Petteri Sihvoselta tiukka kysymys Kanada-voiton jälkeen Antti Pennaselle – "Mikä on, miksi Leijonasi ei voi pelata aina näin?"

Se, mitä tapahtui Suomen ja Kanadan välillä ensimmäisessä erässä, pani minut puhuttelemaan Leijonien päävalmentaja Antti Pennasta seuraavin tiukoin sanoin.

Mikä on herra Pennanen, miksi sinun Leijonasi eivät voi kaiken aikaa, joka pelissä, kaikissa turnauksissa pelata tällaista pelisuunnitelmaa, jossa toteutui täydelleen Meidän peli?

Oli toistakymmentä viivelähtöä, oli dynaamisia pelivälineen palautuksia alaspäin, ja kaikesta tästä seurasi myös tiiviin viisikkopelin kautta puolustuspelinopeutta, joka löi laudalta Kanadan hyökkäyspelinopeuden. Huomasit, Pennanen, itsekin sen legendaarisen toisteisuuden, jossa Leijonat ehti organisoida nopean trapin ennen Kanadan nopeaa kääntöä, melkopuoleista!

Lopulta pystysuunnan jääkiekon joukkue Kanada joutui turvaamaan ensimmäistä kertaa tässä turnauksessa kontrollilähtöihin. Eli Suomen peli-identiteetti löi laudalta Kanadan peli-identiteetin.

Mikä tuossa, hyvä Pennanen, on jotakin sellaista, mikä sinulle ei kelpaa suomalaisen jääkiekkoilun ohje- ja ojennusnuoraksi?

Ei kai kyse ole vain siitä, ettei egosi hyväksy sitä, että Leijonat pelasi Jukka Jalosen voittavaa pelitapaa? Jos se on sinun egosi, joka sen estää, olet väärässä tehtävässä Suomen maajoukkueen päävalmentajana.

Eikä suinkaan ole niin, että Meidän peli olisi menettänyt otteensa lajin evoluution kärjestä.

Ja kuinka helppo Juuse Saroksen olikaan napsia Vaahteralehtien harvoja lähentely-yrityksiä ensimmäisen periodin mitaan.

Kanada oli hämillään ensimmäisessä erässä Suomen kanssa siksi, että sinä Pennanen olit ensimmäistä kertaa valmentanut riittävästi peliä ja sen taktiikkaa etkä keskittynyt ”henkilöiden valmentamiseen”.

Voi Pennanen, jos olisit valmentanut Four Nations -NHL-turnauksessa jotakin tällaista, kuka tietää, Leijonat olisi Mikko Rantasineen, Aleksander Barkovineen ja Mikael Granlundeineen taistellut turnauksen voitosta. On tuhannen varmaa, että suomalaiset NHL-pelaajat olisivat toivoneet sinun valmentavan pelin voittavaa taktiikkaa.

Toisen erän Kanadan rypistyksen alla Leijonia auttoi ensimmäisen erän luoma itseluottamus. Vaikka tähtipelaajien Kanada ottamalla otti peliotteen itselleen, paine onnistua avausmaalin tekemisessä oli kuitenkin enemmän kanadalaisten puolella. Siinä sitten Leijonien oli hyvä taiten pysytellä pelin sisällä puolustustoimissa.

Jos, Antti Pennanen, haluat tutkia toisen erän tapahtumia, saat sieltä etsityksi videopelikirjaasi niitä muutamia hetkiä, jolloin pelaajasi olisivat voineet palauttaa pelivälineen suojaan oman maalin taakse. Joitakin hyviä yrityksiä tähän suuntaan siellä olikin. Ei kuitenkaan niin paljoa, että Leijonat olisi voittanut etua puolelleen tuoreiden pelaajien vaihtamisessa jäälle, kun Suomi olisi ollut pelivälineessä kiinni. No, tämä on puoleltani jo (tärkeä) lillukanvarsi.

Sillä tavalla sinun, Pennanen, pelitapasi löi toisessa erässä vastustajan valmentaja Dean Evasonin pelitavan, että Kanada oli kaiken aikaa ennalta-arvattava. Sieltä ne tulivat koko ajan pystyyn, eteenpäin ja kohti. Kertaakaan Suomi ei antanut ylivoimahyökkäystä kanadalaisille, hyvä jos tasavoimaista hyökkäystä.

Hyvä yhdistetty alue- ja miespuolustus kera Saroksen torjuntojen kesti puolustusalueen puolustuspelissä. Kanada oli jo ajautumaisillaan jopa desperate hockeyn konsteihin. Tuska ja turhautuminen alkoi leijua Kanadan joukkueen yllä. Ja lopulta se tuli sieltä, turha jäähy Kanadalle.

Se, että Kanada teki 1–0 alivoimalla, on sitä osastoa, jolle ei vain voi mitään. Sellaista sattuu.

Eikä se ole Leijonille häpeä, että toinen erä puristi näkösälle paitsi kanadalaisten kovan luonteenlaadun myös heidän paremmuutensa taitotasolla. Vähältä piti, ettei Suomi päässyt 0–0-lukemista kolmanteen erään.

Kolmannen erän alussa palattiin, kuten huomasit Pennanen, ensimmäisen erän komentoon, jonka sinä olit saanut aikaiseksi valmentamalla Meidän pelin taktiikkaa jaloslaisittain. Oli kiekottelua, oli rapsakkaa rytmin peluuta, oli jopa laituri-laituri-ristipistoja, mikä kieli siitä, että Kanadan viisikko oltiin puhkoa syötöin hajalle. Joka tapauksessa se vei Kanadalta hyökkäysvoimaa.

Senkin huomasit, Pennanen, että kolmannen erän puolivälin lähestyessä – hieman ennen kuin Patrik Puistola tasoitti 1–1 – Kanada alkoi aavistella Suomen kiekottelua ja palauttelua pois. Eli: Kanada alkoi reagoida Suomen toimiin, se ei ollut enää kuskin paikalla.

Kolmannessa erässä Leijonat alkoi saada poikki nopeasti Kanadan hyökkäyksiä puolustusalueella ja hyökätä niistä jopa näytösluontoisia lyhytsyttöpelilähtöjä – ja sinä Pennanen visusti tiedät, mistä tämä kaikki juonsi juurensa, tiedät, mutta antaako egosi periksi nähdä ja myöntää tuo kaikki? Vai kiellätkö suomalaisen jääkiekkoilun kilpailuetutekijän ja jopa itsesi?

Enempää minun ei kannattaisi tai paremminkin tarvitsisi sanoa. On selvää, Pennanen, miten sinun pitää jatkossakin valmentaa Suomen maajoukkuetta. Jos et niin tee, olet itsekäs petturi.

Yhdellä NHL:n huipputason pelaajalla – siis Saroksella – voi lyödä laudalta Kanadan poskettoman NHL-tähtikatraan, kunhan pelataan viisikkotasolla Meidän peliä yhteistyön jääkiekon koetelluin konstein.

Leijonien itselleen pelin mittaan keräämä itseluottamus näkyi myös kolmella kolmea vastaan -pelissä jatkoajalla. Kolmella kolmea vastaan puri Suomen sama lääke Kanadaan kuin ensimmäisessä ja kolmannessa erässä: peliväline on vallan väline.

Rankkarit ovat aina hieman arpapeliä. Jääkiekkoilun jumalat olivat asettuneet siinä kohtaa Suomen puolelle. Ja oli siellä taitoakin, Eeli Tolvasen huikea kuti ja Juuse Saroksen upeat torjunnat.