Näin klassikko-ohjelmaa tehdään – Pikku Kakkosta kiittävät sitä lapsena katsoneet isovanhemmatkin

Palapelin paloista muodostuva numero kaksi. Kukka. Sitten kuu. Nalle, Leikki-Heikki, haamu, kala ja lintu. Camilla Mickwitzin luoma tunnus on nähty Pikku Kakkosen alussa vuodesta 1983 – siis melkein koko ohjelman historian ajan. Kysyttäessä moni nimeääkin sen ensimmäiseksi Pikku Kakkosesta mieleen tulevaksi asiaksi.

Tunnuksen hahmot saunassa ja Varokaa heikkoja jäitä -video. Rölli. Sirkuspelle Hermanni. Postilokero 347. Lisää ikonisia asioita, jotka ovat kasvattaneet jo useamman sukupolven lapsia.

Tamperelaisen taksikuskin suosikkihahmo on Ransu-koira. Hahmo oli hauska ja loi turvallisuutta, niin kuin teki koko ohjelma. Jossain vaiheessa Pikku Kakkonen oli päivän kohokohta, kuski kertoo ajaessaan Pikku Kakkosen studiolle. Ohjelmia katsottiin muksujen kanssa yhdessä, työpäivän jälkeen se rauhoitti vanhemmankin.

Luotettavaa lastenhoitoa vuodesta 1977. Leikkisä slogan ja totta, sanoo Pikku Kakkosen vastaava tuottaja Teija Ryösä.

Iltapäiväviiden aikaan kodeissa kokataan ruokaa, pestään pyykkiä, tehdään siirtymää työstä kotiarkeen. Pikku Kakkonen kasvattaa siinä missä vanhemmatkin.

Pikku Kakkosen kapeaan ikähaarukkaan mahtuu monta kohderyhmää. Luotettavuus ja turvallisuus tarkoittavat Ryösän mukaan sitä, että ohjelmia tehdään ikätasoisesti. Alun pienimmille suunnatut ohjelmat ovat tarinaltaan ja visuaalisuudeltaan yksinkertaisia. Taaperoiden rauhallisista ohjelmista siirrytään pikkukoululaisten seikkailullisempiin tarinoihin, joissa kerronta on monimuotoisempaa.

– Koko ajan ajatellaan lasta ja että ohjelma tukee lapsen kasvua. Väkivaltaa ei ihannoida, sitä ei Pikku Kakkosen ohjelmissa nähdä ratkaisukeinona.

Hahmojen kautta kerrotaan lapsen maailman tärkeistä asioista: puhutaan kaveruudesta, kannustetaan liikkumaan, opetetaan tunnetaitoja. Tärkeä asia voi olla Isot koneet – jotain, jota ei muuten pääsisi näkemään.

Aluksi Pikku Kakkonen oli kolme puolen tunnin lähetystä viikossa. Nyt pikkuinen on kasvanut ja on 15 viikoittaista lähetystuntia, verkkosivusto, Pikku Kakkonen ja Pikku Kakkosen Eskari -sovellukset sekä konsertit ja kesäkiertueet, jotka tuovat Pikku Kakkosen yleisön luo.

Vuodesta 2008 Pikku Kakkonen on nähty myös arkiaamuisin. Ohjelmatiedoissa ensimmäisenä ovat nimipäiväonnittelut. Lasten aamut alkavat sillä millä monen aikuisenkin päivärutiinit.

Muutos tarjonnan määrässä on iso, silti periaate on sama kuin ennenkin, Teija Ryösä sanoo. 1977 lähdettiin rakentamaan mediakokonaisuutta lapsen tarpeisiin. Arki-iltaisin nähtävä tunnin kooste on yhä katsottu, vaikka Areena ja sovellukset mahdollistavat ohjelmien katsomisen itse valittuun aikaan.

– Pikku Kakkosen tunnistaa yhä samaksi ohjelmaksi. Juontajan rooli on pysynyt samanlaisena. Lapsille puhutaan suoraan, juontaja on katselukaveri.

Ja kaverille puhutaan niin kuin kaverille puhutaan – siis yhdelle lapselle ruudun takana. Pikku Kakkosessa käytetään yleiskieltä. Se tukee kielen kehitystä ja on tasa-arvoinen kaikille lapsille eri puolilla maata.

Lokakuun alussa Pikku Kakkosen studiossa Tampereen Mediapoliksessa kuvataan useampia jaksoja. Toisessa studiossa harjoitellaan Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa lokakuun puolivälissä taltioitavia konsertteja. Tekijöille konsertit ovat vuoden huippukohtia, Ryösä sanoo. Yleensä niitä on yksi vuodessa, nyt tallennetaan myös tulevana pääsiäisenä televisiossa ja Yle Areenassa nähtävä konsertti.

Konsertit ovat enemmän kuin ruudusta tuttujen hahmojen esittämää lastenmusiikkia. Ne ovat musiikki- ja kulttuurikasvatusta, joka mahdollistaa lapsille kokonaisen konserttielämyksen. Lapsi saa kokemuksen konserttiyleisönä olemisesta, salista, tunnelmasta. Tuotantoa tehdään samalla kunnianhimolla kuin Ylen muitakin konserttitaltiointeja.

Pikku Kakkosen kesäkiertueet ovat astetta riehakkaampia tapahtumia, kuin keikkoja, joissa vanhemmatkin intoutuvat meiningistä. Kiertueen tapahtumiin tullaan pitkänkin matkan takaa. Ryösä kertoo, että jotkut perheet ovat suunnitelleet kesälomareissunsakin kiertuepäivämäärien mukaan.

Tapahtumien jälkeen esiintyjät tapaavat yleisöä niin kauan kuin jonoa riittää. Ja sitä riittää.

– Tapahtuma on jo purettu eli tekniikkaa pakattu, hyvä ettei telttaa pureta ympäriltä, ja viimeiset lapset ovat vielä jonossa, kuvaa Pikku Kakkosta kohta kymmenen vuotta juontanut Susanna Volanto.

– Me ollaan siinä loppuun asti. Ei meillä ole mikään kiire sieltä pois. On tärkeää, että jokainen lapsi saa sen oman hetkensä.

Usein lapset haluavat tavata hahmoja, Nallen tai Leikki-Heikin, mutta myös juontajia. Joskus otetaan vain kuva, joskus jutellaan enemmän. Siitä, mitä tänään oli pukenut päälle päiväkotiin ja joskus henkilökohtaisia juttuja, vähän vaikeitakin aiheita.

– Lapset kokevat, että tässä on tuttu aikuinen, jolle voin tämän nyt kertoa ja jakaa. Siellä on monenlaisia tunteita koettu, myös vanhempien kanssa.

Pikku Kakkosen pitkä ikä näkyy siinäkin, että jonossa voi lapsen seurana olla isovanhempi, joka itsekin on katsonut ohjelmaa lapsena. Teija Ryösä laskeskelee, että kohta viisikymppinen Pikku Kakkonen on yksi maailman pitkäikäisimpiä makasiinimuotoisia lastenohjelmia. Edellä olisivat vain saksalainen Die Sendung mit der Maus (1971), yhdysvaltalainen Sesame Street (1969) ja brittiläinen Blue Peter (1958).

Susanna Volannon työpäivä on alkanut vaatteiden vaihdolla ja maskilla, hiukset on laitettu letille. Studiossa tallennetaan kaksi tiistai-illan jaksoa ja kaksi perjantaiaamun postiosuutta. Tiistain ohjelmat Volanto on katsonut etukäteen ja miettinyt, millaiset asiat kotikatsojaa mahdollisesti mietityttävät ja mitä voisi yhdessä pohtia. Sellainen on esimerkiksi ystävyyden merkitys. Ohjelmien välissä katsotaan lasten lähettämiä posteja.

Postilokero 347 on legendaarinen ja käytössä siis vieläkin. Piirustuksia tulee vähemmän kuin ennen, mutta niillä on yhä oma tärkeä osansa ohjelmistossa.

Volanto käyttää puhuessaan tukiviittomia.

– Vaikka viittomia ei osaisi, ne rytmittävät puhetta ja auttavat hahmottamaan mikä puheessa on tärkeää. Tukiviittomat ovat myös hyvä katseenvangitsija, ne auttavat lasta keskittymään.

Viittomia myös opetellaan yhdessä. Volanto näyttää: näin viitotaan koulu, näin lintu.

Volanto muistaa ensimmäisen lähetyksensä.

– Muistan vaatteetkin! Se oli vaaleanpunainen ruutumekko.

Jännityksestä huolimatta kaikki tuntui heti myös kotoisalta. Studiossa on hulinapäivän keskelläkin rauha, Volanto sanoo. Ja kun ensimmäinen jakso näkyi televisiossa, konkretisoitui sinänsä tutun ohjelman merkitys paremmin. Hän oli nyt Pikku Kakkosen Susanna.

- Todellakin kunnialla kannan sitä roolia.

Yksi merkittävä hahmo Pikku Kakkosen historiassa on Eila-mummo eli näyttelijä Eila Roine. Lasten rakastama ruudun varamummo juonsi Pikku Kakkosta yhteensä 17 vuoden ajan (1996–2013). Roineen 80-vuotissyntymäpäivät huomioitiin tuotannossa, muistelee Teija Ryösä.

– Pikku Kakkosen työyhteisössä on harvemmin vietetty kasikymppisiä.

Pikku Kakkosen yleisö uusiutuu aina uusien lasten myötä ja ohjelmien uusintakierrokset ovat tavallisia. Teija Ryösä kuvaa Pikku Kakkosta kerrostaloksi, jossa perustukset säilyvät ja välillä vanhan tilalle rakennetaan uutta. Kaikkea ei muuteta kerralla. Eniten palautetta tulee, kun jokin suosikkisarja päättyy tai on tauolla.

Sirkuspelle Hermanni nähtiin Pikku Kakkosessa 1978–1988, silti myös ysärinostalgiasta ammentavissa blogikirjoituksissa muistellaan Hermannia kyseisen vuosikymmenen legendaarisimpana ohjelmana. Hyvin tehdyt lastenohjelmat kestävätkin aikaa ja Hermanni on monen sukupolven Hermanni. Sarjan joitakin osia uusittiin kun Pikku Kakkonen täytti 40 vuotta.

– Suosikkisarjoista on joitakin valittuja nostalgiajaksoja Yle Areenassa. Kuvalaadultaan ja kuvasuhteeltaan vanhat ohjelmat kuitenkin auttamatta erottuvat tämän päivän ohjelmistosta.

Määrättömän laajaa ohjelmistoa ei Areenassakaan Ryösän mukaan kannata pitää, vaan tarjonnan tulee palvella tämän hetken lapsikatsojaa.

Pikku Kakkosta tehdään lasta kunnioittaen niin, että on turvallinen aikuinen tai vertaisia kavereita katsomassa ohjelmia. Siksi vuodesta toiseen vanhemmat lapsensa Pikku Kakkosen pariin tuovat.

Ohjelmaa tehdään yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Heidän löytämisensä on helppoa. Teija Ryösä ei muista yhdenkään asiantuntijan kieltäytyneen Pikku Kakkosen tekemisestä.

– Me tuomme kohderyhmätuntemuksen ja he asiatuntemuksen ja yhdessä niistä syntyy lapsille laadukasta sisältöä.

Ryösän mukaan tämän päivän haaste on löytää ne Suomessa asuvat vanhemmat, joiden lapsuuteen Pikku Kakkonen ei ole kuulunut. Heidän lapsilleen Pikku Kakkonen voisi olla avain kieleen ja lastenkulttuuriin.