Pekka Hyysalo joutui kovaan paikkaan, kun tyttöystävä halusi erota: "Yhtäkkiä onkin vaan yksin"

Viime vuosi oli aika pahaa turbulenssia Hyysalon elämässä, Pekka Hyysalo, 34, toteaa heti aluksi. Se oli vaikein vuosi hänen onnettomuutensa jälkeen. Pahin vuosi oli 15 vuotta sitten, vuonna 2010, jolloin Pekan ura freestylehiihtäjänä päättyi Ylläksen rinteisiin. Hän löi päänsä ja sai vakavan aivovamman.

Ennuste oli huono, mutta maailman huippulaskijoihin kuuluneen urheilijan kova fyysinen kunto ratkaisi. Hän selvisi, mutta joutui opettelemaan kaiken uudelleen nielemisestä lähtien.

Sitkeä Pekka käveli ilman tukea jo kuuden kuukauden kuluttua onnettomuudesta ja laittoi sukset jälleen jalkaansa viisi kuukautta sen jälkeen. Vuonna 2018 hän juoksi puolimaratonin.

Entiselleen Pekka ei ole palannut, mutta hän on huomattavasti kovemmassa kunnossa kuin moni muu. Hän kuntouttaa itseään ja treenaa ahkerasti. Hän saa vedettyä toista kymmentä leukaa kerralla, hölkkää viiden kilometrin lenkkejä ja golfaa.

Pekka haastaa itseään mielellään myös uuden äärelle ja opettelee parhaillaan tanssimaan.

Uusi ura syntyi puhujana ja kirjailijana.

Pekka on kiertänyt ja kiertää yhä ympäri Suomea puhumassa kokemuksistaan. Hänet on valittu vuosien saatossa esimerkiksi vuoden suomalaiseksi puhujaksi, hyvien tapojen lähettilääksi, vuoden turkulaiseksi ja Suomen positiivisimmaksi henkilöksi.

Vuoteen 2010 verrattuna viime vuosi oli pelkkää tuulenhuminaa, mutta vaikea se oli silti.

Pekka Hyysalo istuu Turun keskustassa sijaitsevan tilavan kerrostaloasuntonsa keittiössä pöydän äärellä jumppapallon päällä. Hän on asunut samassa kodissa kuuden vuoden ajan.

Pekka on valmis puhumaan musertavasta viime vuodestaan, vaikka siitä on ollut vaikeaa puhua omille ystävillekin. Juuri puhuminen on kuitenkin yksi niistä kolmesta asiasta, jotka ovat auttaneet häntä kaiken yli. Toinen on urheilu, kolmas ulkoilu luonnossa.

On kulunut melko tarkkaan vuosi siitä, kun Pekan elämä horjui pitkästä aikaa isosti. Silloin hänen pitkäaikainen tyttöystävänsä halusi erota.

– Se otti tosi koville, Pekka myöntää.

Siitä lähtien hän on ollut hieman hukassa itsensä kanssa.

– Me seurusteltiin kuitenkin niin monta vuotta, melkein yhdeksän vuotta. Siinä tottui siihen, että on aina joku päivittäin sun kanssa elämässä. On joku seurana, tekee kaiken jonkun kanssa. Ja sitten yhtäkkiä onkin vaan yksin.

Hän kiittelee perhettään, joka on tukenut häntä tässäkin tilanteessa – kolmea Turussa asuvaa veljeään, Espoossa asuvaa isäänsä ja etenkin äitiään, joka asuu myös Turussa. Myös ystävät ovat auttaneet Pekkaa eteenpäin. Silti hän on kokenut olonsa yksinäiseksi. Perhe ja kaverit ovat aivan eri asia kuin oma kumppani. Läsnäolo ei ole samanlaista.

Pekka meinaa herkistyä, kun hän muistelee viime vuoden kesäkuuta, seuraavaa pyörremyrskyään.

Hän oli juuri ja juuri päässyt eteenpäin erosta. Hän ajatteli sitä yhä päivittäin, mutta se ei pyörinyt enää aivan koko ajan päässä. ”Ei joka sekunti tai joka kymmenes sekunti”, kuten Pekka itse ilmaisee.

– Sitten tippui maa alta, kun kuulin, että meidän isoisä oli menehtynyt, Pekka sanoo ja katsoo silmät kosteina ylöspäin.

Ääneen palaa ilo, kun Pekka muistelee Itä-Suomessa asunutta isoisäänsä. He pitivät viikoittain yhteyttä. Onnekseen Pekka ehti käydä isovanhemmilla vähän ennen suru-uutista.

– Isoisä oli tosi mahtava ihminen. Ei sitä voisi oikeasti uskoa, miten täydellinen tyyppi oli kyseessä.

Kun hautajaiset olivat ohi, Pekka lähentyi entisen tyttöystävänsä kanssa.

– Luulin, että tästä tulisi vielä onnellinen loppu, mutta niin ei käynytkään. Menemättä yksityiskohtiin sen enempää, tämän vuoden alussa tipahti aika kirkkaalta taivaalta semmoinen pommi, että nyt pitää ryhdistäytyä ja opetella elämään taas… Käydä sama juttu läpi kuin vuosi sitten.

Se ei ole ollut kuitenkaan mahdoton tehtävä. Pekalla on aina onnettomuus, johon hän voi peilata muita vastoinkäymisiään. Sen rinnalla kaikki muu haalistuu.

– Siinä on ne kultareunukset, että miten paljon tahansa mä rakastinkaan mun ex-kumppania ja miten paljon sattuikaan, niin mulla kuitenkin toimii kaikki ihan kohtuu ok, Pekka toteaa ja osoittaa kehoaan.

– Niin ei tämä oikeasti niin paha ole.

Vertailu antaa inhorealistisen, mutta realistisen perspektiivin tähän elämään, Pekka naurahtaa.

Nyt hänen täytyy vain opetella elämään yksin – mutta ainakin hän kykenee itsenäiseen elämäänsä, toisin kuin 15 vuotta sitten.

Onnettomuuden jälkeinen huima kuntoutuminen tuntuu ulkopuoliselta äkkiseltään ihmeeltä, mutta sitä se ei ole Pekka Hyysalon mielestä ollut. Hänen mielestään sitä termiä käytetään muutenkin liian heppoisin perustein, jos jokin asia on rationaalisesti perusteltavissa, kuten hänen kohdallaan.

– On vaan pitänyt tehdä se, mihin mä tiiän, et mä pystyn.

Pekka haluaisi puristaa itsestään koko ajan lisää irti, mutta hän joutuu tasapainottelemaan jaksamisensa kanssa. Se on välillä melkoista nuoralla tanssimista. Yli on helppo keikahtaa, kun urheilu maistuu niin makealta. Erityisesti viimeisen reilun vuoden aikana se on ollut vaikeaa.

Haastattelun jälkeen Pekka haastoi itseään jälleen lujasti. Hän toteutti suunnitelman, jonka oli kalenteroinut vuodelle 2010. Silloin tarkoituksena oli lähteä Ylläkseltä Norjaan laskemaan, mutta Pekka lähtikin teho-osastolle Ouluun.

Reissu Norjaan oli niin raskas, ettei Pekka ole palautunut siitä täysin vieläkään. Mutta se oli arvokasta, osa hänen taisteluaan.

Pekka myöntää myös täyttävänsä arjen tyhjyyttä liikunnalla. Kun liikkuu, ei ehdi ajatella kipeitä asioita. Hän uskoo vahvasti siihen, että liike on lääke.

– Vaiks on tuo mun sohvakin hieno, niin kyllä se pää vaan hajoaisi ennen pitkään, jos vaan istuisi tuossa ja antaisi kaiken kasaantua sen sijaan, et menee liikkumaan ja päästää niitä höyryjä pihalle.

Treenaamisessa Pekka saa apua valmentajalta, fysioterapeutilta ja kiropraktikolta. Nyt hänellä on myös tanssinopettaja. Hän aloitti säännölliset tanssitreenit joulukuussa.

Mutta yksi asia menee kaiken muun treenaamisen edelle – laskeminen. Lasketteluonnettomuus ei saanut sitä rakkautta sammumaan. Videoiden perusteella näyttää siltä, että hän laskee kuin vettä vain. Pekkaa naurattaa ajatus siitä, että hänestä olisi tullut kroppansa kuningas.

– Ei mun kroppa toimi vielä läheskään normaalisti. Teen pirusti töitä, mutta mä olen päässyt just ja just oman kroppani rengiksi. En usko, että kehoni hermotus on läheskään keskiverron tasoa. Tämmöiset kuin kehon symmetria ja näppäryys… Niissä on tosi paljon vielä tekemistä.

Sen hän on kuitenkin osoittanut, että pystyy yhä kehittymään, vaikka lääkärit sanoivat hänelle, että onnettomuuden jälkeiset kaksi vuotta olisivat tehokasta kuntoutumisaikaa. Sen jälkeen tila olisi stabiili. Sen jälkeen alettiin puhua viidestä vuodesta, mutta Pekka ei antanut periksi.

– Ekan viiden vuoden jälkeenkin olen kehittynyt vaikka missä.

Mutta hän tunnistaa, että toinenkin puoli on olemassa. Jossain vaiheessa alkaa väistämättä alamäki, vaikka kuinka treenaisi. Se alkaa kaikilla joskus. Hän pyrkii omalla tekemisellään lykkäämään sen alamäen alkua mahdollisimman kauas tulevaisuuteen.

– Siitä on nyt ehkä kaksi vuotta aikaa, kun tein rauhan sen kanssa, että treenaan loppuelämäni enemmän kuin käytännössä kukaan normaali ihminen. En ole huippu-urheilija, mutta jos mä haluan jatkaa edes tämmöistä vähän huonompaa suorituskykyä kuin mitä normaali ihmisillä on, niin mun pitää treenata jokseenkin määrätietoisesti.

Tuntuuko se hänestä epäreilua? Sillä ei ole Pekan mielestä väliä. Tilanne on, mikä on. Hän pelaa niillä korteilla, mitkä hänelle on jaettu.

– Se on musta kiinni, et mitä mä teen sillä kädellä. Mä ajattelin pelata pitkän pelin, hän sanoo ja hymyilee silmät kirkkaina, kuten melkein koko haastattelun ajan.

Tästä vuodesta tulee vielä hieno, niin Pekka uskoo. Kovimmat ajat ovat jälleen takana ja hänellä on treenaamisen lisäksi pari kiinnostavaa projektia käynnissä.

Pekka kirjoittaa parhaillaan päivitettyä versiota omasta elämäntarinastaan, vuonna 2016 julkaistusta Fight Back – Toinen mahdollisuus -kirjasta.

Ainakin tällä hetkellä Pekasta vaikuttaa siltä, että tulossa on kokonaan uusi kirja, sillä nyt tarina kantaa näihin päiviin asti. Ja se menee syvemmälle, hyvin syvälle.

Lisäksi Pekasta tehdään parhaillaan dokumenttielokuvaa, jossa hän kertoo näyttävänsä rehellisesti myös vaikeat päivät. Dokumenttia on kuvattu viimeisen kolmen vuoden ajan.

– Mä tykkään ite ajatella, et se kertoo just sen, mitä asenteella voi saavuttaa.

Toiveissa on, että sekä dokumentti että kirja julkaistaisiin ensi joulun aikaan.

Muut Pekan toiveet liittyvät vähemmän yllättäen liikuntaan. Hän haaveilee, että oppisi tanssimaan mahdollisimman hyvin. Ja että saisi tehtyä vielä ”muutamat birdiet” golfissa.

Entä etsitkö rakkautta?

– Totta kai, mutta en kovinkaan aktiivisesti etsi. Olen sillä asenteella, että teen näitä juttuja, mitä tässä nyt on tehtävänä ja pidän silmät auki.

Tinderiin Pekka ei kuitenkaan menee. Se ei ole edes viimeinen vaihtoehto, vaan se ei ole vaihtoehto ollenkaan.

Pekka kuitenkin suhtautuu ajatukseen uudesta rakkaudesta positiivisesti, vaikka hän ei ole ihan varma, miten aika riittäisi seurusteluun.

– Mutta kyllähän se on fakta, et jos löytyy mielenkiintoinen ja tarpeeksi hurmaava nainen, niin kyllä se aika jostain järjestyy.

Sellainen Pekka Hyysalo on. Onnettomuuden jälkeinen fight back -asenne pysyy aina mukana.