
Pesis-Kiuas: Surullista! – Juha Puhtimäki näkee Hyvinkään Tahkon uivan syvissä vesissä: "Hakee täysin paikkaansa"
Pesis-Kiukaan kahdeksannessa jaksossa pureskellaan naisten puolivälierät. Lisäksi ennakoidaan miesten asetelmia, kun runkosarja alkaa lähenemään loppua. Kaksikko antaa myös haipakkaa Hyvinkään Tahkon suuntaan.
Naisten puolella matka kohti mestaruutta on alkanut ja miehet paketoivat oman runkosarjansa tällä viikolla. Lisäksi myös miesten Ykköspesiksen runkosarja on saatu päätökseen ja pudotuspelit ovat ovella.
Iso mielenkiinto on kohdistunut kuluvalla kaudella juuri miesten Ykköspesikseen Superpesiksen ohella. Voittaja tulee nousemaan suoraan Superpesikseen ensi kaudeksi ja toiseksi tullut pääsee vielä karsimaan paikasta ylhäällä. Runkosarjan voittaja oli Koskenkorva, Juha Puhtimäen edustama Puna-Mustat toinen ja kolmanneksi sijoittui Jyväskylän Kiri. Puhtimäki kuitenkin sanoo, että kuka vain kuudesta pudotuspelijoukkueesta voi voittaa mestaruuden.
– Siellä on hyviä porukoita muitakin. Varmaan ennakkoon, että Koskenkorva ja Kiri on olleet kokonaisuutena kauden parhaat joukkueet. Se ei ole mitenkään sanottua, että se mestaruus olisi vain kolmen kauppa. Kaikki pudotuspelijoukkueet ovat todella hyviä, Puhtimäki ennakoi.
Naisten Superpesiksen puolivälierät ovat parhaillaan käynnissä. Kaksikko pui puolivälieräpareja ja ajatuksissa pelataan jo kaaviota pidemmälle. Täyttä yhteisymmärrystä Kulosaaren studiossa ei saada jatkoon menijöistä.
Miesten runkosarjan voitosta taistelee Kouvolan Pallonlyöjät ja Sotkamon Jymy. Viime aikoina KPL on osoittanut haavoittuvaisuutensa, mutta miltä isossa kuvassa alkava syksy näyttää?
Lisäksi kaksikko Mertaranta – Puhtimäki ruotivat kovalla kädellä Hyvinkään Tahkon tilannetta. Seura tuntuu ajelehtivan sellaisessa alakulossa, että herää jo kysymys koko seuran tulevaisuudesta. Viime kaudella pudotuspelit jäi kokonaan välistä. Nyt edessä on puolivälierät sijalta 8. ja kaikki merkit viittaa siihen, että kausi päättyy puolivälieriin. Aiemmin Tahko vapautti Jarkko Pokelan ja Sami Österlundin pelinjohtotehtävistä.
– Onhan tämä surullista. Minua harmittaa tämän seuran puolesta, ihan rehellisesti. Onhan seura ajelehtinut tuollaisella päämäärättömällä merellä pitkän aikaa jo. Seura hakee ihan täysin paikkaansa tällä hetkellä, Puhtimäki toteaa.
Miesten puolelta nostetaan myös kovimmat haastajat Kouvolalle ja Sotkamolle. Jakson loppupuolella poimitaan myös katsojakysymyksiä, joita on tullut kiitettävä määrä ja kaksikko toivoo niitä myös lisää. Aitiossa seurataan pesäpallokauden huipennukset aina sinne mestaruusjuhliin asti.
– Kaikkiaan reilu tunti vahvaa puhetta pesäpallosta. Sopivasti näkemyseroja meillä Puhtimäen kanssa pudotuspeleistä on. Tahkon tilanne vetää puolestaan hiljaiseksi. Tässä on myös studion puolella panoksia syksyksi, kun olemme veikanneet eri hevosia vahvoille, Anssi Mertaranta virnistää.
Pesis-Kiuas Aitiossa joka toinen maanantai. Voit kuunnella jakson myös Spotifysta.