Pikkukaupungin terassilla kuulee, kehen hallituksen sekoilu vaikuttaa

Kuuntelin eilen suomalaisen pikkukaupungin ravintolan terassilla kahden nuoren aikuisen keskustelua. Toinen sanoi tulleensa juuri töistä, toinen kertoi konferenssikokemuksistaan Keski-Euroopasta. Puheet risteilivät parisuhteissa ja korkeakoulumaailmassa.

Kaksikko puhui kesäsuunnitelmistaan sujuvalla englannilla ja pohti, josko Helsingissä asti kävisi – vaikka kaikki onkin niin kallista. Toinen alkoi kerrata päivän uutisia ja sitä, miten Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) oli kutsunut taannoisissa nettikirjoituksissaan ”meitä turkkilaisia apinoiksi”. ”Ajattelin vain, että ei minulla ole niin paljon karvaa!” hän jatkoi. Keskustelukumppani totesi, että ”Oh my god, that’s bad, that’s really bad”. Toinen sanoi, ettei nimittäisi apinaksi ketään, edes Turkin presidenttiä. Hetken Suomen tilannetta analysoituaan, hän kertoi harmissaan, että hänen ystävänsä kuitenkin kutsuvat häntä parhaiten integroituneeksi ihmiseksi ikinä.

Me suomalaiset olemme nyt huolissamme muun muassa maakuvastamme. Emme toki turhaan. Lukuisat maailman mediat ovat uutisoineet, miten hallitus on päätynyt yhä syvemmälle perussuomalaisten rasismi- ja äärioikeistoyhteyksiä käsitelleissä kohuissa. Huoli on tietysti aiheellinen ja konkreettinen. Mieleen on hiipinyt myös ajatus, että onneksi Suomen Nato-jäsenyys on jo sinetöity. Millaisissahan keskusteluissa Ruotsin jäsenyyttä jarruttaneen Turkin kanssa oltaisiin, kun nytkin ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) pyytelee anteeksi Turkin ulkoministeriltä Purran taannoisia kirjoituksia?

Olennaisinta on kuitenkin se, millainen maa Suomi on elää. Tällä keskustelulla on jo nyt vaikutusta ihmisiin, jotka elävät täällä ja pitävät Suomea pyörimässä. Esimerkiksi näihin kahteen korkeakoulutettuun terassikeskustelijaan. Nyt tämä oli maa, jossa anteeksipyyntöä rasistisen ajattelun viljelystä piti odotella niin kauan, että presidentti ärähtää aiheesta.

Ylen kyselyn mukaan perussuomalaisten piirijohtajien mielipiteet anteeksipyynnön tarpeellisuudesta jakautuivat vahvasti. Osa antoi sille tukensa, osa piti sitä turhana. Satakunnan piirin toinen varapuheenjohtaja Sari Kalliokorpi esimerkiksi sanoi uutisissa, että ”vihainen kirjoitus on vihainen kirjoitus ja jokainen kirjoittaa joskus jotain, kun on vihainen.” Hän olisi jättänyt Purran roolissa kommentoimatta koko asia. Erikoinen lausunto. Jos periaate on, että vihaisena tai muissa tunnekuohuissa tehtyjä asioita ei tarvitse pyytää anteeksi, niin aika vähän anteeksipyydeltävää jäisi niin politiikassa kuin elämässä yleensä.

Eilisessä tiedotustilaisuudessa Purra oli selvästi paineen alla, eikä hänen rooliaan käy kateeksi. On totta, että nuoruuden synnit eivät tee kenestäkään epäpätevää. Valitettavasti nyt näyttää, että perussuomalaiset ei pysty puolueena irtisanoutumaan nuoruuden synneistään. Siihen ei edes ole todellista halua.