Näyttelijä Pekka Strang tajusi, että elämä on yksinkertaista: ”Latteuksilta tuntuvat elämänohjeet pitävät yleensä paikkansa”
Näyttelijä Pekka Strang ei enää rakasta nostalgiseksi heittäytymistä ja sanoo olevansa huono joululahjojen ostaja. Mutta kykyihinsä hän sanoo luottaneensa aivan liikaa jo lapsesta saakka. Mutta laulu ei ole näitä kykyjä.
Minun olisi pitänyt syntyä vähän kevyempänä. Painoin syntyessäni viisi ja puoli kiloa. Olisi ollut äidille helpompaa.
Lapsuuteni sitkein haave oli tulla palomieheksi. Olin aika tyypillinen poikalapsi. Ja aika keskivertoihminen muutenkin.
Teini-iässä inhosin sitä tunnetta, että muut tietävät miten toimia ja minä en. Aivan erityisesti epävarmuus tuli esiin omaan seksuaalisuuden kohdalla. Että miten pitäisi olla, että olisi oikein.
Viimeksi rakastuin Tukholmaan. Näyttelen pääosaa Tukholman kaupunginteatterin näytelmässä 1984, ja asun kevään ajan Östermalmilla. Tosi kaunis kaupunki, täynnä upeaa arkkitehtuuria.
En enää rakasta haikailua menneeseen. Aikaisemmin olin nostalgiaan taipuvainen, nykyisin innostun enemmän nykyhetkestä.
Minun jumalassani mukavinta on, että se ei tiedä, onko se olemassa ja että sillä ei ole väliä.
Häpeän syvästi lauluääntäni. Olen työstänyt asiaa varsinkin viime vuosina, mutta laulaminen herättää minussa edelleen kauhua ja fyysisen reaktion.
Liikutun yleensä kyyneliin melkein päivittäin, kun asiat osuvat kohdalleen. Viimeksi näin kävi eilen, kun kuulin miten hienosti vanhin poikani oli toiminut.
Kadun yhä, etten tajunnut aiemmin, että elämä on aika yksinkertaista ja latteuksilta tuntuvat elämänohjeet pitävät yleensä paikkansa. Toisaalta kasvamiseen kuuluu, ettei usko siihen, mitä edeltävä sukupolvi sanoo.
Join pääni täyteen, koska en ymmärtänyt, ettei minun tarvitsisi niin tehdä. Tästä on nyt viitisen vuotta aikaa. Sen jälkeen en ole ollut kovassa humalassa.
Hermoni menevät, kun löydän itseni paikasta, josta en tunne pääseväni pois. Silloin pitää kuitenkin laajentaa perspektiiviä ja nähdä, ettei tässä ole mitään hätää.
Urho Kekkosesta haluan sanoa, että muistan päivän, jona hänet haudattiin. Ajelimme vanhempieni ja isoäitini kanssa pitkin Pohjanmaata tutustumassa paikallisiin nähtävyyksiin. Istuin takapenkillä.
Jos elän yli satavuotiaaksi, toivon, etten ole yksin.
Annoin viimeksi lahjan varmaankin jouluna. En ole kovinkaan hyvä lahjojen antaja. Joulu herättää aina kysymyksen, onko tässä kaikessa mitään järkeä. Juoksemme kaupoissa ostamassa toisillemme asioita, joita emme todennäköisesti tarvitse.
Luulin itsestäni liikoja heti kun synnyin. Luotan kykyihini edelleen aivan liikaa. En sano tätä katuen tai kehuen. Kyseessä on havainto. Varmastikin taipumus on vienyt minua elämässä eteenpäin.
Juuri nyt ottaa päähän, että… Jos olen rehellinen, niin se, että suostuin tähän haastatteluun. Mulle käy näin tosi usein. Maailma ei kaipaa tyhjänpäiväisiä kommenttejani.
