Pesäpalloilun jumalat armahtavat – Antti Tokkari ei: Pesäpallokauden topit ja flopit toistaiseksi

Pesäpallokauden ratkaisuhetket koetaan lähiviikkojen aikana. Onnistumisten siivittämä kausi on ollut menestyksekäs monellakin saralla, mutta myös muutamia floppeja mahtuu mukaan.

Topit:

Kauden positiivisiin asioihin kuulu ehdottomasti nuorten pelaajien entistä suuremmat roolit omissa joukkueissaan. 2000-luvulla syntyneet pelaajat ovat vähitellen syrjäyttämässä viime vuosituhannella syntyneitä joukkueiden avainpelaajien paikoilta. Kuten Aitio aikaisemmin toi esille, lukkareiden sukupolvenvaihdos on jo toteutunut Pattijoen Topi Stillin, Kouvolan Elias Pitkäsen, Hyvinkään Petteri Alasen ja Sotkamon Aapo Komulaisen johdolla.

Pelin sielut. Uuden pelaajapolven lukkarit Aapo Komulainen, Petteri Alanen, Topi Still ja Elias Pitkänen ovat ottaneet pelin suvereenisti haltuunsa.

Pelaajista kauden positiivisin yllätys on ollut kuitenkin Mansen Severi Tikkakoski. Veteli Pesiksen kasvatti siirtyi Manseen jo kesken kauden 2021 Kannuksen Uran ykköspesisjoukkueesta. Tuolloin epäiltiin, että millaisesta tähdenlennosta tulee olemaan kysymys. Vähitellen Tikkakosken rooli on Mansen kivikovassa miehistössä kasvanut ja jo viime kaudella hän vakiinnutti paikkansa tamperelaisten kärkipelaajana.

Kehitys on tuon jälkeen ollut huimaa. Sen lisäksi että mies on nykyään sarjan paras etenijä, on hän myös loistava ulkopelaaja. Uransa ensimmäisen Itä-Länsi-ottelun kesällä Jyväskylässä pelannut ja etenijäkuninkuuden tällä kaudella voittanut pelaaja on vahva ehdokas syksyn päätösgaalassa jopa vuoden pelaajaksi.

Etenijä vailla vertaa. Ja myös ulkopeli toimii. Katse kohteessa ja pallo heittovalmiina Severi Tikkakosken hyppysissä.

Joukkueista positiivisimpaan yllätykseen miesten puolella ylsi Kiteen Pallo. Vaikka Kiteen pelit päättyivät puolivälierissä kovaan vireeseen päässyttä Kouvolaa vastaan, voidaan itärajalla olla enemmän kuin tyytyväisiä kauden tulokseen. Talvisuperin huonoin joukkue nousi kesän aikana vakavasti otettavaksi kärjen haastajaksi ja oli runkosarjan keskivaiheilla, jos ei sarjan parasta niin ainakin sarjan hienointa pesäpalloa esittänyt joukkue.

Talvikausi sai koko Kiteen joukkueen jonkinlaiseen kipsiin, joka aukesi runkosarjan neljännen ottelun jälkeen. Kitee kävi neljännellä kierroksella ottamassa kunnon selkäsaunan Seinäjoen Jymyjusseilta. Tuo peli avasi kuitenkin pelinjohtaja Sami Partasen silmät siitä, kuinka hänen joukkueellaan pitää peliä pelata. Sen jälkeen kentällä nähtiin lähes kauden jokaisessa pelissä KiPa, jota kannatti lähteä katsomaan kauempaakin.

Rohkeaa sisäpeliä pelannut joukkue löi palloa surutta vaihtotilanteista alkaen ympäri kenttää ja sai jaksoja ratkaisseita läpilyöntejä pelistä toiseen. Partanen ei nostanut jalkaa kaasulta, vaan nautti joukkueensa kanssa reippaasta kyydistä kauden loppuun asti. Materiaali ei tänä vuonna vielä riittänyt parempaan, mutta joukkueen ilme oli sellainen, että tulevina vuosina on odotettavissa enemmän.

Myös Kiteen välieristä tiputtanut Kouvolan Pallonlyöjät on pelannut erinomaisen kauden. Kauden alla suurimpana kysymysmerkkinä oli koko viime kesän käsileikkauksesta toipuneen lukkari Elias Pitkäsen pelikunto. Pitkäsen leikattu käsi on kestänyt pelaamisen illasta toiseen, ja nuorukaisen peli on tehnyt vaikutuksen. Hänen johdollaan Koplan ulkopeli on sellaisella tasolla, että joukkue on yksi kovimmista mestarisuosikeista tällä hetkellä.

Edellisen kerran mestaruus on matkannut Kouvolaan vuonna 1976. Useammankin kerran seura on käynyt lähellä paluuta kultakantaan, mutta pettynyt kerta toisensa jälkeen. Varmaa on, että tuo putki loppuu joskus. Seurassa on tehty vuosikausia upeaa työtä junioripuolella ja hetki, jolloin hedelmiä kerätään, on koko ajan lähempänä.

Naisten Superpesiksen puolelta positiivisin asia tällä kaudella oli ehdottomasti sarjan tasaisuus. Miesten puolella suunta on ollut selvä jo pidempään kun kahden suuren seuran sijasta ollaan vähitellen päästy tilanteeseen, missä 7-8 seuraa kilvoittelee vakavissaan finaalipaikoista. Naisten sarjassa ollaan kovaa vauhtia menossa samaan suuntaan.

Myös naisten sarjan häntäpää ansaitsee saada maininnan top-listalla. Kaudella 2023 sarjan kolme heikointa joukkuetta olivat umpisurkeita, eikä heillä ollut mahdollisuutta saada pisteitä kuin keskinäisistä otteluista. Tänä vuonna tilanne oli toinen.

Sarjasta jo pudonnut Hamina, Pöytyän Urheilijat, Helsingin Roihuttaret ja Hyvinkään Tahko ottivat ison kehitysaskeleen ja näyttivät tällä kaudella erittäin uskotavilta lähes jokaisessa ottelussa myös sarjan kärkijoukkueita vastaan. Häntäpään joukkueet olivat lopettaneet kärkijoukkueiden pelitapojen matkimisen ja pelasivat peliä, minkä heidän materiaalinsa mahdollistaa. Omilla vahvuuksilla pelaaminen tuotti koko sarjan kannalta positiivisen lopputuloksen.

Flopit:

Pelillisiä floppeja tämän kauden aikana on nähty lukusia. Vimpeli aloitti oman floppaamisensa jo viime syksynä pelinjohtajaa etsiessään. Edelliset kaudet joukkueen peliä johtanut Tomi Niskanen oli ilmoittanut hyvissä ajoin, että ei tule Vimpelissä jatkamaan. Seurajohto ei reagoinut riittävän aikaisin ja aloittanut kapean pelinjohtajamarkkinan kartoittamista. Lopulta kesällä Vimpelin peliä johti seuran oma mies Kari Kleemola, joka korvasi kevään aikana erotetun Petri Pulliaisen.

Missään vaiheessa kesää Vimpelin sisäpeli ei ollut sellaista, mitä joukkueen materiaali mahdollistaisi, eikä ulkopelikään kehittynyt sarjan kärjen vaatimalla tasolla. Vimpelin pelaajamateriaali on pysynyt mestaruuskaudesta 2022 asti muuttumattomana, eivätkä useita vuosia loistaneet tähtipelaajatkaan olleet entisellä tasollaan.

Näiden asioiden seurauksena Vimpelin 15 vuotta kestänyt välieräputki tuli päätökseen ja kauden suurimpiin ennakkosuosikkeihin kuuluneen joukkueen matka päättyi 3-2 tappioon puolivälieräsarjassa Kempelettä vastaan.

Myöskään Hyvinkäällä ei voida olla tyytyväisiä kauden antiin. Suurin odotuksin sarjaan lähtenyt Tahko jäi puolivälierien ulkopuolelle, kun Pattijoen Urheilijat tiputti sen pudotuspelikarsinassa tylysti voitoin 2-0.

Tahko aloitti kauden tuloksellisesti hyvin voittaen ensimmäisestä kymmenestä pelistään kahdeksan. Totuus pelillisestä tasosta oli nähtävissä jo tässä vaiheessa. Vaikka Tahkon sarjasijoitus oli hyvä, pelissä ei juuri muuta hyvää ollut kuin se, että he saivat käännettyä nihkeät pelit voitoiksi.

Siitä eteenpäin loppukausi toi enemmän tappioita kuin voittoja ja jätti paljon spekuloitavaa joukkueen esityksistä. Naisten superpesiksessä kovaa jälkeä tehnyt pelijohtokaksikko Jarkko Pokela – Sami Österlund otti joukkueen haltuunsa viime syksynä. Heidän odotettiin tekevän yhdessä talvessa Tahkosta välieräjoukkue sen jälkeen kun kausi 2023 päättyi myös pudotuspelikarsintoihin.

Pelinjohtokaksikon aiheuttama hypetys jätti taakseen sen tosiasian, että ei Tahkon pelaajamateriaali ole sillä tasolla, että ilman superyllätystä voitaisiin puhua välieräjoukkueesta.

Sisäpelin osalta ainoastaan joukkueen kärki Teemu Nurmio on pelaaja, joka pelaisi samalla numerolla top4-joukkueissa. Muilla pelaajilla ei olisi asiaa huippujoukkueiden ykköskärkiin.

Sama pätee ulkopeliin. Lukkari Petteri Alanen saattaisi mahtua tällä hetkellä välierissä pelaavista yhden joukkueen lukkariksi, täydessä pelikunnossa oleva etupelaaja Iiro Kuosa ehkä useampaankin. Lisäksi Nurmio pelaisi varmasti takakentällä kovemmissakin joukkueissa. Muut ulkopelaajat eivät välieräjoukkueissa pelaisi.

Tarkasteltaessa Tahkon pelaajamateriaalia voidaankin kysyä, kuinka suuresta pettymyksestä todella oli kyse? Puolivälieriin tuolla joukkueella olisi pitänyt päästä ja siinä asiassa pelinjohto saa katsoa peiliin, mutta ylemmät sijat olivat vielä tällä kaudella hyvinkääläisten ulottumattomissa.

Naisten puolen suurimmasta sukelluksesta vastasi viime vuoden mestari Porin Pesäkarhut. Heidän tarinansa on hyvin samanlainen kuin Vimpelillä, ilman pelinjohtajasekoiluja.

Toki monen syyttävä sormi osoittaa Porinkin alisuorittamisessa Sotkamon mestarijoukkueen kakkospelinjohtajan paikalta Poriin viuhkamieheksi siirtynyttä Jussi Haapakoskea. Varmasti hänen kohdallaan siirtyminen miesten huippujoukkueesta naisten vastaavaan aiheutti kipuilua, mutta ei se pelkästään Porin heikkoa kautta selitä.

Viime kaudella loistanut lukkari Minttu Vettenranta oli lähes koko talven loukkaantuneena ja pelasi kesän puolikuntoisena. Joukkueen monivuotinen etupelaaja ja luotettava numero kaksi, Emiliä Itävalo vaihtoi piikkarit mikrofoniin siirryttyään pesiksen tv-tuotantoihin.

Lisäksi erinomaisten Tiia Peltosen ja etenkin Emilia Linnan kaudet eivät olleet vastaavaa tasaista ilotulitusta kuin vuosi sitten. Vaikka joukkueen tahti parani kauden loppua kohti, ei se riitänyt kuin niukkaan 3-2-puolivälierätappioon sittemmin finaaliin edennyttä Lapuaa vastaan.

Haminan Palloilijoiden ylisuuret odotukset kauteen lähdettäessä saavat myös maininnan tällä listalla. Tässä vaiheessa kautta tiedetään jo se, että Haminan naiset tippuivat pääsarjasta ja miehet karsivat omasta paikastaan Kankaanpään Mailaa vastaan. Odotukset kauteen lähdettäessä olivat ihan toisenlaisia.

Viime kaudella hienon tulokaskauden naisissa pelannut joukkue oli suunnitelmissa matkalla pudotuspeleihin ja miesten joukkuetta vahvistettiin viime syksyn siirtomarkkinoilla merkittävästi. Usein puhuttu toisen kauden vaativuus sarjanousun jälkeen oli liikaa Haminan naisille ja kausi päättyi musertavaan pettymyksen karsinnassa Pöytyän kanssa.

Miesten sarjassa hissijoukkueen maineessa ollut Hamina oli myös suuressa vaarassa tippua sarjasta suoraan, mutta Seinäjoen Jymyjussien talouskurimus pelasti heidät karsintaan.

Myös HP:n talouspuolella oli vaikeaa. Miesten joukkueen vahvistaminen toi merkittäviä lisäkuluja ympyräkaupungin ylpeydelle. Joukkueen uskottiin menestyvän ja yleisömäärien kasvavan lähes räjähdysmäisesti viime kauden ykköspesislukemista. Huono menestys ja sateinen kesä ei houkutellut kansaa katsomoon ja jo varhaisessa vaiheessa kesällä Haminan seurajohto tiedotti, että kassaan on jäämässä 50 000 euron kokoinen lovi. Se on valtava summa rahaa pesäpalloseuralle.

Suurin syy tähän on ylisuurin odotuksin tehty budjetti, mutta myös epäonnella on osuutta asiaan. Haminassa on kuitenkin etenkin naisten puolella positiivinen tilanne, sillä seura on vuosia tehnyt ansiokasta juniorityötä ja on aivan varmaa, että Haminasta tullaan vielä lähivuosina kuulemaan positiivisia asioita nais- ja tyttöpesisrintamalta.

Pelillisten asioiden ulkopuolella olevista asioita floppilistalle pääsee tuomareiden sääntötulkinnat.

Alkukauden aikana kirjoitin siitä, kuinka lukkarit eri sarjoissa joutuvat pelaamaan eri säännöillä. Syötön korkeuden tuomitseminen on aina puhuttanut pesäpallopiireissä, joten uuden ilmiön kanssa ei olla tekemisissä. Mutta se, että miesten superpesiksessä lukkarit saavat syöttää 20 senttiä matalampaa syöttöä kuin naisten vastaavissa peleissä ei palvele ketään.

Jos säännöissä sanotaan, että syötön pitää olla metri lukkarin pään yläpuolelle, niin silloin tätä sääntöä pitää noudattaa jokaisessa sarjassa. Kohta kukaan ei enää tiedä, mitä metri missäkin sarjassa tarkoittaa.

Suurempaa kohua ja turpakäräjiä on aiheuttanut tällä kaudella estämistilanteet. Tiivistetysti siis se, kuinka etenemässä olevat sisäpelaajat saavat väistää heitä kohti tulevia palloja.

Saagan ensimmäinen osa alkoi jo talvella, kun maskin tekeminen vapautettiin. Pesillä olevat etenijät saivat seistä lyöntien aikana siten, että pystyivät tekemään maskia kiinniottajille. Tätä kokeiltiin Talvisuperpesiksessä ja sen perusteella huomattiin, ettei sääntö toimi sellaisenaan.

Etenijöiden turvallisuus vaarantui, kun he tekevät maskia ilman suojavarusteita hurjaa vauhtia kohti tulevien pallojen edessä. Ulkokentällä etenkin pesävahtien pelaaminen muuttui todella hankalaksi, kun sisäpelaajat estivät heitä näkemästä lyöntien lähtöhetkiä. Kokeilu loppui ennen hallikauden päätöstä ja palattiin vanhaan sääntötulkintaan. Tai ainakin piti palata.

Suurin syyllinen koko tähän läpi kauden velloneeseen keskusteluun on ollut Pesäpalloliiton tuomarijohdon onneton tiedottaminen siitä, mitä etenijät saavat tehdä ja mitä eivät. Vähitellen tilanne ajautui siihen, että etenijöiltä vietiin kaikki oikeudet ja tuomariparista riippuen paloja vihelleltiin mitä uskomattomimmista tilanteista.

Lopulta viisi kultaa sekä pelaajana että pelinjohtajana voittanut Sotkamon Jymyn seurajohtaja Mikko Kuosmanen totesikin kirjailija Veikko Huovista mukaillen, että etenijöillä on kusiaisen valtuudet. Tällä kautta-aikojen pelinjohtaja tarkoitti sitä, että etenijät eivät tiedä, missä kentällä saa seistä lyöntien lähtöhetkellä ja kahteen paloon johtavia tilanteita voi tulla täysin yllättäen.

Sääntö estämisestä on ollut aina sama. Miksi siitä on nyt tehty ongelma, mitä ei ollut olemassa ennen kuin liitto palkkasi kokopäiväisen tuomarijohtajan?

Pesäpalloliikkeessä on pikaisesti tehtävä päätös, että kuka todellisuudessa määrittää ne säännöt ja sääntötulkinnat joita peleissä käytetään. Voiko se olla tuomarijohtaja, joka tuntee varmasti sääntökirjan, mutta ei näytä osaavan soveltaa sitä pelin hengen mukaisesti, koska ei omaa mitään peli- tai pelinjohtotaustaa.

Vai tarvitseeko hän tuekseen ryhmän, jossa on mukana henkilöitä, ketkä ovat olleet kentillä pääosan esittäjänä, eivät vain mahdollistamassa pelin läpivientiä?