70 vuotta täyttäneen Pelle Miljoonan elämän ikimuistoisin moka: ”Ryysäsin jurrissa lavalle Red Hot Chili Peppersin jamisessioon”

Lapsuuteni sitkein haave oli tulla jalkapalloilijaksi tai poplaulajaksi. Ihailin erityisesti Peleä ja Bob Dylania.

Teini-iässä inhosin erityisesti maksalaatikkoa. Toisaalta se teki minusta vegetaristin.

Minuun jäi pysyvät jäljet, kun ystäväni veti itsensä kiikkuun kotitalonsa vintissä koulun joululomalla. Olen omistanut Karille biisin nimeltä Gabriel.

Liikutun yleensä kyyneliin milloin mistäkin. Punkkarin kyyneleet ovat herkässä.

Vihaan sydämeni pohjasta… Yritän olla vihaamatta. Pohjaton viha tekee ihmisestä katkeran. Aika, jota elämme, pursuaa valitettavasti vihaa ja katkeruutta. Se vaikuttaa meihin jokaiseen kuin kosminen säteily. En ole poikkeus.

Viimeksi rakastuin naapurin kissaan, Ykään. Kumppanini Teija jakaa kanssani tuon saman tunteen.

Kateellisena katson, kun lapset kirmailevat tarhan pihalla Kalliossa. Jalkani eivät enää sellaiseen taivu.

Häpeän syvästi tekojani, jotka ovat satuttaneet muita henkilöitä.

Kadun yhä… En kadu, shit happens. Kukaan meistä ei ole puhdas ja viaton.

Tulin lyöneeksi erästä henkilöä, koska hän löi minua. Siinä Raamatun opit posken kääntämisestä unohtuivat.

Join pääni täyteen, kun teimme kaverin kanssa kiljua lukioaikoina. Seurauksena päiväkausien mandoliinikrapula.

Sukurasitteeni on karjalainen saudade, mikä tarkoittaa kaipuuta portugaliksi. En tosin koe sitä rasitteeksi, vaan sielunkaivon lähdevedeksi.

Juuri nyt ottaa päähän Finnair, joka ryssi jatkolentoni ja hukkasi matkalaukkuni. Viikon päästä laukku löytyi Delhin lentoasemalta ruhjottuna. Noutoreissu Goasta Delhiin bungasi about 500 euroa. Eikä kukaan ota vastuuta. Sinivalkoiset siivet lentävät auringonlaskuun.

Urho Kekkosesta haluan sanoa, että Urkki luotsasi kansakuntaa halki vaikeiden vuosikymmenten, kunnes lankesi monen hallitsijan perisyntiin eikä osannut luopua vallasta. Kirjoitin 1980-luvulla laulun nimeltä Poika ja UKK.

Jos saisin lahjaksi miljoona euroa, pitäisin bileet frendeille ja ostaisin metsää loppurahalla.

Annoin viimeksi lahjan pienelle dalit-tytölle (Intiassa kastittomiksi kutsuttava väestöryhmä), joka kantoi vauvaa kantohihnassa Anjunan hippimarkkinoilla. Parinsadan rupian seteli. Länkkäri puhdisti siinä kosmista huonoa omaatuntoaan.

Jos elän yli satavuotiaaksi, äänitän albumin: Pelle Miljoona – Live at Las Vegas!

Luulin itsestäni liikoja, kun Lepakon päättäjäisissä ryysäsin jurrissa lavalle Red Hot Chili Peppersin jamisessioon. Biisi oli muistaakseni Knockin’ on Heaven’s Door. Pyysin bäkkärillä anteeksi idioottimaista tekoani. ”Yeah, it was kind of jazzy”, basisti Flea nauroi.

Jos olisin nainen, rakastuisin todennäköisesti naiseen.

Aion vielä opetella kärsivällisyyttä sekä arvostamaan itseäni. Dignity on jotain, mitä rahalla tai maineella ei voi ostaa.