, kokoomuslainen majurin tytär, joka oli Saision kanssa samalla vuosikurssilla.

Naiset olivat eri mieltä kaikesta, ja juuri se, sekä hurtti huumori, hitsasi heitä yhteen.

Saision mukaan Laurin vitseissä nauratti juuri se, että ne oli suunnattu sumeilematta kommunisteja vastaan, joihin Saisio itsekin tuohon aikaan kuului.

Ehkäpä Saisio myös samastui siihen, että Lauri uskalsi tuolloin nousta ajan eetosta vastaan.

– Kyllä minua ovat aina naurattaneet vähän epäkorrektit jutut ja ihmiset.

Pirkko Saisio

Syntynyt: 16.4.1949 Helsingin Kalliossa.

Työ: Kirjailija, ohjaaja ja näyttelijä. Kirjoittanut 23 romaania, joista osan peitenimillä Jukka Larsson ja Eva Wein.

Perhe: Puoliso elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalo. Tytär näyttelijä Elsa Saisio.

Menestys: Palkittu Finlandia-palkinnon ja useiden ehdokkuuksien lisäksi muun muassa Valtion kirjallisuuspalkinnolla, J. H. Erkon palkinnolla sekä Aleksis Kiven palkinnolla.

Ajankohtaista: Saision elämää käsittelevä Heini Junkkaalan kirjoittama muistelmateos Pirkko Saisio – Sopimaton (WSOY).