
Petri Matikainen haluaa nostaa JYPin pettymysvuosien jälkeen suosta ylös – ”Monella on väärä kuva minkälainen valmentaja olen”
JYP sijoittui viime kaudella runkosarjassa 14:nneksi. Se oli jo viides kerta perättäin, kun Jyväskylässä jäätiin ulos pudotuspeleistä. Pitkän alakulon jälkeä seura tekee uutta tulemista päävalmentaja Petri Matikaisen johdolla.
Sama levy on soinut viime vuosina tiuhaan, mutta oikein mikään ei ole muuttunut. Pelaajia ja valmentajia on tullut ja mennyt. Menestystä ei. Seurajohto on vakuutellut muutosta. Nyt kaikki taas kuulemma muuttuu heikon kauden päätteeksi.
Jälleen puheet on pidetty. Historia ja viirit hallin katossa ovat tällä hetkellä ainoat asiat, jotka muistuttavat Jyväskylässä menestysvuosista.
”Mutta muuttuuko lopulta mikään?”
Nyt ainakin elokuun harjoituksista näkee, että vaatimustaso on vedetty tappiin. Petri Matikainen yhdessä muun valmennusryhmän kanssa piiskaa joukkuetta.
Jääharjoitukset ovat jo loppusuoralla ja muutama pelaaja on valmiina lähtemään kohti pukusuojia, kahden 45 minuutin jääharjoituksen jälkeen. Kunnes Matikaisen pilli viheltää, ja kuuluu: ”Vielä mennään”.
Vuoden päävalmentajasopimuksen Jyväskylään kirjoittanut Matikainen on uuden haasteen edessä.
– Kyllä meillä hyvä meininki on ja ei ole tarvinnut korottaa ääntä yhtään. Jotenkin tilanne mikä JYPissä on ollut monta vuotta on edesauttanut sitä. Minulla on hyvä fiilis tästä joukkueesta, Matikainen sanoo.
Siitä tilanteesta. Ja joukkueesta. JYP on pelannut pudotuspeleissä edellisen kerran kaudella 2018-19. Nyt käsillä on ehkä jopa yksi kaikkien aikojen kalleimmista joukkueista Jyväskylässä. Menestyksen ei pitäisi ainakaan materiaalista jäädä kiinni.
”Jos viime kauden pelillinen tulos oli surkea, oli se sitä myös talouslukujen valossa.”
Mutta kuten aiemmat vuodet ovat osoittaneet, niin edes pääomistaja Jukka Seppäsen rahoilla ei voi ostaa menestystä, jos muut osa-alueet sakkaavat.
JYP ilmoitti tehneensä kaudella 2024-2025 peräti 1,3 miljoonan euron tappiot. Sitä aiemmalla kaudella tappiot olivat vielä karummat, 1,4 miljoonaa.
Jyväskylässä alkaa olla viimeiset hetket menestyä. Mutta tuoko nykyinen tilanne paineita?
– Ei se paineita tuo. Meillä on hyvin tasapainoinen joukkue tällä hetkellä. Pelit sitten näyttävät missä me liikumme. Totta kai aina tässä on paineita, kun tämä on voittamisbisnestä. Minäkin olen tehnyt tätä sen verran pitkään, että minusta on ihan kivaa, että tilanne on tämä.
– Minusta tuntuu, että JYPin johto, hallitus ja kaikki haluavat myös vihdoin kääntää tätä laivaa oikeaan suuntaan. Ovat meidän kanssa samassa veneessä, Matikainen sanoo.
”Haluan, että me pelataan vahvasti, mutta haluan, että saadaan myös toteuttaa itseämme.”
Päävalmentaja Matikainen, 58, on mies, josta riittää tarinoita vähintään yhtä paljon, kuin miehellä on valmennusvuosia takana.
– Monella on väärä kuva siitä, että minkälainen valmentaja olen, Matikainen repeää nauramaan.
Joidenkin papereissa päävalmentaja Matikainen oli jo kirjoitettu ainakin osittain ulos Liigaympyröistä, kun hän lähti kauden 2017-18 päätteeksi maailmalle Lahden Pelicansista. Ensin vierähti viisi kautta Itävallassa Klagenfurtin valmentaja. Sen aikana seura juhli Itävallan monikansallisen liigan mestaruuksia vuosina 2019 ja 2021. Sitten vielä piipahdus Sveitsissä kaudella 2023-24, mutta pesti EHC Biel-Biennissä päättyi potkuihin ennen aikojaan.
Maaliskuun alussa Oulun Kärpät vapautti Ville Mäntymaan päävalmentajan tehtävistä, ja loppukauden sopimuksella Matikainen saapui Ouluun. Samalla hän teki paluun Suomi-kiekkoon, ehkä pienen takaportin kautta.
Matikainen ehti luotsata Kärppiä vain kahdentoista päivän ja viiden pelin ajan, joten hirveän isoa kuvaa valmentajan pelikirjasta ei kerennyt saamaan.
– Haluan, että me pelataan vahvasti, mutta haluan, että saadaan myös toteuttaa itseämme. Pelitavan perusta pitää valaa ennen kuin lähdetään mihinkään hienouksiin. Nyt me valamme sitä perustaa. En tiedä miten pitkään siinä menee, menee niin pitkään kuin menee.
– En ole sellainen diktaattori, että päätän kaiken. Mietimme yhdessä miten löydettäisiin paras mahdollinen harmonia siihen, että pärjättäisiin, Matikainen päättää.