Johanna Sinisalo vetää syvät sauhut tupakasta. Kohta kolme vuotta on kulunut siitä, kun Ennen päivänlaskua ei voi voitti kohun saattelemana Suomen arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon.
Lajityyppien rajoja rikkovan romaanin palkitseminen Finlandialla oli ennenkuulumatonta. Sitä pidettiin merkkinä siitä, että tässä realistisen kerronnan maassa on vihdoin alettu luopua luokittelusta alempaan ja ylempään kirjallisuuteen.
Uuden teoksen ilmestymisen kynnyksellä kirjailija pohtii kysymystä lukijoiden ja kriitikoiden odotuksista ja puhaltaa savut ulos keuhkoistaan.
“Kaikkihan odottavat tietysti kieli pitkällä minun komeasti epäonnistuvan. No ei! Kai ne ovat lähinnä uteliaita. Yritän aktiivisesti olla ajattelematta tätä asiaa”, Sinisalo nauraa.
Kotimaisissa scifi-piireissä Sinisalo on tunnettu pitkään. Jo runsas vuosikymmen sitten hänet valittiin 1980-luvun parhaaksi scifi-novellistiksi. Finlandian myötä piirin lemmikistä tuli koko lukevan kansan julkkis.
Sinisalo häkeltyi, kuinka vähän hän ehti ensimmäisen vuoden aikana tekemään varsinaisia töitä.
“En ollut ymmärtänyt ollenkaan ‘sirkus Finlandian’ laajuutta. Kuvittelin, että on vain yksi rumba joulukuun alkupuolella, ja sitten kaikki unohtuu.”
Ei hän kuitenkaan palkitsemistaan kiroa.
“Totta kai tuollainen onnistuminen kannusti. Tuli sellainen fiilis, että ehkä minun kannattaisi jäädä alalle tai jotain”, Sinisalo sanoo lempeästi nauraen.
Sinisalo päätti, että uudesta teoksesta oli tultava täysin erilainen kuin palkitusta. Oli varottava lipsahtamista ajatuksiin, joissa miettisi muiden odotuksia omien halujen sijasta.
Uuden kirjan aiheena ovat – nimeä myöten – sankarit. Mytologioihin perehtyneenä Sinisalo huomauttaa, että sana periytyy muinaisskandinaavisesta sanasta sangare, joka tarkoittaa laulajaa. Laulajahan on ollut aina henkilö, joka tavalla tai toisella erottuu muista ja nousee katseiden kohteeksi.
Teoksen sankareita ovat muun muassa kaikkien aikojen suurin suomalainen rock-laulaja Rex Slowhand, iskelmäprinssi Joakim, kännäilyepisodeillaan julkisuudessa viihtyvä urheilusankari Mahti ja palavasieluinen jääkiekkovalmentaja Karel.
Sinisalo sanoo, ettei hän ole hakenut hahmoilleen suoria esikuvia nykyajan viihdemaailmasta. Ihminen voi olla urheilusankarina tai rock-ikonina toki vain muutamalla tavalla, Sinisalo huomauttaa ja sanoo pyrkineensä uuttamaan hahmoihinsa noita perusolemuksia.
Sankareiden rakenne avautuu salakavalasti, eikä Sinisalo halua paljastaa sitä liiaksi. Hän sanoo tutkineensa, minkälaisia vastinkappaleita kotimaisilla mytologian hahmoilla voisi olla tässä ajassa.
Nuo modernit myytit syntyvät Sinisalon mukaan henkilöistä, jotka pystyvät soittamaan jotain Suomen kansan sielun kieltä ja antavat itsensä yhteiseksi omaisuudeksi.
“On mielenkiintoista, että puhtaiden juorulehtien määrä on noussut räjähdysmäisesti aivan viime kuukausina. Se on oireellista. Naimisiinmenot eivät enää riitä, nyt raportoidaan myös sairauksista.”
Kirkkaasti ja tarkkarytmisesti kirjoittava Sinisalo tunnetaan realistisen kirjallisuuden valta-aseman arvostelijana. Hän pitää realismia toki erinomaisena työkaluna, mutta muistuttaa, ettei tyylilaji ole päämäärä.
“On mahdollista, että realismi jää vain hetken muotivirtaukseksi. Kirjallisuuden pääpaino on ennen realismia ollut fantasiassa ja fabuloinnissa, on kirjoitettu enemmän arkitodellisuuden ulkopuolelta. Rakenteella leikittely ja perinteisen eeppisen tekniikan rikkominen ovat Suomeenkin tulossa ja jo olemassakin.”
Sankarit on kirjoitettu genrejen välimaastoon, ei-kenenkään maalle. Sinisalo itse on asettunut lähes viktoriaanisen ajan kirjoittajan asemaan. Hän tunkeutuu kaikkitietävänä jumalallisena kertojana hahmojensa psyykeen. Näin hän leikittelee kirjallisella traditiolla.
Sinisalo puhuu itse maagisesta realismista. Tyylilajin esimerkkeinä toimivat vaikka kolumbialaisen Gabriel García Márquezin kirjat.
“Tarinat tuntuvat eheiltä maailmoilta ja realistisilta, mutta koko ajan on olemassa väreily, että tämä ei ole ihan täyttä todellisuutta. Se viehättää minua.”
