
Moni kovan luokan rikollinen on siirtynyt viime vuosina tekemään petoksia, sillä petostuomiot ovat pienempiä kuin monissa muissa rikoksissa ja tienestit saattavat olla suuria.
Rikosylikonstaapeli Kimmo Nokkonen näki pitkällä urallaan muutoksen.
– Petoksia tehdään vuosi vuodelta enemmän. Omaisuus on nykyään hyvin suojattua, eikä pankkeihin voi mennä pyssyn kanssa.
– Moni järjestäytyneen rikollisuuden nimimiehistä on siirtynyt huume- ja väkivaltapuolelta tekemään talousrikoksia ja petoksia, kun ikää on tullut lisää, Nokkonen kertoo Poliisin mieli -podcastissa päätoimittaja Marja Aarnipurolle ja Kale Puontille.
Vaikka eläkkeelle siirtyneellä Nokkosella on monta veijaritarinaa kerrottavana hurmaavista huijareista, petosrikollisuuden maailma on kylmä ja vastenmielinen. Petosporukoiden toiminta kun on usein suunnitelmallista ja he etsivät mahdollisimman haavoittuvia uhreja, jotka voi nyhtää kuiviin.
– Tässä isketään usein yhteiskunnan heikoimpiin hyvin härskisti. Saatetaan viedä vanhukselta koko elämän aikana kertyneet säästöt.
Kohteena yksinäiset ihmiset
Erityisesti yksinäisiä ihmisiä saalistetaan. Olosuhteet ovat otolliset, kun löytyy esimerkiksi ihmisiin luottava kiltti eläkeläinen. Seuran kaipuu on niin kova, että ystäväksi kelpaa myös huiputtaja.
– Kerrankin kerroimme asianomistajalle, että teille on syntynyt useamman kymmenen tuhannen euron vahinko, niin siitä huolimatta ei haluttu uskoa, että se henkilö, joka rahat vei, olisi oikeasti rikollinen.
Täydelliset uhrit luottavat loppuun asti, kunnes tajuavat elävänsä viimeiset vuotensa pennittöminä.
Kimmo Nokkonen erikoistui uransa loppuvaiheessa taiderikoksiin eli väärennöksiin, taidevarkauksiin ja muuhun taidemaailmaan liittyvään rikollisuuteen. Myös taulukauppiaat vaanivat vanhuksia, mieluiten mahdollisimman hauraita ja luottavaisia. Nokkonen muistelee, kuinka armottomasti väärennöksiä kaupanneet rikolliset huijasivat erästäkin iäkästä miestä.
– Tämä herra laittoi käytännössä koko omaisuutensa siihen kuvioon.
Uhrilla oli dementia.
– Viimeinen työ, mikä hänelle myytiin, oli Thesleffin väärennös. Tämä herra kävi hakemassa kolmekymmentä tuhatta euroa lainaa sitä varten.
Eikä rosvoille riittänyt, että työt olivat väärennöksiä.
– Kaiken lisäksi kaupat tehtiin huomattavaan ylihintaan.
Psykopaatti ei kadu
Kimmo Nokkosen mukaan moni petosrikollinen täyttää psykopaatin tunnusmerkit. Huijarit jopa nauttivat saadessaan pahaa-aavistamattoman ihmisen luopumaan rahoistaan. Hyvä esimerkki oli tämä väärennöshuijaus, jossa dementikko saatiin koukkuun ja hakemaan lainaa.
– Kuulusteluissa ei kukaan vastaajista pystynyt kokemaan mitään empatiaa tätä vanhaa herraa tai hänen perillisiään kohtaan, vaikka mieheltä oli viety koko elämäntyö.
Tällaiset rikolliset eivät koe katumusta.
– Petosmiehet ovat ennemminkin ylpeitä, kun saavat jotain huijattua.