Patrik Laine kuin varjo entisestä NHL-loistostaan – ”Surullista katsoa”
Aition jääkiekkoanalyytikko Petteri Sihvonen tekee NHL-kauden mittaan analyysejä suomalaisista NHL-pelaajista. Sihvosen suurennuslasin alla totuus on yhtä aikaa armoton ja armollinen. Jääkiekko on viime kädessä paitsi pelikirjapeli myös pelaajien peli.
Toronto Maple Leafs-Montreal Candiens 5-2
Toronto Maple Leafs ja Montreal Canadiens avasivat NHL-kautensa 2025–2026 Maple Leafsin kotihallissa Scotia Bank Arenassa.
Ottelussa pelasi kolme suomalaista hyökkääjää Patrik Laine ja Oliver Kapanen Canadiensin sekä Matias Maccelli Maple Leafsin paidassa.
Laine pelasi 17 vaihtoa, peliaikaa 12:51, pistein 0+0 ja plusmiinuksin -2.
Kapanen pelasi 20 vaihtoa, peliaikaa 13:19, pistein 1+0 ja plusmiinuksin +1.
Maccelli pelasi 19 vaihtoa, peliaikaa14:37, pistein 0+1 ja plusmiinuksin +1.
Patrik Laine
Laine pelasi joitakin hienoja vaihtoja hyökkäyssuuntaan viidellä viittä vastaan. Parhaimmillaan hän vapautui tekemään sitä, minkä hän osaa.
Vaan oli melkein surullista katsoa, kun hän alkoi tasakentällisin ikään kuin miettiä ja tehdä yli asioita, jotka toivat viivettä ja epävarmuutta pelitekoihin.
Ison osan vaihtoa Laine aivan kuin etsi ja esiintyi päävalmentaja Martin St. Louisille. Tätä tapahtui etenkin silloin, kun Canadiens oli puolustava osapuoli. Tuo tuollainen vei hirmuisesti energiaa ja kävi suorastaan Laineen hermoston päälle. Se jälkeen hyökkäämisestäkään ei tullut enää mitään.
Laineesta tuli tällainen väkisin suorittava pelaaja Columbus Blue Jacketsissa coach John Tortorellan tähden. Ero on valtava vaikkapa siihen, miten Laine pelasi vapautuneemmin Antti Pennasen Leijonissa Four Nations -NHL-turnauksessa.
Ja sitten taas jälleen kerran eroa oli kuin yöllä ja päivällä, kun Laine pääsi ylivoimalle Torontoa vastaan. Siinä hän oli kuin kala vedessä. Ei tarvinnut miettiä, ei murehtia, antaa mennä vain, selkäytimestä. Kuljettaa, suojata, kiepsahtaa, viivyttää, syöttää – ja laukoa.
NHL:ssä pitkällä tähtäimellä korkeaa palkkaakin tärkeämpi – ja oikeammin: edeltävä asia – on peliaika. Tosin korkeaan peliaikaan yltääkseen pelin tulee sujua sekä tasaviisikoin että erikoistilantein. Juuri nyt näyttää siltä, ettei Laine saa päänuppiaan ja ajatuksiaan tasaviisikoin sellaisen järjestykseen, että homma alkaisi sujua. Eli ei hyvältä näytä. Peliaika 12:51 on liian vähän. Semminkin, kun Laine oli Torontoa vastaan lähtökohtaisesti vain kakkosylivoiman pelaaja.
On sellaiset merkit ilmassa, että Laine saa todella taistella, että hänen saisi pelatuksi itselleen hyvän aseman joukkueessaan. Ja kun juurikin taisteleminen on se, mitä hänen ei pitäisi tehdä.
Oliver Kapanen
Kapanen sai ottelun alussa valtavan tärkeän, hienon alivoimamaalin vyölleen laukomalla puolittaisesta läpiajoista oikealta verrattain kaukaa vastustamattomasti Maple Leafsin maalivahti Anthony Stolarzin levykäden takanurkkaan. Siitä oli hyvä jatkaa pelaamista.
Kapanen pelasi sentterinä kakkosketjussa laitureinaan Alex Newhook ja Ivan Demidov. Yltyleensä on sanottava, että Kapanen pelasi varsin mukavasti, mutta ei ehkä sittenkään niin hyvin kuin hän voisi. Katsoin tarkasti, mistä mahdollisesti hieman kiikasti.
On moderni ajatus pelata hyökkääjien kesken niin, että määrätty määrä pelaamista menee pelipaikattomasti. Usein se tuo puolustuspelinopeutta sijaintien kautta. Jos laituri on alempana kuin sentteri, laituri menee sentterin paikalle puolustustehtäviin. Hyvä niin. Mutta.
Kun katsotaan todella hyvien erilaisten senttereiden pelaamista, sieltä löytyy Kapasen kehityskohde ja -konsti. Tyyliin Matthews, Aleksander Barkov ja myös Anton Lundell: heillä on Kapasta enemmän omistajuutta perinteisestä sentteripelistään.
Noista ensin mainittu Matthews tulee ja menee niin kuin tahtoo, pitää kuitenkin silmällä perinteistä rooliaan sentterinä – ja löytää itseään enimmäkseen vaikka sitten pienellä viipeellä sieltä sentterin paikaltaan. Siinä omat laiturit lukevat ja jopa väistävät oman ketjunsa johtajaa. Komento pelaamisesta viisikon sisällä on keskushyökkääjällä.
Barkovissa on paljon samaa kuin Matthewsissa, mutta enemmänkin, Barkov pitämällä pitää valmiusasemiaan puolustussuuntaan. Siksi hän on herra Selke Trophy. Lundell on ottanut mallia Barkovista ja on hyvällä tiellä.
Kapasen pitäisi ottaa hieman enemmän omistajuutta sentteripelistään. Sitä on niin helppo tyytyä sijainteja lukemalla hyväksymään se sovittu pelitapa, jossa on voimassa low forward -periaate. Homma menee oikein noin, mutta Kapanen ei tule karaisseeksi itseään siinä, mikä on hänen hieman heikko kohta jääkiekkoilijana: luonne.
Kapanen on kyllä taistelija, mutta vasta hienoisen periksi antamisen jälkeen. Sanon kurillani mutta naulan kantaan, että Kapasten Klaanissa Oliver olisi kaivannut sitä jotain luupäisyyttä, mitä on Samilla ja Kasperilla, mutta taas Sami ja Kasperi olisivat kaivanneet sitä pelipäätä ja -herkkyyttä, mitä on Oliverilla ja Hannulla.
NHL:ssä sentteripeli on ison vastuun ottamista kaikesta, mitä jäällä tapahtuu. Siinä Kapasen tulee edistyä.
Matias Maccelli
Maccelli aloitti ottelun peräti Maple Leafsin kapteeni Auston Matthewsin ykkösvitjassa toisena laiturina Matthew Knies.
Maccellin eräs vahvuus on tilannetaju. Hän osaa sopeuttaa pelaamistaan. Matthewsin rinnalla Maccelli viljeli jopa korkean riskitason pelaamista ykköskentällisen pelaajien perinteisin vapauksin.
Aivan matsin alussa Maccelli heitti puoliksi sokkona aistien rystyllä kiekon hyökkäysalueen kulmasta kohti keskustaa sentterilleen. Rohkeassa suorituksessa oli myös onni matkassa, sillä kiekko meni painottomalle pakille hyvään maalipaikkaan.
Maccelli pelasi kakkosylivoimassa, jossa hän osoitti taituruuttaan viedä kiekkoa sisään ja syötellä hyökkäysalueella ahtaassa tilassa. Yksi näkyvä menetyskin sisäänviennin siniviivalla nähtiin. Kaikkineen Maccelli pelasi itselleen tyypillisesti pelotta ja aloitteellisesti.
Maccelli ja Knies ovat kaksi hyvin samantyyppistä monipuolisesti hääräävää laitahyökkääjää. Minulla on sellainen kutina, että korkeintaan vain toinen heistä tulee säilyttämään paikkansa Matthewsin rinnalla.
Maccellin ja Kniesin kilpajuoksu on jännittävä. He molemmat ovat älykkäitä nuoria pelaajia. Kumpikin yritti muutamin ylimääräisin syötöin ruokkia maestroa. Ehkä Knies oli tällä erää tuossa kilvassa hieman varmempi tai onnekkaampi otteissaan.
Lisäksi Kniesillä on vyöllään yksi 58 pisteen kausi NHL:ssä ja juuri Torontossa; Maccellilla tosin on vastaava kausi pelattuna toissasesongilla Arizonassa. Saa nähdä, miten käy.
Maccellin kannalta on erinomaista, että hän sai pelata läpi ottelun paljolti Matthewsin kanssa, oli värkkäämässä yhtä maalia ja Maple Leafs voitti. Näin muodoin uskon, että hän saa jatkaa seuraavassa pelissä maailman parhaan sentterin vitjassa.
Morgan Riellyn ottelun voittomaalissa 3–2 pahapari Maccelli ja Knies toimivat taitavina alustajina. Päävalmentaja Craig Beruben ja Matthewsin aivoriihessä on päädytty varsin mielenkiintoiseen ja mahdollisesti oikeansuuntaiseen päätökseen, kun maestron rinnalla peluutetaan kahta nuorta sellaista pelaaja, jotka ovat pelaamisen osaajia, pelimanneja, jotka eivät hukkaa kiekkoa omalla kiekollisena hyökkäämisen vuorollaan. Sekä Knies että Maccelli osaavat pelata Matthewsin hyväksi oivaltavia yhteistyön jääkiekon tekoja.
