Pikkuankka oli pippurinen ja kovaääninen – Pieni taistelija selvisi virustaudista ja kanahaukasta
Pieni mutta pippurinen Pikkuankka oli tapaturma-altis ja vahvaluonteinen, mutta Nipa Seväkivelle kovin rakas. Elämäni eläin -sarja esittelee lukijoidemme unohtumattomia eläimiä.
”Pikkuankka kuoriutui kolmantena ensimmäisistä hautomistani munista. Olin haaveillut isosta valkoisten ankkojen parvesta, minkä vuoksi olikin yllätys itselleni, että ihastuin Pikkuankkaan heti – se kun oli ruskea räpylöitä ja nokkaa myöten! Kutsuin kaikkia pikkuankoiksi, mutta koska Pikkuankka oli porukan pienimpiä, jäi nimi jo heti alkuun sille käyttöön. En ollut ajatellut pitää yhtään ankkaa, mutta rakastuin kolmikkoon (Maija, Taavi ja Pikkuankka), josta en voinutkaan luopua.
Jokainen ankka on persoona ja omalla tavallaan tärkeä. Pikkuankassa rakastuin sen värityksen myötä luonteeseen, joka varmasti monen mielestä olisi ollut hankala. Pikkuankan pippurinen ja kovaääninen luonne tuli selville jo parin päivän iässä, ja tuntui, että se inhosi minua, vaikka minä vain kovasti rakastin sitä!
Pikkuankka oli tapaturma-altis ankka. Kolmen kuukauden iässä se ja Taavi sairastuivat virustautiin, josta Taavi ei selvinnyt. Seuraavaksi kanahaukka meinasi viedä Pikkuankan, mutta siitäkin selvittiin säikähdyksellä.
Sitten Pikkuankka teloi jalkansa kahdesti. Toisen kerran jälkeen jalka ei tahtonut kuntoutua ja niveleen kehittyi nivelrikko, jota kuntoutin vesiterapialla. Talvisin jalka oli parempi. Kevään tullen Pikkuankka alkoi inhota minua, yhdisti minut kai kipeään jalkaan. Pikkuankka kompuroi, ja sen oli vaikea pysyä muiden mukana. Lopulta jalka ei enää kantanut, ja Pikkuankka oli kärttyinen ja kipeä. Kun eläinlääkäri ei antanut toiveita löysän nivelen paranemiselle, jouduin tekemään raskaan päätöksen.
Kolmikosta myös Maijan olin menettänyt jo yhdeksän kuukautta ennen Pikkuankkaa. Se teki Pikkuankan menetyksestä vielä surullisemman, koska se oli alkuperäisen kolmikon viimeinen.
Parven jäljellejääneet jäsenet Touho ja Mini etsivät Pikkuankkaa, ja näytin sen niille, kun tulimme kotiin eläinlääkäristä. Ankat ovat viisaita ja ne ymmärsivät, että Pikkuankka on pois – ne höpöttivät sille hiljaa, eivätkä etsineet enää.
Enää ei Pikkuankan kova ääni kuulunut tarhasta.”
Elämäni eläin -sarja kertoo lukijoidemme lemmikeistä tai muista eläimistä, jotka ovat jättäneet lähtemättömän jäljen. Ehkä ne ovat tai olivat tukena vaikeassa elämäntilanteessa, ehkä muuten vain poikkeuksellisia persoonia. Eläin voi olla myös jo edesmennyt, kunhan siitä löytyy julkaisukelpoinen kuva. Voit osallistua sarjaan oheisella lomakkeella.
