Elokuu on kuuma kuu vuonna 1959. Ponnaripäisten tyttöjen nilkkasukat pyörivät jaloissa, kun 18-vuotias vilkkusilmä Paul Anka nojaa mikrofoniin Linnanmäellä Helsingissä.

I’m so young and you’re so old…

Pärinäpoikien saattue on yöllä luotsannut Ankan kentältä kaupunkiin, kiihkeiden fanien saartamaan hotelli Vaakunaan rautatieaseman reunalla.

”Ei, ei! Ette saa sanoa, että nämä nuoret ovat hölmöjä vaivautuessaan keskellä yötä lentokentälle. On ihanaa tavata nuoria ihmisiä, rakastan kaikkia maailman nuoria”, hän toppuuttelee toimittajia.

Syyksi Skandinavian kiertueeseen Anka kertoo ihailijapostin. ”Näistä maista saan puolet kaikista kirjeistä”, hän kohteliaasti liioittelee. ”Minun on tavattava heidät.”

Jo 16-vuotiaana Dianan kanssa listoille loikannut kanadalainen on jätti-idoli maailmalla, mutta Yleisradion selostajan Paavo Noposen huojennukseksi ”Paul ei ole saman väkivaltaisen ja meluavan rock and roll -tyylin esiintyjä, jolla lähinnä Elvis Presley ja Tommy Steele ovat kiivenneet kuuluisuuteen”.

Anka on kanadalaisesta kirkkokuorosta viihdevokalistiksi noussut, hillitysti esiintyvä hunajasuu. Hänellä on plakkarissaan jo yli sata sävellystä ja 40 miljoonaa myytyä levyä.

”Elvis ja Tommy laulavat rockia, mutta minä olen – hm – ’balettilaulaja’. En keskity iskemään rytmejä enkä elehtimään plastillisesti, vaan laulan pieniä yksinkertaisia lauluja elämästä ja rakkaudesta”, tähti luonnehtii Helsinkiin päästyään.

Anka – tämä ”kultaa syöksevä kassakone”, kuten Ilta-Sanomat kirpeästi luonnehtii – on suuri tähti, vaikka pituudeltaan vain 160 senttiä. Hänellä on kaksi manageria, kolme sihteeriä, raha-asiain hoitaja, matka-avustajia, pari toimistollista henkilökuntaa – ja tuore perheelle hankittu talo New Yorkissa.

”Olen iloinen, että pystyn ajattelemaan kuin tyttö jäätelöbaarissa tai poika silloin, kun on rakastunut”, hän kertoo Avun toimittajalle Annamaija Katajalle.

Emäntänä Linnanmäellä toimii ohjelmapäällikkö Sara Ekelund. Hänen mielestään Paul on ”miellyttävä, joskin hiukan vallaton poika”, jota ei sovi päästää kaupungille.

”Niin hyvin valmennettua vaatimattomuutta ei Helsingin lehdistölle liene pitkiin aikoihin esiteltykään. Hän oli opetetun auliuden perikuva”, Kataja havainnoi.

Nuorukainen puhuu ja käyttäytyy ”kuin piispan poika pyhäkoulussa”, mutta kuten Ekelund kuiskaa toimittajan korvaan, niin ”kyllä se oikutellakin osaa”.

Anka on ensimmäinen Suomessa esiintyvä kansainvälinen poptähti. Linnanmäen edellinen tähtivieras, ranskalaistenori Tino Rossi, lauloi Marinellaa ja Besame Muchoa.

Lasse Liemola ja Pirkko Mannola ovat jo levyttäneet suomeksi läjäpäin Ankaa.

– Mä sain liikanimen ”Suomen Paul Anka”. Kun Anka meni ohi, levytin Cliff Richardia ja olin ”Suomen Cliff Richard”, nauraa Liemola. Hän ei päässyt Lintsille omien keikkojensa takia.

Ankan saapuessa maahan Suomen soitetuin –  ja kaikkien aikojen myydyin –  single on Mauno Kuusiston viipyilevä napolilaishitti Kertokaa se hänelle.

Mutta suomalainen yhtenäiskulttuuri on jo säröillä, nuoriso lähdössä omille teilleen.

Anka on kulttuurisen murroksen airut, pop-taivaan kansainvälinen ikoni, jota suomalaisnuoret voivat todistaa muualtakin kuin putkiradiosta tai jukeboksista – ensi kertaa ihan livenä!

Sattumalta Helsinkiin ovat edellisenä yönä saapuneet myös Armi Kuusela ja Gil Hilario – hekin tärkeitä hahmoja aikakaudella, jolloin televisio Suomessa vasta viritteli kuvaansa.

Kuuselaa fanitetaan koko perheen voimin, mutta Anka on nuorten oma juttu.

Muutosta korostaa sekin, että samana syksynä 16-vuotias koulupoika Kaj Järnström – Rock-Jerry – kruunataan Suomen ensimmäiseksi rock-kuninkaaksi.

Slowfox has left the building.

Anka on Suomessa keskellä viikkoa, mutta väliäpä hällä. Koulujen kesälomat päättyvät vasta kuun lopulla. Linnanmäen ennätysyleisön hoksaa Noponenkin:

”25 000 pirteää tyttölasta, iältään etupäässä 14:n ja 15:n korvilla, on suorittanut kiihkeiden tunteiden, rajattoman ihailun ja ikuisen nuoruuden invaasion suuren sirkuksen porteille.”

Heikot puuaidat lavan ympärillä natisevat jo. Järjestysmiehet sahaavat ja naulaavat kiivaasti tukevampaa lankkua.

”Jos haluatte, että konsertti alkaa ajallaan, älkää nojatko aitaan. Siellä on jo muutamia, jotka voivat pahoin”, kuuluttaa promoottori Paavo Einiö.

– Miksei Polakka jo voi tulla, huutaa kärsimätön katsoja.

Linnanmäen laitteet on aiemmin pysäytetty vain tenori Jussi Björlingin takia. Nyt on se toinen – ja viimeinen – kerta. Eipä olisi laitteisiin paljon menijöitäkään.

”Teatteri, käytävät, parvekkeet ja huvitelttojen väliset raot olivat yhtenä aaltoilevana merenä, ja koko Linnanmäen ’pyörä’ oli pysähtynyt kuuntelemaan Paul Ankan laulua”, päivälehti kuvaili.

Ankaa säestää Mario Weberin 14-henkinen saksalaisorkesteri Ajanmiehen asuissa. Kitaraa soittaa Herbert Katz, mutta rumpalin Anka on tuonut Yhdysvalloista mukanaan.

– Olen on nälline oli ässäni Soameessa, tähti tervehtii fanejaan suomeksi.

Nuorisovaatteiden sijaan Ankalla on musta puku ja valkoinen paita solmioineen. Hiukset on kammattu takaa sileästi ja otsalle pyöräytetty taidokas kiehkura.

Crazy love / It’s just a crazy love...

Linnanmäki kirkuu, kyynelehtii ja ojentelee voimattomana käsiään. Englantia osaavat vain oppikoululaiset, mutta pliis, ou pliis, Paul Anka.

”Joka kerran, kun ihana Paul laulaa valttisanansa love tai destiny, rakkaus tai kohtalo, kohoaa katsomossa ilmoille meteli, joka muistuttaa miljoonan tervapääskyn kuorolaulua akustisesti edullisissa olosuhteissa”, Paavo Noponen selostaa.

Oh, my darlin’, / oh, my lover / Tell me that there is no other...

Vasta 12-vuotiaasta salolaisesta Oili Kivilästä tulee vastahakoinen julkkis, kun Anka pyytää hänet kainaloonsa laulaessaan I Love You Baby.

”En tehnyt elettäkään, ja likkakaverini Mannerin Pirjo tönäisi mua: ’Se vilkkaa sunt ny.’ ’No juu, kyl mun sit täytys mennä”, hän aikuisena muisteli Salon rockhistorioitsijoille.

Yksi esitys kestää vain puoli tuntia, mutta innokkaimmat alkavat jo pyörtyä. Paikalle ei ole hoksattu hankkia edes ensiapuhenkilöitä.

Leveäharteiset poliisit suojelevat sydäntenmurskaajaa, joka hilautuu mikrofoneineen lavan reunaan. Neilikoita tavoitteleva tyttö talutetaan pää veressä huoltoon.

Väliajalla Anka käy aiheuttamassa kaaoksen hattarakioskilla. Ekelundilla on täysi työ saada hänet ehjänä takaisin näyttämölle.

Puoliltaöin, kun illan toinen keikka päättyy, kymmenet poliisit saattavat Ankan autolle.

Ekelundin sukat ja kengät ovat jo aikaa tärvääntyneet tungoksessa.

Paul Anka asuu Vaakunassa rautatieaseman kupeessa. Autoliikenne jumittuu. Valkolakkiset poliisit paimentavat hysteerisiä ihailijoita.

Anka heittelee vaatekappaleita ikkunasta. Tori kihisee. Joku lättähattu siellä jo tapailee linkkuveistä taskustaan.

Promoottori Antti Einiö on tuonut Ankalle 300 levyä signeerattavaksi. Tyttöjen kirkuessa torilla Anka heittelee nekin ikkunasta – ja perään aluspaitansa.

”Minä haluaisin kirjoittaa nimeni vaikka jokaisen maailman teini-ikäisen molempiin käsivarsiin, jos voisin ja jos he haluaisivat”, Anka toteaa Avulle.

Helsingin tytöt ovat hurmaavia eivätkä lainkaan maalattuja. Sellaisen vaimon Anka joskus haluaa, mutta se aika ei ole vielä.

”Täytyy katsella elämää ensin. Tietysti minä voisin kulkea aina saman tytön kanssa, mutta en välitä. Olen liian nuori siihen”, hän sanoo.

Toisen päivän iltana Linnanmäen ulkoilmanäyttämöä suojaa paniikkiaita, koska nilkkasukkia ja kellohameita on tulossa myös suunnitteilla olevan kehä kolmosen tuolta puolen.

Kun Anka saapuu lavalle puolijuoksua, tomerat konstaapelit joutuvat kiskomaan nilkoista tyttöjä, jotka ovat kiivenneet rähmälleen lavalle. Onnekkain tarraa Paulia nilkasta ja saa häneltä punaisen neilikan.

Anka jaksaa, ja hän osaa jo suomeksi ”rakastan sua”.

Kahdesta illasta, neljästä puolituntisesta, Anka saa matkakassaansa 1,6 miljoonaa markkaa, nykyrahassa 40 000 euroa.

Samoihin aikoihin Linnanmäellä esiintynyt The Delta Rhythm Boys tienaa vain 120 000 markkaa (2 000 euroa) per konsertti. Toisaalta muutama vuosi myöhemmin nyrkkeilijä Sonny Liston tienaa kolme kertaa Ankaa enemmän, koska on haastanut Cassius Clayn.

Anka jatkaa Euroopan-kiertuettaan Tukholmaan, mutta tunnustaa Avun Raila Kinnuselle vielä 50 vuotta myöhemmin:

”Muistan huvipuiston hyvin. Konsertin latauksen, ihmisten innostuksen, valtavan tunnemyrskyn. Sellaista ei enää ole. Se keikka melkein kaatoi minut.”

Ankan Pauli has left the Park.

Hän palaa vasta 1989, ja kun hän silloin käy esittelemässä lapsilleen nuoruutensa keikkapaikkaa, Linnanmäen historiallinen esiintymislava on juuri ehditty purkaa.

Anka käy Lappeenrannan Blue Lake -festivaalilla 1989, Pori Jazzeilla 2007 ja 2012, Tampereella 2008–2009 ja Vesa Keskisellä 2014, esiintyypä hän Juha Tapanisen Iskelmäprinssi-elokuvassakin 1991.

– Näin hänet joku vuosi sitten, kun hänellä oli big band mukanaan. Minulla oli enemmän tukkaa kuin hänellä ja olen laihempi kuin hän, mutta muuten samat laulut, Lasse Liemola naurahtaa.

Tällä viikolla Paul Anka täytti 78 vuotta. Seuraava keikka on Yhdysvaltain itärannikolla.

Sielläkin nilkkasukat lienevät jo vaihtuneet tukisukkiin.