Pentti Linkola oli maineensa vanki: "Ihmisistä minä tykkään kovastikin"

Yle kertoi luonnonsuojelija Pentti Linkolan kuolemasta sunnuntaina 5.4.2020.

Tämä juttu on julkaistu Avussa 34/2017.

Pentti Linkola, 84, on herättänyt huomiota nuoresta saakka. Ekosaarnaajan sanoma ei ole pehmentynyt, ja oma vanheneminen on vaikeaa hyväksyä, mutta ajatus kulkee yhä terävästi. Linkola inhoaa vain ihmiskuntaa, ei ihmistä.

Ajatus ei hidastunut

Harvemmin suomalaisen elämäkerran julkaisutilaisuus kokoaa tilan täyteen mediaväkeä, hyvin erilaisia ihmisiä ja neljän ikäpolven vaikuttajia. Mutta Pentti Linkola on vaikuttanut maan keskusteluilmapiiriin useamman sukupolven ajan – oltiin hänen ajatuksistaan ja persoonastaan mitä mieltä tahansa.

Riitta Kylänpään kirjoittama Pentti Linkola – ihminen ja legenda (Siltala 2017) on perinpohjainen, aikalaiskirjeisiin, julkaistuihin kirjoituksiin, haastatteluihin sekä arkistoihin perustuva teos.

84-vuotias Linkola on fyysisesti haurastunut, puhuu hiljaisella äänellä ja joutuu ottamaan seistessään tukea, mutta ajatus ei ole hidastunut.

– Tämmöistä tämä nyt on. Kun ennen kirjoitin P. Linkolana, nyt se on S. Linkola eli Surkimus. Katkeraahan se on ja tuntuu kurjalta, että ruumis ei tottele, kuten ennen. Vanhuuden yksinäisyys ja vanhuuden depressio ovat tuttuja muualtakin kuin lehtijutuista, hän ironisoi.

"En jaksa enää surra samoin kuin ennen"

Linkola on monta kertaa ajatellut, että lopettaisi kokonaan uutisten ja maailmanmenon seuraamisen, mutta eihän se hänen luonteellaan onnistu. Vanhaa sivistyssukua oleva entinen ammattikalastaja ja intohimoinen lintututkija ei osaa elää ilman sanoja.

– Pahoja tapoja on: luen aina Helsingin Sanomat, ja seuraan paikallisia ja muita viestimiä. Katson kyllä jo olevani joko sivussa tai yläpuolella tämän kaiken päivittäisen kuohunnan.

– Tärkeimmät uutiset löytyvät usein yhdeltä palstalta, kuten se, että huhtikuussa tämän vuoden luonnonvarat oli käytetty maapallolla, Linkola pudottelee.

– Mutta eivät nämä ainoat oikeasti tärkeät uutiset vaikuta tuon taivaallista näiden Sipilöiden ja muiden toimintaan. Päivittelen niitä itsekseni, mutta en jaksa enää surra samoin kuin ennen.

"Yksittäisten ihmisten hyvät pyrkimykset jäävät marginaaliin"

Voisi kuvitella, että ”vanha kalastaja” olisi mielissään monesta 2000-luvun suuntauksesta: kierrätys- ja vaihtotalouden noususta, kasvissyönnistä, turkistarhauksen ja tehomaatalouden vastustamisesta, ympäristötietoisuuden leviämisestä läpi puoluekentän ja yksityisautoilun suosion laskusta.

Vai ovatko ne yhtä yhdentekevää puuhastelua kuin kaikki muukin oman radikalismin ulkopuolella?

– Yksittäisillä ihmisillä on kyllä oikeansuuntaisia pyrkimyksiä rajoittaa kulutustaan ja irtisanoutua kasvuhysteriasta, mutta he jäävät marginaaliin. Ei esimerkiksi vihreissä ole vastaavaa linjaa näkyvissäkään.

Vihreän liiton suhteen Linkolalla oli suuret odotukset, mutta sukset menivät ristiin jo liikkeen alkumetreillä 1970–80-luvuilla. Hän mieltää itsensä poliittisesti kodittomaksi: mikään puolue ei tunnusta tosiasioita, joiden mukaan hänen mukaansa pitäisi toimia.

Linkola kirjoitti Vihreän liikkeen periaateohjelmaksi nimetyn monisteen, joka esiteltiin Tampereen kokouksessa vuonna 1986. Aatteet koettiin jo silloin niin äärimmäisiksi ja nousevalle kansanliikkeelle haitallisiksi, että valtaosa vihreistä sanoutui niistä irti jyrkästi.

Linkolalaisia ajatuksia ja kirjoituksia käytettiin silti pitkään vastustajien lyömäaseena vihreitä vastaan, ja ympäristönsuojeluliikkeessä hänen kannattajansa jäivät marginaaliin.

– Linkola päätettiin muutamien helsinkiläispoliitikkojen johdolla torjua mahdollisimman jyrkästi, jotta puolueen suurempi kannatus ja heidän oma poliittinen uransa eivät vaarantuisi, tokaisee aikalaisvaikuttaja, Linkolan ystävä ja pitkän linjan vihreä Eero Paloheimo.

Linkolan merkitys vihreään liikkeeseen sekä koko suomalaiseen yhteiskuntaan ja ympäristöajatteluun on Paloheimon mukaan silti kiistaton.

– Hän on tässä suhteessa merkittävin elossa oleva suomalainen – siitä yksinkertaisesta syystä, että se, mistä hän puhuu, koskettaa koko maapalloa. ”Pena” ei liioin piittaa tippaakaan siitä, mitä hänestä ajatellaan, suuntaan tai toiseen. Sellainen on hyvin harvinaista, etenkin näinä julkisuushakuisina ja asemien varmistamisen aikoina, Paloheimo sanoo.

Paloheimo kiistää, että Linkola olisi vain saarnaava tosikko. Kuivaa huumoria ja itseironiaa löytyy elämäkerrasta, teksteistä ja esiintymisistä – se pitää vain havaita.

Kun Linkolalta aikoinaan kysyttiin, mitä mieltä hän on tekniikasta, hän vastasi ainoan hyödyllisen teknisen innovaation olevan kumisaapas.

"Monelle sota on elämän täyttymys"

Ehkä suurin meteli Suomessa nousi aikoinaan Pentti Linkolan 1970–80-luvun kirjoituksista, joissa hän ilmoitti hyväksyvänsä väkivallan käytön ja ekoter­rorismin. Hän ilmaisi avoimesti ihailunsa Punaisen armeijakunnan eli Baader-Meinhof-ryhmän terro­ritoimintaa kohtaan. Tämä oli, ja on yhä, liikaa suurimmalle osalle ympäristöihmisiä.

– Olen sen ikäinen, että muistan, kuinka paljon ihmisiä toisen maailmansodan taisteluissa kuoli päivittäin ja viikoittain. Ei sitä kukaan ihmetellyt. Nyt nousee suunnaton haloo, jos joku ajaa autolla kahden ihmisen yli, Linkola kuittaa.

Hänen mukaansa sota ja väkivalta on ihmiselle luontaista, kuolema on osa elämää.

– Monelle sota on elämän täyttymys. Jos jossain on sotatila tai väkivaltainen vallankumous, uutiset ovat täynnä sitä, mutta rauhan tullen maasta ei kuulu mitään. Samoin Krimin sota on oikea taivaanlahja tiedotusvälineille.

Itse Linkola ei ole väkivaltaa käyttänyt. Tunnetuin aktivismitapaus sattui elokuussa 1991, jolloin Linkola ja neljä muuta miestä, joukossa ex-kansanedustaja Ville Komsi, poistettiin poliisivoimin metsätyömaalta Kessin erämaasta. Mielenosoittajat olivat kytkeytyneet kettingeillä kauhakuormaajaan.

Linkola on tyrmistyttänyt antamalla myönteisiä lausuntoja ihmishenkiä vieneistä tragedioista, kuten vuoden 2001 WTC-iskuista ja suuronnettomuuksista.

Hän on myös aina kannattanut väestönkasvun rajoittamista – vaikka pakkotoimin, jos muu ei maapallon kantokyvyn ylittävään väestönkasvuun auta. Kehitysapua Linkola ei kannata.

– Ei Afrikkaan pitäisi viedä kuin kondomeja. Ihmiset lähtevät liikkeelle, koska heitä on liikaa, mutta ei tilanne parane siirtämällä liikaväestö toiseen maanosaan. Syntyvyyttä pitäisi säännöstellä joka puolella maailmaa.

Vaikea maine kaukana totuudesta

Elämäkerran tekijä, pitkän linjan toimittaja Riitta Kylänpää tunnustaa, ettei itsekään heti uskonut Linkolan suostumukseen ja hankkeen toteutumiseen.

Linkolan maine ihmisvihaajana ja vaikeana tyyppinä on hänen mukaansa kuitenkin kaukana totuudesta.

– Hän on vanhan ajan herrasmies ja tutkijaluonne, joka antoi kaiken tukensa ja apunsa. Kyse oli työprosessista: istuttiin vastakkain tuvan pöydän ääressä ja käytiin läpi asioita. Hän ei myöskään millään tavoin puuttunut kirjoitustyöhön tai lopputulokseen.

Paitsi päähenkilöä, Kylänpää haastatteli myös Linkolan läheisiä. Tärkeitä lähteitä olivat isosisko Aira, jonka muistikuvat ja näkökulmat asioihin tarjosivat toisenlaisen vaihtoehdon, sekä Linkolan ex-vaimo Aliisa Lummes.

Linkolan askeettinen elämä rantamökeissä ilman sähköä tai muita mukavuuksia sekä soutu- ja hevosvoimin kalastaminen herättivät läpi vuosikymmenten ihmettelyä – ja vastentahtoista ihailuakin.

Erityisesti 2000-luvulla tuntuu käsittämättömältä, miten Aliisa-vaimo jaksoi raatamista syys- ja talvimyrskyissä, vastaten kaikista kotitöistä ja kahdesta pienestä tyttärestä. Pari oli yhdessä vuodet ­1961–75.

Asenteet muuttuivat vuosien myötä

Linkolalla on myös maine feminismikriitikkona, jopa naisvihaajana. Tästä pidetään osoituksena etenkin kirjettä Suomen henkeville naisille, joka julkaistiin kirjassa Johdatus 1990-luvun ajatteluun (WSOY 1989).

Riitta Kylänpää korostaa, että Linkolan kirjoitukset ja asenteet ovat muuttuneet vuosien myötä.

– Naisilla on ollut valtavan tärkeä rooli hänen elämässään, yksinhuoltajana ja leskenä lapset kasvattaneesta Hilkka-äidistä lähtien. Täytyy muistaa, että hän on kuitenkin syntynyt vuonna 1932; hänen kasvuvuosinaan sukupuoliroolit olivat vielä aika perinteiset.

Linkola myöntää, ettei ole koskaan ymmärtänyt feminismiä. Hänelle syy on yksinkertainen: sitä ei tarvita, koska maailma on naisten, ei suinkaan miesten.

– Olen kasvanut vahvojen naisten keskellä: äidin, erittäin dominoivan isosiskon, ja kotona vaimon, kahden tyttären ja Tuli-tamman kanssa. Miehet ovat lähinnä statisteja. Miehillä on mustat salkkunsa, hallintoneuvostonsa ja muut tyhjänpäiväiset tärkeilyt, joilla he yrittävät säilyttää itsekunnioituksensa.

Elämäkerran kirjoittaja: "Hän nyt on touhukkaampaa tyyppiä kuin moni muu"

Riitta Kylänpäätä hämmästytti elämäkerrassa moni asia, mutta etenkin se valtava psyykkinen ja fyysinen työmäärä, joka Linkolan elämää on leimannut.

Luetteloimisen ja numeroinnostuksen, loputtomat lintuhavaintoretket, satojen kilometrien soutu- ja kalastusmatkat sekä nukkumatta ja lähes syömättä vietetyt ajat katkaisivat vain sairaalajaksot, jolloin hän oli hoidettavana masennuksen takia.

– Meitä on monenlaisia, ja hän nyt on touhukkaampaa tyyppiä kuin moni muu, Kylänpää muotoilee.

Linkola on kertonut joutuneensa käyttämään mielialalääkkeitä vaikean kliinisen depression hoitoon.

"Ihmiskunta on se, jonka takia kaikki syöksyy tuhoon – mutta ihmisistä minä tykkään kovastikin"

Usein kuulee sanottavan, että helvetti ovat toiset ihmiset, tai ihmiset ylipäätään. Linkolaakin on kutsuttu milloin hulluksi, milloin fasistiksi, ja itseään loputtomiin tehostavaksi provokaattoriksi – mutta sitä, että hänellä on vahva ja johdonmukainen vakaumus, kukaan ei pystyne kiistämään.

Pentti Linkola itse kiistää voimakkaasti olevansa ihmisvihaaja: ihmiskunta toimineen on se helvetti.

– Tätä ristiriitaa en ole pystynyt ratkaisemaan koko elinaikanani. Aina kun tapaan uuden ihmisen, olen kiinnostunut ja ajattelen hänestä lähtökohtaisesti hyvää, tuo on varmaan kiva tyyppi. Ihmisyksilöt ovat pääosin aika herttaisia; ihmiskunta on se, jonka takia kaikki syöksyy tuhoon. Mutta ihmisistä minä tykkään kovastikin.

On siinä ristiriitaa yhdelle elämälle, kun samalla pitäisi pelastaa maailmakin. Mutta oman yrityksen puutteesta ei ainakaan voi syyttää.