Apu

Petteri Summanen: "Temperamenttisuuteni on hioutunut vuosien myötä"

Petteri Summanen: "Temperamenttisuuteni on hioutunut vuosien myötä"
Petteri Summanen oli nuorempana äkkipikainen ja kärsimätön, mutta viisikymppisyys on tuonut mukanaan uudenlaista malttia ja lintujenbongausharrastuksen.
Julkaistu: 3.1.2020

Huumori on ollut minulle aina luontaista. Se on ollut myös tapa jakaa ja käsitellä vastoinkäymisiä. Varsinkin nuoruudessa leikiksi heittämisellä väisteli epävarmuuksiaan ja kipeiltä tuntuvia asioita. Murheiden karnevalisointi tekee elämästä hieman armollisempaa. Se ei tarkoita vaikeiden aiheiden välttelemistä.

Vietin lapsuuteni kahdestaan isäni kanssa. Hän oli upseeri ja asuimme varuskunta-alueella Säkylässä ja Rovaniemellä. Varusmiesten kouluttaminen oli isälle pelkkä roolityö. Kotona me luimme kirjoja ja kuuntelimme musiikkia. Oli luonnollista, että mies häärää keittiössä ja hoitaa taloustyöt. Suhteemme oli poikkeuksellinen ajan tapoihin nähden. Isällä oli tapana sanoa, että meillä on ihan omat kuviomme.

Rennosti mutta rima korkealla

Arvostan näyttelijän ammattiani, mutta maailman vaikein työ se ei ole. Lapsikin oppii näyttelemään lyhyellä perehdytyksellä. Et voi viedä seitsenvuotiasta esimerkiksi lennonjohtotorniin ja sanoa: ”Let’s do it.” Siksi näyttelemistä ei pidä ottaa liian vakavasti. Se ei ole niin tärkeää, että maailman pitäisi määrittyä sen kautta.

Teatterikorkeakoulussa tärkein opettajani oli Kari Heiskanen. Häneltä sain monia tärkeitä näkemyksiä oman tieni löytämiseen. Totuin myös siihen, että ohjaaja voi olla vaativa ja antaa rankkaakin palautetta ilman että kritiikki kohdistuisi persoonaan. Myös oma vaatimustasoni on korkealla. Suomessa huonoa näyttelemistä näkee valitettavan paljon.

Temperamenttisuuteni on hioutunut vuosien myötä. Työskentelen nykyisin kehityspäällikkönä tuotantoyhtiössä. Se on sellaista duunia, jossa pitää sietää ja pidätellä, annostella ja suodattaa. Nuorempana ärähtelin ja kimpoilin. Kaikki piti ratkaista ja järjestää saman tien. Kolmella lapsella on varmasti tekemistä myös tässä asiassa.

Perhe on tärkein

Sydämeni itkee ilosta päästessäni Saimaan-mökillemme. Viihdymme siellä vaimoni kanssa. Kuulostaa kornilta, mutta nautin yhä enemmän ja enemmän luonnonrauhasta. En minä vielä kolmekymppisenä tarkkaillut lintuja. Kertoo varmasti jotain viidenkympin iästä.

Isäksi tuleminen oli itselleni räjähdyksenomainen tapahtuma. Se muutti maailman. Lapset ovat yksinkertaistaneet suhtautumistani uraani. Nuoren taiteilijan itsekäs tapa tarkastella maailmaa työnsä kautta on saanut toisenlaista perspektiiviä. Nykyisin valitsen työni sen mukaan, että saan viettää illat perheen kanssa kotona.

Luovuus vaatii omaa rauhaa

Luovuutta ei kannata pakottaa. Ennen koetin tehdä kirjallisia töitä ja ideointia tietokoneen ääressä rutistaen. Viime aikoina olen ymmärtänyt, että läppärin ääreen tullaan ainoastaan kirjoittamaan ja ajatustyö tehdään muualla. Esimerkiksi kävelylenkillä tai kahvilassa istuessa.

Haluan olla nykyisin mahdollisimman rehellinen itselleni. Olen hyväksynyt esimerkiksi sen, että kaipaan välillä omaa rauhaa ja haluan olla itsekseni. Viime vuosina olen alkanut tehdä erakkoretkiä. Matkustan paikkoihin, joissa on mahdollisimman vähän mitään kiinnostavaa ja joissa voin välttää puhumista ja ihmiskontakteja. Sellainen rauhoittaa ja vapauttaa.

Kommentoi »