Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Puheenaiheet

Petteri Orpo arvioi hoitaneensa puheenjohtajan hommaa kasin arvoisesti

Petteri Orpo valittiin kokoomuksen puoluekokouksessa jatkokaudelle puolueen ruoriin. Orpo sanoo, että oppositiokumppani perussuomalaisiin kokoomusta yhdistää lähinnä hallituksen vastustaminen.

7.9.2020 Apu

Petteri Orpo sai viikonloppuna jatkon pestiinsä kokoomuksen puheenjohtajana. Haastajia ei puoluekokoukseen lopulta ilmaantunut.

Toisinkin olisi voinut olla, sillä Orpolla ei ole ollut työssään aivan helppoa. Kokoomus jäi viime vuoden vaalien jälkeen oppositioon perussuomalaisten kanssa ja puolueessa petyttiin. Pääoppositiopuolueiden linjaerot ovat suuret.

–Meitä yhdistää vain se, että olemme usein hallituksen kanssa eri mieltä. Perussuomalaisten suhtautuminen toisiin ihmisiin, Euroopan unioniin ja kansainvälisyyteen ovat perustavanlaatuinen ongelma välillämme, Orpo sanoo.

Perussuomalaiset ovat hyökänneet hiljan erityisesti EU:n yhteisvastuullista rahoitusta ja lainoitusta vastaan. Orpon mukaan kokoomus ei aio liittyä mihinkään EU-vastaiseen rintamaan.

– Voimme arvostella unionin päätöksiä, ei tässä sentään Neuvostoliitossa olla, mutta unionin hajoaminen tai jäsenyytemme irtisanominen olisi Suomen kannalta todella suuri riski.

Yksi unionin huonoista päätöksistä oli Orpon mukaan leikata puolustukseen, rajaturvallisuuteen ja osaamiseen sijoitettuja rahoja. Suomen talouspolitiikkakaan ei saa Orpolta kehuja.

– Velkaa on koronaviruksen vuoksi pakko ottaa, mutta pitäisi olla jokin ajatus, miten se maksetaan pois.

Oppositiopolitiikka jäähyllä

Orpon mukaan oppositiopolitiikka on ollut koronakeväänä jäähyllä.

– Oppositiota tarvitaan, kun palataan normaaliin päiväjärjestykseen. Se kuuluu demokratiaan.

Orpo uskoo puheenjohtajakautensa sujuneen kohtalaisesti ja antaa sille kouluarvosanaksi kahdeksan.

– Minua ja varmasti puoluetta jäi harmittamaan eduskuntavaalien tulos, joka aiheutti suuren linjamuutoksen hallituspolitiikkaan. Tähtäämme nyt kuntavaalivoittoon.

Kokoomuksen puheenjohtajana ei vielä koskaan ole nähty naista. Onko Petteri Orpon jälkeen jo naisen vuoro?

– Kannatamme tasa-arvoa. On vain ajan kysymys, milloin tehtävään valittu paras henkilö on nainen. Sille ei ole mitään estettä.

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt