”Pelastakaa rakkaat lehmäni Suomeen”, vetosi Kati somessa – Sympaattisen viestin taustalla on traaginen tarina

Sinä iltana Kati Laine joutui hyppimään neljän naudanruhon yli. Naudat oli vain paria tuntia aiemmin ammuttu pihamaalle. Nyt se on loppu, Laineen mielessä takoi.

Kati, 52, oli kokenut täällä Lilandin kylässä Pohjois-Norjan jylhissä vuonomaisemissa ihania hetkiä. Hän oli menettänyt karjatilalle sydämensä. Nyt se oli särjetty pirstaleiksi. Ammutut eläimet lojuivat pihalla, mutta navetassa oli vielä elossa Katille rakkaita lehmiä.

Oli tehtävä jotain.

Hän lähetti vetoomuksen sosiaaliseen mediaan 18.6.2023.

"Viimeinen hätähuuto, alkaa olla kiirus!

J A K A K A A !

HAETAAN KOTIA: Tiedustelen mahdollisuutta alkuun vuokrata ja jahka elämä on vakiintunut uomiinsa, mahdollisuuden myös ostaa tila Keski-Suomesta (toki kaikki paikat huomioidaan). Etsin itselleni ja kymmenelle lehmälle kotitilaa. Olen perustamassa lehmien vanhainkotia, jossa maksimi paikkamäärä on kymmenen yksilöä.

Hinta maksimissaan 100 000 euroa.

Olen elänyt toimintansa lopettaneella maitotilalla jokusen vuoden Pohjois-Norjassa ja rakastunut näihin isoihin eläimiin. Kaikkia en voinut pitää ja pelastaa, mutta toivottavasti osan kyllä. Jos en löydä uutta kotia meille, täytyy minun luopua lehmistäni. Ja jos löydän, muutan lemmujeni kera Suomeen."

Löytyykö Suomesta tahoa pelastamaan jäljellä olevat lehmäni, Kati kysyi – ja kansa jakoi vetoomusta ahkerasti.

Katin kuva-albumissa on paljon kuvia idyllisistä maisemista ja lehmistä, joiden kanssa hän on elellyt.

Kaikki alkoi kaukana Norjasta. Kati Laine oli tehnyt pitkään työuraa sairaanhoitajana Espoossa. 42 vuotta täytettyään hän alkoi kaivata jotain uutta. Hän jätti pääkaupunkiseudun ja muutti Lappiin. Hän teki sairaanhoitajan töitä laskettelukeskusten lähistöllä ja viihtyi mainiosti.

Jossain vaiheessa hän sai työpaikan Oulusta. Ensin olisi kuitenkin luvassa lomamatka. Laine lähti Pohjois-Norjaan roadtripille, joka muutti hänen elämänsä. Patikointiretkellä Katia vastaan asteli norjalaismies koirineen.

Seurasi salamarakastuminen, Facebook-kaveruus ja pitkiä puheluita. Laine järjesteli töitään niin, että saattoi viettää pitkiä aikoja rakastettunsa luona Lilandissa. Miehellä oli karjatila, eikä hän voinut irtautua tilan vastuista.

Ensimmäinen vierailu miehen tilalla oli mieleenpainuva, miltei satumainen.

– Oli Norjan kansallispäivä. Kun saavuin tänne, näytti Norja parastaan. Ajoin kylän läpi, ja näin ihmisiä kansallispuvuissaan. Mieheni tilan keltaiset rakennukset kylpivät auringossa, taustalla Ofotfjord-vuono ja vuoristo.

Marraskuussa 2019, alle vuosi ensikohtaamisesta, Kati Laine pakkasi kimpsunsa ja muutti miehen luo. Sairaanhoitajalle löytyi pian työpaikka, vaikka kielitaitoisen naisen repertuaariin ei norja kuulunutkaan.

– Olimme todella rakastuneita. Se oli syvää ja huumaavaa ensi kohtaamisesta alkaen.

Mutta karjatilan arki ei ollutkaan satua. Miehen tilalla oli 25 lypsylehmää ja niiden lisäksi nuorkarja. Eläimiä oli noin 80. Kaikki nämä oli hoidettava. Kaupungissa kasvaneella Laineella ei ollut ennakkotietoa tuotantotilan arjesta, mutta hän tarttui tarmolla eläinten olojen parantamiseen. Mitään kehittämistoimia tilalla ei ollut tehty vuosikymmeniin. Automaatiota ei juuri ollut. Lehmät lypsettiin lypsykoneilla kahdesti päivässä.

– Alussa mies oli mukana kaikessa touhuamisessani, kai hän oli niin rakastunut. Paljon me saimmekin aikaan eläinten olojen parantamiseksi. Kunnostimme sisätiloja ja aitauksia. Minä vietin paljon aikaa lehmien parissa. Rapsuttelin ja harjailin niitä ja kuskasin ulkoilemaan.

Laine sanoo, että Norjassa, ja varsinkin sen maaseudulla, eläinoikeuskeskustelu on käytännössä olematonta. Hänen puuhiaan ja puheitaan lehmien puolesta pidettiin vähän hassahtaneina.

Jossain vaiheessa Laine havahtui siihen, että tilalla oli suuri taloushuolia.

– Maanittelin miestä puhumaan ongelmista. Raha-asiat olisi saatava kuntoon. Hän sanoi, ettei minun tarvitse huolehtia mistään.

Laine seurasi avuttomana sivusta, miten tilan talous syöksyi alaspäin. Pariskunta alkoi myös riidellä. Laine arvelee nyt, että romantiikka hävisi suhteesta savuna ilmaan parin vuoden jälkeen suhteen aloittamisesta.

Pariskunta riiteli. Laine uhkasi moneen kertaan ottavansa yhteyttä Ruokavirastoon, sillä lehmien olot eivät olleet hyvät. Eivät ne nälkää tai janoa nähneet, mutta niiden pitopaikat olivat epäsopivat. Myös hallinnollisten asioiden hoidossa oli toivomisen varaa.

Vuoden 2021 syksyllä puoliso lopulta sanoi, että hän on päättänyt lopettaa tilanpidon.

– Olin helpottunut, sillä elämä oli ollut kitkuttelua jo pitkään. Sanoin tukevani häntä päätöksessä kaikin keinoin. Tunnelin päässä alkoi näkyä valoa.

Tilan lopetuspäätös osoittautui kuitenkin vain puolittaiseksi. Mies meni kodin ulkopuolelle töihin, lypsylehmien annettiin mennä umpeen ja osa karjasta myytiin teuraaksi. Tila ei kuitenkaan tyhjentynyt kaikista lehmistä, sillä mies ja Laine oli päättäneet, että he haluavat pitää osan lehmistä. Ne olivat kymmenen Laineelle tärkeintä eläintä, joita hän oli hoivannut ja nähnyt kasvavan vasikasta asti. Hän oli myös alkanut suunnitella Suomeen palaamista.

– Se ei ollut kestävää kenenkään kannalta. Aloin tehdä puolikasta viikkoa terveyskeskuksessa, koska en halunnut lehmien hoitovälien venyvän liian pitkiksi, Kati sanoo.

Lehmät ovat antaneet Kati Laineelle voimaa jäädä parisuhteeseen ja loputtoman raskaalta tuntuvaan arkeen kauas norjalaiseen pikkukylään, ilman omia tukiverkostoja. Nyt tilanne on muuttunut ja Katin lehmillä on matka joko Suomeen tai teurasautoon.

Sitten Laine halusi ottaa irtioton sekavaksi käyneestä elämäntilanteesta ja lähti tämän vuoden toukokuussa Suomessa digihoitajaksi. Mies jäi lehmien kanssa tilalle. Pian Laine sai norjalaisen kotitilansa naapureilta soiton. Laineen mies oli joutunut autokolariin. ”Kuka hoitaisi lehmät? Missä olet? Tuletko tänne?” he kyselivät.

Kati Laine sanoo, ettei hänen mielessään edes käynyt, että hän jättäisi miehen pulaan ja lehmät huonolle hoidolle, vaikka naapurit olivatkin luvanneet auttaa. Eläimiä oli tilalla vielä nelisenkymmentä, eikä niiden hoito ruokkimisineen ja tilojen siivoamisineen ollut aivan vaivatonta. Laine palasi Norjaan.

Laine hoiti eläimet naapureiden avustuksella. Naapurit toivat traktorilla heinät, Laine huolehti muusta käsipelillä.

Sitten koitti kesäkuun 8. päivä ja Norjan Ruokaviraston kolme virkamiestä ajoi pihaan, kaksi virkapukuista poliisia mukanaan. Joku oli tehnyt huonosta lehmänpidosta ilmoituksen.

– Viranomaiset sanoivat, että tila suljetaan. Tila on tyhjennettävä eläimistä elokuun loppuun mennessä.

Nautoja voidaan määrätä lopetettavaksi esimerkiksi puuttuvien korvamerkkien vuoksi. Joskus nautojen sarvet kasvavat kippuraisiksi niin, että ne painavat eläimen poskea tai kalloa. Näin oli käynyt Lilandinkin tilalla, vaikka Laineen puoliso oli parhaansa mukaan yrittänyt sahata sarvia lyhyemmiksi. Tarttuvien aivosairauksien pelossa tällaisia eläimiä ei voi kuljettaa teurastamoon, vaan ne on lopetettava tilalla ja ruhot toimitettava hävitettäväksi.

Poliisit ampuivat tuolloin kolme sonnia ja yhden lehmän keskelle pihaa. Jäljelle jääneet lehmät oli silti hoidettava. Laine kompuroi ammuttujen lehmien yli iltanavetalle.

Laineen ääni murtuu hänen muistellessaan shokeeraavaa tilannetta.

Dramaattinen tapahtuma kotipihalla oli käänne, joka oli myös helpotus. Nyt ei enää kyseltäisi työtaakkansa alle uupuneen miehen tahtotilaa. Tila suljettaisiin lopullisesti, halusi hän tai ei. Laine järkeili myös, että tilanpidon lopettamisen yhteydessä kaksi vuotta aikaisemmin olisi todella pitänyt tilalta hävittää kokonaan myös karja.

Mutta tilalla oli vielä jäljellä lehmiä – ja Laine ei halunnut saatella viimeisiä rakkaita eläimiään lahdattavaksi. Hän päätti turvautua sosiaaliseen mediaan ja laittoi facebook-sivuillen päivityksen, jossa etsii norjalaislehmilleen uutta kotia Suomesta.

Kati Laine etsii norjalaisissa maisemissa eläneille lehmilleen nyt uutta kotia Suomesta.

Nyt Kati Laine etsii itselleen ja lehmilleen sopivaa pientä maatilaa Suomesta. Hän on saanut valtavasti kommentteja ja useita potentiaalisia tarjouksia vuokrattavista tiloista, ja niitä hän on menossa lähipäivinä katsastamaan.

Kati Laine aikoo sopivan tilan löytyessä muuttaa kymmenen naudan laumansa Suomeen. Lapinlehmät Kaamos, Twister ja Marmori sekä norjanpunaiset Usko, Toivo, Panda, Roosa, Ruskeatäplä, Lempi ja Tuuli saavat mahdollisesti elää loppuelämänsä lemmikin elämää.

– En halua enää koskaan olla mukana tuotantoeläinarjessa, vaikka en eläintuotantoa vastustakaan. Minulle se ei vain sovi. En koskaan tottunut siihen, että tutut eläimet vietiin teuraaksi.

Puoliso on murtunut Kati Laineen muuttoaikeista, mutta on hyväksynyt tilanteen. Hän on jopa luvannut auttaa tilan etsinnässä.

Laine puhuu entisestä kumppanistaan kunnioittavasti, mutta surumieliseen sävyyn. Hän toivoo tästäkin jutusta kumpuavan jotain hyvää.

– Jos tämä tarina saa yhdenkin uupuneen maajussin ja hänen läheistensä elämän pelastettua, olen iloinen. Ylpeys pitäisi heittää romukoppaan, kun oikeasti tarvitsee apua. Ehkä meidänkin tilanteemme olisi erilainen, jos mies olisi avoimesti kertonut ongelmista.

Eläinten elämän Laine aikoo kustantaa sairaanhoitajan palkalla. Hän on pohtinut myös lehmien vanhainkodin perustamista yhdistysmuotoisena niin, että rahoituksen kerääminen olisi mahdollista.

Onnellista loppua saa kuitenkin vielä odottaa. Kymmenpäisen karjan tuottaminen Suomeen vie aikansa, paperitöiden ja pakollisen karanteeninkin vuoksi. On myös mahdollista, ettei tilaa löydy. On vielä hyvinkin mahdollista, että lehmäkymmenikkö astelee syksyn tullen norjalaiseen teurasautoon.

– Jos niin käy, niin käy. Olen kuitenkin taistellut tähänkin asti, vaikka olisi ollut syitä luovuttaa. Nyt yritän kaikkeni, että saan elää vihdoin omannäköistä elämää. Siihen kuuluu unelma mummonmökistä maalla, vaikken koskaan omia lapsia saanutkaan. Lehmät olkoon perheeni, Kati Laine sanoo.