Meteorologi Pekka Pouta: "Tuo kertoikin saman tien tavan, jolla tulen kuolemaan"

Minun olisi pitänyt syntyä lämpimämpään maahan. En ole talvi-ihmisiä. Haaveilen, että tekisin kesät töitä Suomessa ja olisin marraskuun alusta eteenpäin jossakin muualla.

Teini-iässä ihailin erityisesti hyviä kitaristeja. Opet­telin itsekin soittamaan, mutta huonosti. Taidot ja into eivät lopulta riittäneet, ehkä en halunnut tarpeeksi. Soitan nykyään hyvin vähän, korona-aikana tapailin kitaralla blues-biisien päälle.

Minuun jäi pysyvät jäljet, kun kymmenisen vuotta sitten Sweden Rockissa bajamajan vessan rautainen ritilä hyökkäsi jalkani kimppuun. Kaadoin desinfioinniksi chili­kastiketta jalkaan. Se ei ollut hyvä idea. Desinfioinnin lisäksi chili kypsytti lihan tummaksi ja iho paloi.

Liikutun kyyneliin, kun seuraan Ukrainan tilannetta. Paljon mitään ei tarvitse olla, kun kanavat aukeavat. Miltei joka päivä näen jonkin herkistävän jutun, esimerkiksi kuvia lapsista sotaa paossa pehmoeläimineen.

Viimeksi kiljuin riemusta, kun yritin suorittaa tehtäviä Suomen surkein kuski -ohjelmassa. Heti ensimmäinen tehtävä meni yli lentokentän kiitoradalta, ja auto pyörähti ulos. Nauroin, kun minulle soitettiin, että haluanko lähteä mukaan. En ole ajanut koko elämäni aikana edes tuhatta kilometriä, ja edellisestä kerrastakin on jo 15 vuotta.

Viimeksi rakastuin Rolling cheese -juustokauppaan. Paikka sijaitsee Museokadulla, ja nautimme siellä hiljattain vaimon kanssa kostean lounaan. Sieltä sai maisteltavaksi valtavan lautasellisen juustoja, joista en ollut koskaan kuullutkaan. Ja pieni lasi viiniä kylkeen. Plussaa siitä, että sinne saa ottaa koiran mukaan.

Häpeän syvästi, että olen joskus sanoa töksäyttänyt loukkaavaa tai tahditonta. Sitten älyän tilanteen mentyä, että oi helvetti, olinpas idiootti. Sitä sattuu aika usein, sillä olen huomattavasti suorapuheisempi ja räväkämpi kuin voisi pinnalta päätellä.

Join pääni täyteen vahingossa. Menin kaverini luo ja ostin pitkästä aikaa Alkosta ison läjän vahvempia oluita. Että nyt juon nämä läpi. Niistä miedoimmat olivat kuusi- ja vahvimmat kymmenenvolttisia. Illan mittaan niitä joi silti kuin tavallisia oluita. Kivaa oli, muisti meni.

Ystäväni ihmettelevät, kun hyräilen usein biisejä. Saan hyvin herkästi korvamatoja jostakin aikojen usvasta, tänään on ollut Smurffien laulu. Se on ihan ­hirveä! Pitkän aikaa päässäni soivat myös pikkuoravat Samu Sirkan joulutervehdyksestä. Todella rasittavaa.

Nykyajan parhaita puolia on, ettei tarvitse muistaa mitään, koska kaiken voi tarkistaa minuutissa netistä. ­­Ei synny typeriä väittelyitä siitä, kuka kuoli ja milloin.

Jos saisin lahjaksi miljoona euroa, se ei tuntuisi paljon missään: ei vapauttaisi työnteosta – enkä haluaisi siitä vapautuakaan. Muuttaisin ehkä parempaan asuntoon.

Antakaa minun edes kerran lentää ilman apuneuvoja. Tuo kertoikin saman tien tavan, jolla tulen kuolemaan.

Sen päivän haluan nähdä, jolloin ilmastonmuutoksen vaikutukset tulevat näkymään: Pohjoisnapa on esimerkiksi kesäisin sula. Entä miten käy jäätiköille? Haluan nähdä, kun syöpään keksitään lääke ja kun ihminen keksii keinon siirtää aivonsa tieto­koneelle.