Parisuhdevisio: Yhteinen ohjelmavalinta, yhteinen tulevaisuus
Kakkoselta tulee Saksan ja Tanskan sodasta kertova 1864, Neloselta Ensitreffit alttarilla. Mies haluaa katsoa kehuttua tanskalaissarjaa, minä haluaisin laskea, kuinka monta kertaa Ollin tunteiden kanssa kipuileva Miia mainitsee sanat ”löysä hirsi”. Rakkaani ei sano sitä ääneen, mutta tiedän, mitä hän ajattelee: ”onko tuo minulle todella se oikea”.
.
Yhteisen televisio-ohjelman valitseminen on parisuhteessa välttämätöntä. Se on sitä, mitä television parisuhdeohjelmissa kutsutaan parisuhdetyöksi. Työtä se siksi, että toisen televisiomaku voi olla kauhea tai vääränlainen.
Laatu ei saa olla jaetun katselunautinnon kriteeri. Toisen suosikkiohjelmien arvosteleminen on parisuhteessa samankaltainen loukkaus kuin sanoisi, etteivät hänen ajatuksensa ole kovin kiinnostavia.
Yhteisen ohjelman katsominen on yhteistä tekemistä, ja jää myös parisuhdemuistoiksi. Jos vain toisen lähipiiriin kuuluvat Frank Underwood, Hannah Horvath ja Walter White, toinen ei tule koskaan tuntemaan häntä syvällisesti.
Yhteisten ohjelmien myötä parisuhdekieli kehittyy: ”Onkohan tuo vene vähän liian dondrapermainen meille?”.
Romanttinen rikostoveruus syntyy siitä, kun venemyyjä – ilmeinen salkkarityyppi – ei tajua mitään.
Populaarikulttuurikokemukset ovat parisuhteen liima, ei seksi. Monikulttuuriset liitot päätyvät eroon useammin kuin suomalaisten keskenään solmimat liitot. Se ei johdu niinkään kulttuurieroista kuin populaarikulttuurieroista. On vaikeaa rakentaa kestävää parisuhdetta sille, ettei toinen ymmärrä miksi ”nunnuka nunnuka lailaa” on hauskaa, tai jos ei hauskaa, jollain lailla tärkeää.
Sama koskee pariskuntia, joilla on sukupolvellinen ikäeroa. Twin Peaks -ihminen on eri kuin Girls-ihminen.
Toki jotkut pariskunnat lomailevatkin erikseen. Ei nyt vain tule mieleen ketään, jotka olisivat vielä yhdessä.
