Petteri Sihvoselta yllätyspaljastus: Nämä viisi kiekkomiestä kestivät armottomimmankin kritiikin – "Ei kantanut kaunaa"
Kova julkinen kritiikki mittaa johtamista, valmentamista ja henkistä kestävyyttä. Aition jääkiekkoanalyytikko Petteri Sihvosen analyysit ovat asettaneet monet jääkiekon toimijat koetukselle. Kaikki eivät ole selvinneet siitä samalla tavalla. Nämä viisi hahmoa erottuvat Sihvosen mielestä kyvyllään sietää kritiikkiä.
Aition jääkiekkoanalyytikko Petteri Sihvonen on suomalaisessa jääkiekkojulkisuudessa ollut jo vuosia poikkeuksellinen kriitikko. Hänen analyysinsa ovat olleet kärjekkäitä, suorasanaisia ja vailla varovaisuutta.
Nyt Sihvonen nostaa esiin perusteluineen viisi jääkiekkomiestä, jotka ovat saaneet Sihvoselta tuta kovaa kritiikkiä, mutta jotka ovat osoittaneet poikkeuksellista kykyä kestää sitä.
Sihvosen valinnat eivät perustu sympatiaan, vaan siihen, miten he ovat toimineet kritiikkiä saatuaan.
1. Matti Virmanen
Oli tekemättömässä paikassa koirankuonolainen Harry Harkimon oikeana kätenä. Sai kovaa haipakkaa etenkin Jokereiden Hartwall-areenan vuosina, kun menestys kiersi seuraa. ”Näillä mennään”, totesi Virmanen, mutta hankki kuitenkin lisää uusia pelaajia. Kovan luokan pehmeä ja sielukas herrasmies, joka ei kantanut kaunaa.
2. Jukka Jalonen
Sai tuta aluksi HPK:n ”pronssivalmentajana”. Harjattiin ensimmäisen Leijonat-pestinsä alussa, kun ei heti peluuttanut maajoukkueessa Kerho-lätkää. Voimien hieman loputtua 2022–2024 Leijonien päävalmentajana joutui kritiikin kohteeksi. Saattoi usein hetken mököttää, nuoli haavansa ja toipui. Rouva Sari Jalonen tuki taitavasti sanomalla, että tuollainenhan sinä Jukka olet, kun Jukka oli saanut kuraa syrjähtelevästä käytöksestään.
3. Hannu Aravirta
Oli herra teflon. Mikään ei tarttunut, vaikka noitui sisimmissään saamaansa kritiikkiä Kärppien ja Pelicansin päävalmentajana. Luontainen vaisto ja taipumus sopeutua sellaisten vastavoimien edessä, joille ei kuitenkaan ollut mitään tehtävissä. Oli kuitenkin kovempi luu ja penseämpi henkilö, miltä ulospäin näytti. Sanalla sanoen osasi pelata julkisuuspelin puolelleen. Lähti omin ehdoin jääkiekkojulkisuudesta. Kantaa urheasti sisällään kahta kipua: sitä, ettei voittanut Leijonien päävalmentajana maailmamestaruutta ja sitä, että Tre Kronor kiri sen peijakkaan kerran 1–5-tappiolta 6–5-voittoon.
4. Risto Dufva
Sai ”käärmeen” leiman jo muinoin. Oli kritisoitu ennen ja jälkeen kirkkaimpien JYP-vuosiensa. Nautti olostaan Mikkelin Jukureissa pienen kukkulan kuninkaana. Saateltiin eläkkeelle sekä kehuin mutta myös ankarin löylyin. Kehitti itselleen suojakilveksi keittiöfilosofin ja leukailijan alter egot. Oivalsi vuosien kertyessä julkisuuspelin hengen. Tajusi, että mojovat haukutkin elättävät ja pitävät nimen esillä. Pelkäsi yksittäisten pelien tappion jälkeisiä öitä kuollakseen, mutta sen vastapainoksi osasi nauttia siitä, että sai olla ikään kuin aikuisviihde-elokuvan tähti eikä sen ohjaaja tai kriitikko.
5. Juha Junno
Oivalsi jo KalPaa valmentaessaan, että hänessä itsessään on jotain erityistä kykyä kompensoida puutteitaan. Osasi olla läsnä ja samalla katsella itseään ja asemaansa jääkiekko-scenessä ikään kuin sivusta. Aivan kuin kaikki tapahtuisi hänessä, Junnossa, myös saamansa ruma kritiikki, eritoten. Koki moitteet luontevaksi osaksi kokonaisuutta. Oli kuulemma tarkastanut jonkin häntä ja Kärppiä ankarasti kritisoineen tekstin ennalta osaltaan luettavakseen ja todennut vain, että arvelinkin tekstin olleen sävyltään tuollainen ja toivottanut leppoisasti vain hyvää jääkiekkokautta. On salassa aikamoinen veijari, elämänmyönteinen kauppamies-pikkuinen, jonka pelastaa kutittava henkilökohtainen naurunhalu.
Ketkä sietivät kritiikkiä kaikkein huonoimmin? Sen Sihvonen on aikeissa paljasta sunnuntaina.
