Hyväksy evästeet
YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.
Vuonna 1959 seinäjokelainen Paula Kristiina Koivuniemi, 11, läpäisi pääsykokeet ja pääsi kansakoulun neljännen luokan jälkeen jatkamaan opintojaan Seinäjoen tyttölyseoon. Kaksi vuotta vanhempi isosisko Tuula kävi samaa koulua, kolme vuotta nuorempi pikkuveli Martti viereistä poikalyseota.
Kotoa raviradan vierestä kaupungin keskustassa sijaitsevaan ”Tipulaan” oli parinkymmenen minuutin kävelymatka. Paula tuli kaikkien kanssa toimeen, mitä nyt poikalyseon pojat huutelivat joskus Piulaksi.
– Oli ihanaa käydä tyttölyseota. Pystyimme keskittymään opetukseen. Pojat olisivat varmaan sekoittaneet mieltä ja muutakin, Paula miettii.
Lyseon rehtorina toimi kansanedustaja, rovasti ja kouluneuvos Reino Ala-Kulju, joka oli myöhemmin mukana laittamassa alulle eduskuntakyselyä Hannu Salaman pahennusta herättäneestä romaanista Juhannustanssit.
– Siihen aikaan rehtorit olivat etäisiä. Opettajan kanssa oli helpompaa jutella, Paula muistelee.
Yksi miesopettajista jätti lähtemättömän muiston.
– Antero ymmärsi myös niitä, jotka eivät pitäneet historiasta. Hän oli aina lempeä ja ymmärtäväinen, Paula muistelee kiitollisena.
88-vuotiaan Antero Tuomelan ryhti on suora, tervetulotoivotus lämmin. Halaukset vaihdetaan Seinäjoella, hotelli-ravintola Alman viihtyisässä tornisviitissä, jonne on katettu lounas. Tapaamiseen osallistuu myös Paulan luokkatoveri Riitta Kivimäki (ent. Mäenpää) sekä Tuomelan vaimo Leena.
Tuomela on kotoisin Orimattilasta, pienviljelijäperheestä.
– Olen syntynyt vuonna 1928. Vuonna 1925 syntyneet joutuivat vielä sotaan. Kaksi veljeä kaatui, kolmas veli haavoittui ja sisko toimi lottana, Tuomela kertoo.
Koulupoika oli kiinnostunut kielistä ja historiasta. Hän halusi kansakoulunopettajaksi, mutta lauluääni puuttui.
– Vuonna 1949 valmistuin Lahden lyseosta ylioppilaaksi. Siihen aikaan vuoden koulutuksella olisi päässyt kansakoulunopettajaksi. Luokanvalvoja ehdotti, että lähtisin lukemaan historiaa, sillä kouluaikoina olin paljon kirjoitellut historiallisia aineita.
Tuomelasta tuli historianopettaja. Hän tapasi Helsingissä vaimonsa Leenan, pariskunta sai pojan ja Tuomela otti vastaan opettajan toimen Kokkolasta. Vuonna 1960 Seinäjoen tyttölyseoon haettiin opettajaa. Tuomelat muuttivat Seinäjoelle.
– Muistan, kuinka tulimme Kokkolasta. Junan kyydissä oli seinäjokelaisia opiskelijoita, jotka kaupungin lähestyessä alkoivat haukkua sitä. Että miten sieltä pitää päästä pois, eihän kukaan siellä pysty elämään. Siinä me olimme muuttamassa koko perhe tuntemattomaan paikkaan… aivan kuin olisi saanut kylmää vettä niskaan, Tuomela naurahtaa.
Seinäjoesta oli tullut saman vuoden alussa kaupunki. Sitä ennen sitä kutsuttiin haukkumanimellä Kurakauppala.
– Vaikka alkutunnelmat olivat vähän ankeat, aloin viihtyä hyvin. Uusi koulutalo oli tullessani valmistumassa ja tytöt ottivat nuorehkon miesopettajan hyvin vastaan.
Paula Koivuniemi kävi vielä tyttölyseota, kun nousu iskelmätaivaan tähdeksi alkoi. Koulu hyväksyi keikkailun, koska Paulan isä oli mukana.
Koska Paula kuuluu suuriin ikäluokkiin, luokkakoot olivat isoja.
– Luokalla oli yli 40 tyttöä, Riitta Kivimäki muistelee.
Koulutytön elämä oli ennen kaikkea kovaa suorittamista ja ehtojen pelkoa. Kuri oli ankara, mutta ei liian ankara.
– Tunneilla ei puhuttu eikä kuiskittu. Opettajille niiattiin, seisaaltaan vastattiin. Olin keskiverto-oppilas, pidin kielten opiskelusta, mutta matematiikka ja historia eivät olleet minun juttuni. Haaveilin kansakoulunopettajan ammatista, Paula Koivuniemi kertoo.
Kun Tuomela aloitti toimen syksyllä 1960, tyttölyseossa oli 980 oppilasta.
– Miesopettajia oli yhdeksän, joista pappeja viisi, ja musiikinopettaja oli seurakunnan kanttori, joten teologinen puoli oli hyvin hallinnassa. Naisopettajia oli 24, tuntiopettajia paljon, Tuomela kertoo.
Opettajat olivat tarkan silmän alla. Opettajan oli oltava kaikin puolin nuhteeton ja hyvämaineinen.
– Opettajainhuoneeseen ei saanut tulla päällysvaatteissa. Pitkäripaisessa ei sopinut käydä. Tyttölyseon vararehtori Rekola asui viinakaupan talossa, ja tietysti vähän vitsailimme, että vararehtori näkee suoraan, ketkä siellä asioivat, Tuomela muistelee.
– Ei nähty myöskään hyvänä, että oppilaat kävivät tansseissa. Jos teki mieli, piti mennä maakuntatalolle, ei missään nimessä työväentalolle. Opettajalta piti pyytää lupa mennä tansseihin, Riitta jatkaa.
Oliko vaikea takoa tyttöjen päähän historiaa?
– Aina sinne jotain jää, Tuomela naurahtaa.
– Antero ymmärsi myös niitä, jotka eivät pitäneet historiasta. Hän oli aina lempeä ja ymmärtäväinen. Vaikka joskus vastasimme päin honkia, Antero löysi siitäkin hyvän puolen: ”Kyllähän se tietysti noinkin voisi olla”, Paula kertoo.
Tuomela antoi harvoin jälki-istuntoa ja pyrki selvittämään ongelmat mieluummin keskustelemalla.
Paulan tyttöluokka järjestää yhä luokkakokouksia, joihin kutsutaan myös Antero Tuomela. Tällä kerralla mukana olivat Riitta Kivimäki, Antero ja Paula.
Elettiin vielä kouluaikaa, kun Paula alkoi jo kiivetä iskelmätaivaan tähdeksi.
– Paras ystäväni oli Pukkilan Sinikka, joka kävi yhteiskoulua. Sinikan kanssa aloitin 15-vuotiaana laulamisen, perustimme tyttöduon Pia ja Tiina. Minä olin se Pia.
Paulan isä Mauri oli tunnettu tanssimuusikko, äiti Hilla kirjanpitäjä. Eräänä päivänä isän orkesterin solisti sairastui ja duo pääsi tuuraamaan.
– Sinikan äiti oli ompelija ja teki meille hienot, vihreät mekot. Meistä tuli hirveä suksee: kaksi pimua veteli tukat tupeerattuina iskelmät, rallit ja tangot. Keikkailtiin vuodesta 1963 vuoteen 1965, jolloin lähdin vuodeksi Kanadaan.
Koulu hyväksyi keikkailun, koska Paulan isä oli mukana.
– Opettajien keskuudessa toki tiesimme, että kävit laulamassa ja joskus maanantaiaamuisin saatoit olla hieman väsynyt. Kävin koulun arkistossa katselemassa vähän arvosanoja. Sinulla oli kiitettävä todistus, mutta viimeisellä luokalla hieman notkahti. Siihen kaiketi vaikutti se keikkailu, Tuomela miettii.
Riitta kertoo, että kun todistukseen annettiin laulunumeroa, laulu piti esittää luokan edessä. Paula ei koskaan suostunut laulamaan. Ääni oli kuulemma käheä.
Levymoguli Toivo Kärki antoi Paulan levyttää tangon Perhonen vuonna 1966 ja siitä alkoi suosio. Paula jatkoi kauppaopistoon, mutta vuoden opiskelun jälkeen lopetti koulun ja jatkoi laulajana. Tyttöluokka hajosi lukion jälkeen taivaan tuuliin.
– Kerran osallistuin opettajapäiville Aulangolla. Raskaiden luentojen jälkeen muut menivät yökerhoon, minä jäin nokosille. Herättyä ajattelin mennä tapaamaan muita, mutta yökerhon ovella käännytettiin pois, ettei ole tilaa. Saman tien Paula tupsahti ovesta ja kahden minuutin päästä minulle oli järjestetty pöytä saliin, Tuomela kertoo.
– Mä olen pohjalainen! En olisi suostunut laulamaan, jos eivät olisi sinua sisään päästäneet. Ei muka ole tilaa, mun tärkeälle opettajalle, Paula tuhahtaa.
Vuonna 1992 Antero Tuomela jäi eläkkeelle. Läksiäisjuhliin osallistui myös yllätysvieras. Kun esirippu aukesi, Paula seisoi lavalla ja lauloi opettajalleen Juhlan tästä päivästä teen. Sen jälkeen he tanssivat yhdessä kappaleen Kultainen nuoruus. ●
Teksti Eve Hietamies, kuvat Kirsi Tuura, video Markus Kontiainen
Lue myös:
