Ranskassa asuva Peter Franzén rakastaa isänmaataan: ”Suomi on koko ajan sydämessäni”

Peter Franzén on kansainvälinen elokuvatähti, jonka arki alkaa Etelä-Ranskassa omalla farmilla eläinten ruokinnalla. Suomeen perhe ehtii harvakseltaan.

Bonjour! Asut Ranskassa, mitä elämääsi kuuluu tällä hetkellä? Millainen on tyypillinen päiväsi?

Maalla asumisessa on mahtavaa, että kun astuu ovesta ulos, on heti luonnon kanssa tekemisissä. Tämä paikka on osa luonnonpuistoa ja omien eläinten lisäksi saamme osamme myös villin luonnon moninaisuudesta.

Farmielämän ihanuuteen kuuluu aina myös pieni kärsimys, mutta se, että paikkoja joskus kolottaa, voi tietenkin johtua myös jo iästä tai kolhuista matkan varrella. Tärkeintä on, että eläimet ja ihmiset viihtyvät ja kasvit kasvavat.

Totta kai saa olla hyvässä kunnossa, kun yksin tekee suurimman osan raskaistakin töistä. On tärkeää pysyä hyvässä kunnossa myös siksi, ettei loukkaa itseään. Joskus on hetkiä, jolloin ei tarvitse tehdä mitään, mutta ne ovat harvassa.

Teillä on vaimosi Irina Björklundin kanssa Etelä-Ranskan farmilla kanoja, vuohia, hevosia ja oliivipuita. Mitä hyvä ruoka, juoma ja lähituotanto sinulle merkitsevät?

Ruoka merkitsee minulle todella paljon. Tykkään tehdä kotona itse ruokaa, Irina on kuitenkin parempi kokki. Omavaraisuus on oppimista yrityksen ja erehdyksen kautta. Meillä on kellari, jossa on kaiken näköistä pientä oman sadon tuotetta, toki myös kaupan säilykkeitä pahan päivän varalle. Meillä oli jo Los Angelesin -vuosien aikoina maanjäristyksien varalta pieni säilyke- ja vesivarasto.

Hyvähän se on tiedostaa mitä maailmalla tapahtuu ja pikkuisen varautua maalaisjärkeä käyttäen.

Olet mukana osakkaana käsityönä tehdyssä juomassa nimeltä Lingoncello. Mitä muita unelmia voi miehellä olla kuin oma likööri?

Tämä on minulle sydämen asia. Tämä likööri on suomalaisten ystävieni mahtava keksintö ja Suomessa valmistettu.

Miksei puolukasta syntyisi notkeaa juomaa palan painikkeeksi, joka sopii hienosti eteläeurooppalaiseenkin ruokakulttuuriin? Olen ylpeä voidessani olla mukana käsityötuotteessa, jota on ollut mukana kehittämässä yksi Suomen vanhimmista perheyrityksistä.

Juuri kuulin, että Lingoncello voitti liköörisarjan 95 pisteellä IWSC-kisassa, maailman arvostetuimmassa alkoholin arviointitapahtumassa.

Suomalainen ruoka- ja juomakulttuuri on nykyään huikealla tasolla, ja moni elementti tässä sopii myös isänmaallisuuteen – vaikka olen asunut suuren osan elämästäni ulkomailla, Suomi on ainoa kotimaani ja rauha suurin unelmani.

Kuinka paljon olette perheen kanssa Suomessa?

Kesälomilla tulemme muutamaksi viikoksi. Olemme perheen ja ystävien kesken saaristossa. Nautimme ja yritämme nähdä läheisiä mahdollisimman paljon. Onneksi myös työt tuovat Suomeen. Viime kesänä olin täällä monta kuukautta kuvaamassa kahta sarjaa peräjälkeen. Oli hienoa näytellä omalla kielellä vanhojen tuttavien ja uusien kollegoiden kanssa.

Kuvasit tosiaan viime kesänä Konflikti-sarjaa. Juonesta sen enempää paljastamatta, suomalainen pikkukaupunki miehitetään ja näyttelet kapteenia. Kerrot, että maanpuolustus on sinulle edelleen sydämen asia. Millä tavoin se näkyy?

Kertaamaan en ole saanut kutsua, koska olen asunut niin pitkään ulkomailla. Sen sijaan olen rooleissani päässyt toteuttamaan armeijassa opittuja taitoja, mutta myös inhimillistä lähestymistä sotilaana olemiseen sekä puolustukseen.

Maata voi puolustaa monella tavalla, se on tärkeää myöskin ilman asetta kädessä. Olen roolieni kautta pystynyt pitämään yllä jonkinlaista ymmärrystä taistelutilanteista ja aseenkäsittelystä. Ja kun on luonnon kanssa tekemisissä, selviytymisen taidot säilyvät.

Suomi on koko ajan läsnä sydämessäni. Etenkin näinä aikoina.

Tähdität katastrofielokuva Kuilua, joka keräsi alkuvuodesta ensimmäisen kymmenen päivän aikana liki 30 miljoonaa katselua. Lisäksi roolisi Viikingit-sarjassa on poikinut faneja, jotka ovat ikuistaneet kasvosi tatuoinniksi. Miltä tuntuu, että vastaan kävelee ihmisiä, joiden ihoa koristavat roolihahmosi kasvot?

On isoin palkinto, jos joku saa jotain suorituksistani ja homma menestyy. Viikingit on antanut monelle jostain syystä juurtumisen fiiliksen. Walesissa tapasin fanitilaisuudessa naisen, jolla oli koko pääcast tatuoituna. On kummallista nähdä omat kasvot.

Täytit muutama vuosi sitten 50 vuotta. Mitä olet oppinut puolessa vuosisadassa?

Kannattaa mennä kohti niitä asioita, jotka sopivat itselle ja ovat moraalisesti oikein. Toisten liiallinen miellyttäminen ei tee onnelliseksi, vaan itselleen täytyy uskaltaa olla rehellinen.

Ja fyysisesti pitää vain tiukentaa tahtia ja olla itselleen ankarampi! Kannattaa myös tehdä vaikeita asioita niin kauan kun pystyy. Sitten kun ei pysty, keksii toisen keinon tai apuvälineen. Mutta ei kannata luovuttaa. Seikkailu ja haaste pitävät ihmisen liikkeessä.

Kerro jokin salaisuutesi.

Ratsastan joskus hevosella ilman kypärää, vaikka tiedän, että se on tyhmää.