
Juontaja ja yrittäjä Piritta Hagman valmistui hiljattain pilatesohjaajaksi ja personal traineriksi. Fysioterapeutiksi aiemmin opiskelleella Piritalla on takanaan puolisen vuotta kestänyt intensiivinen koulutus.
– Onhan se vähän kliseistä, että kiekkovaimo valmistuu pilatesohjaajaksi. Olen kuitenkin ollut tosi fiiliksissä, kun pääsen käyttämään taitoja myös doulan töissäni ja synnytysvalmennuksessa. Haaveenani on vetää etenkin pienryhmä- ja yksilövalmennustunteja, Piritta kertoi Asicsin ja Stadiumin hyväntekeväisyystempauksessa, jossa julkkikset lahjoittivat käytetyt lenkkarinsa Tansaniaan vietäviksi.
Vuosikaudet jääkiekkoilijamiehensä Niklaksen ja kolmen lapsensa ehdoilla elänyt Piritta on tehnyt pari viimeistä vuotta osa-aikaisesti omia töitään. Pariskunnan lapsista esikoispoika Lukas, 8 on toisella luokalla koulussa ja Lila, 6 ja Eliana, 4 käyvät tarhassa.
– Lapset alkavat olla jo niin isoja, että eihän minua kohta tarvita kotona ollenkaan. Voin tehdä ihan eri tavalla omia juttujani kuin ennen. Se vaatii kuitenkin totuttelua, sillä olen aina viettänyt paljon aikaa kotona.
Koteja perheellä on kaksi. Piritta asuu pääasiassa lasten kanssa Porissa ja Jokereissa pari viime kautta pelannut Niklas majailee jääkiekkouransa vuoksi enimmäkseen perheen kakkoskodissa Espoossa. Pirittan mukaan tilanne ei ole aina helppo, mutta ratkaisu on tällä hetkellä paras mahdollinen.
– Ainoa toiveeni on, että Nikke saisi pelata mahdollisimman korkealla sarjatasolla mahdollisimman pitkään. Hän on jo 36-vuotias, eikä hänellä ole enää kovin montaa vuotta peliuraa jäljellä. Tietenkään ei ole aina helppoa ja kivaa, että hän on paljon poissa. Mutta jos alkaisimme rajoittamaan tosiamme, edessä olisi vain katkeroituminen puolin ja toisin.
Niklas ei ole vielä kirjoittanut sopimusta ensi kaudelle, minkä vuoksi perheen tulevaisuudensuunnitelmatkin ovat toistaiseksi avoinna. Piritta on kuitenkin oppinut olemaan stressaamatta perheen asumisjärjestelyistä.
– Yleensä kiekkoperheet seuraavat kaikkialle pelien mukana, mutta me olemme siinä suhteessa poikkeus. Olemme halunneet mennä enemmän lasten ehdoilla ja säilyttää heidän rutiininsa. Nikke on matkannut aina vapaapäivinään Poriin, ja me olemme ajelleet lasten kanssa viikonlopuiksi Helsinkiin. Ehkä jossain vaiheessa mekin muutamme etelään, Pirita tuumi.