Pikamatkojen supertähti tavoittelee Pariisissa jättipottia ja Usain Boltin suuruutta – 200 metriä edustaa hänelle vaimoa ja 100 metriä rakastajatarta

Kun pysähdymme seuraamaan 100 metrin tai 200 metrin juoksuja, emme viipyile asian äärellä vain alle 10 sekunnin tai alle 20 sekunnin ajaksi. Viipyilemme nähdäksemme suuruutta, sellaista kuin vaikkapa kaikkien aikojen nopein mies, jamaikalainen Usain Bolt urallaan parhaiten edusti.

Millä tavalla urheilija esiintyy ja valmistautuu suoritukseensa. Millaista ylivoimaa joku juoksija voi esittää – ja millainen itseluottamus urheilijalla on. Jokainen haluaa urheilua seuratessaan kokea sykähdyttäviä hetkiä. Bolt tarjosi niitä, mutta hänen häikäisevien aikojensa ja ylivoimansa jälkeen pikajuoksussa on odotettu uutta kuningasta.

Sellaista ei ole löytynyt, mutta kruununprinssi on. Ainakin Yhdysvaltain Noah Lylesissa on siihen selkeää potentiaalia. Hän on mies, jonka odotetaan vuorenvarmasti voittavan 200 metriä. Satasenkin hän todennäköisesti voittaa – ja jos Yhdysvaltojen viestijoukkueella pysyy kapula kädessä, todennäköisesti kultaa kapsahtaa lisää kaulaan.

Lopputulos voi siis aivan hyvin olla kolme olympiakultaa, mikä tekisi Lylesista Pariisin olympialaisissa elämää suuremman hahmon.

Lyles on sanonut osuvasti, että 200 metriä on hänelle kuin vaimo, mutta 100 metriä on hänen sugar mamansa, eli varakas rakastajattarensa.

Lyles on molemmissa lajeissa hallitseva maailmanmestari ja hän on ilmaissut halustaan nousta urallaan Boltin luokkaan. Se on paljon sanottu, ja harvalla olisi munaskuita tuollaista edes sanoa.

Mutta kuka tämä – ainakin vielä – ennätyksikseen 9,81 satasella kellottanut ja 19,31 200 metrillä pinkonut Lyles oikeastaan on?

Kun puhutaan urheilun kaikkien aikojen suurimmista hahmoista, heissä on sitä jotain. Samaa voi nähdä Noah Lylesista. Tämän astuessa huoneeseen, se täyttyy karismasta. Lyles on oman tiensä kulkija. Itsepäinen, rap-taustaakin omaavana rytmikäs ja tänä päivänä myös henkisessä tasapainossa.

Niin ei ole aina ollut.

Kun katsomme urheilijoiden asettuvan rinta rinnan lähtöviivalle, katsojan roolissa harvoin tietää mitä urheilija käy läpi. Lyles on kuitenkin ollut omista koettelemuksistaan avoin.

Lyles on kertonut avoimesti mielenterveyteen liittyvistä ongelmista ja Pariisin olympialaisten lehdistötilaisuuksissakin hän on kertonut käyneensä pohjalla. Koronaviruspandemian aikana Lyles koki eristäytyneensä muista ja olleensa masentunut.

Mielen synkkenemistä pahensi mustaihoisen George Floydin kuoltua Minneapolisissa toukokuussa 2020 pidätystilanteessa, kun valkoihoinen poliisi Derek Chauvin painoi häntä polvellaan niskasta asfalttiin yli yhdeksän minuutin ajan. Chauvin tuomittiin 22 vuodeksi vankeuteen. Lyles on kertonut julkisuuteen ajatelleensa, että Floydin tilalla olisi voinut olla hän itse.

Lyles on kertonut myös, että elämänsä suurimmalla hetkellä Tokion olympialaisissa 200 metrin lähtöviivalle hän ei tuntenut häneen tyypillisesti yhdistettyä itseluottamusta – vaan suurta tyhjyyttä. Hän jäikin kolmanneksi. Lylesin tapaus osoittaa, että jos kaikki ei ole juoksijalla kohdallaan, sekuntikello antaa armottoman palautteen.

Lyles on ollut avoin vaikeuksistaan ja edustaa sikäli toisenlaista urheilijan esikuvallisuutta. Asioista voi myös puhua.

Nyt Lyles on tuoreeltaan kertonut Pariisissa, ettei ole saanut olla rauhassa edes syödessään kisakylässä. Sen seurauksena hän on käynyt outoihin aikoihin syömässäkin. Se on supertähden elämää, jossa matkalla palkintopallin keskimmäiselle korokkeelle on voitettava monta vastusta muuallakin kuin lähtöviivalla.

Lähtöviivan jälkeenkin on saatava hyvä lähtö, on kestettävä kolme kovaa juoksua alkuerän ja välierän ohella ja kolmen vedon kestäminen on avainasia.

Kone on herkkä ja pienet asiat voivat nousta valtavan suuriksi. Siksi jokaista suurta voittajaa ei voi kun arvostaa.

Lylesin tapaus antaa myös toisen opetuksen. Urheilijan – ja ihmisen – vahvuus on, että voi myöntää heikkoutensa. Niin heikkous voi muuttua vahvuudeksi. Lyles onkin sanonut voivansa tänä päivänä paremmin ja olevansa täynnä jokaisen suuren voittajan vaatimaa itseluottamusta.

Lyles on myös kertonut, miten hän suorittaa sitä paremmin, mitä enemmän yleisöä on paikalla. Harva ihminen voi sanoa tekevänsä työtään paremmin mitä useampi silmäpari tapittaa tekemisiä, mutta parhaat huippu-urheilijat ovatkin useimmiten poikkeuksellisia yksilöitä – esiintyviä taiteilijoita.

Lylesilla on erityisesti 100 metrillä todella kova kilpailu edessään. Jamaikan Kishane Thompson (9,77) ja Afrikan nopein mies, Kenian Ferdinand Omanyala (9,79) ovat juosseet tällä kaudella jopa Lylesin ennätystä kovempaa.

Jos Lylesin itseluottamus on kunnossa ja nälkä olla Boltiakin parempi vielä löytyy, häntä voi olla mahdotonta pysäyttää.

Itseluottamusta tarvitaan, sillä starttiviivalla voidaan jo tehdä ero. Sellainen oli myös Bolt, jonka tulosten haamu edelleen kaikkia miesten pikajuoksijoita piinaa.

Muistamme Boltin suuret juoksut, joita harva voi unohtaa, mutta muistammeko mitä juoksuja ennen tapahtui? Boltilla oli tapana jo käsimerkeillään ja eleillään ennen telineisiin asettumista osoittaa kanssakilpailijoilleen jo ennen starttipistoolin paukahdusta, kuka kisan voittaa. Sadasosien kilpailuissa henkisellä puolella voidaan aidosti jo tehdä ratkaisevia eroja.

Lylesissakin on sellaisia elkeitä, joilla jo lähtöviivalla voidaan vastustajia voittaa omalla karismalla. Hänellä on kyky saada kilpakumppanit katsomaan häntä ylöspäin. Jos hän voittaa Pariisissa kolme olympiakultaa, häntä katsoo ylöspäin jo koko maailma.

Mutta kun kyse on halusta olla maailman paras – ja jopa kaikkien aikojen paras, odottaa kulman takana jo seuraava kysymys. Varsinkin, jos Pariisista tärähtäisi jättipotti ja Lylesin suuruus saisi vaiheilleen jo kiistattomuutta.

Se kysymys kuuluu: Mitä seuraavaksi?

Kysymys on raadollinen, mutta samalla se on osa urheilun suolaa. Vastauksen antaa lopulta Noah Lyles itse.

Kirjoittaja on selostanut 15 yleisurheilun arvokisat - kolmet olympiakisat, kahdeksat MM-kisat ja neljät EM-kisat ja vuodesta 2012 lähtien Timanttiliigaa.