Apu

Pate Mustajärvi kihloihin



Pate Mustajärvi kihloihin

Pate Mustajärvi tapasi nykyisen kihlattunsa sokkotreffeillä.
Teksti Emilia Pyykkönen
Kuvat Ari Ijäs

Julkaiset Taivas on täynnä -sooloalbumin. Kuinka tuore rakkautesi alkoi?

– Meille järjestettiin sokkotreffit, jonka jälkeen nainen kesän 2013 Tammerfesteilla katsoi silmiini, nappasi kädestä kiinni, eikä ole vieläkään päästänyt irti. Nyt olemme jo kihloissa.

Kertovatko uuden albumisi biisit Parempaa elämää sekä Rakkauden tunari omista ihmissuhteistasi?

– Ne ovat omakohtaisimmat, sillä olen myös tunaroinut rakkaudessa. Mutta biisien ei kuitenkaan välttämättä tarvitse kertoa laulajan omasta elämästä.

Miksi ihmeessä sinulla on parta?

– Minä puolestani voisin ihmetellä Iskelmä-gaalassa minusta kirjoittaneita medioita, kun jokaisella kärkenä oli Paten parta. Eikö musiikkiin keskittyvästä tilaisuudesta keksitä mitään muuta uutisoitavaa kuin karvat naamassani? Partahan vain kasvoi, kun en leikannut sitä, ja kasvaa edelleen niin kauan kuin annan sen kasvaa.

Kolme asiaa, jotka haluat vielä tehdä elämässäsi?

– Pysyä myös parantuneiden elämäntapojeni ansiosta terveenä mahdollisimman pitkään, pitää huolta perheestäni ja vielä ainakin kerran vaihtaa moottoripyörää.

Popedan Pauli ”Pate” Mustajärvi, 58, sooloalbumi julkaistaan 27.3.

teksti Hannu Koskela kuva Ari Ijäs

Julkaistu: 13.3.2015