Apu

Pariskunta dekkarikirjailija Lars Keplerin takana ei välttele raakuuksia: ”Emme halua rikosten näyttävän kauniilta”

Pariskunta dekkarikirjailija Lars Keplerin takana ei välttele raakuuksia: ”Emme halua rikosten näyttävän kauniilta”
Ruotsalainen dekkarikirjailija Lars Kepler eli aviopari Alexandra ja Alexander Ahndoril haluavat näyttää rikosten maailman sellaisena kuin se on, kaunistelematta.
Julkaistu: 11.11.2020

Nuoria naisia vangitaan häkkeihin, heiltä katkotaan säälimättä jalkateriä ja raiskataan vuosikausia. Olisi vähättelyä sanoa, että ruotsalaisdekkaristi Lars Keplerin uusintakaan jännityskirjaa Peilimies (Tammi 2020) ei uskalla lukea sateisena syysiltana, yksin pimeässä.

Miksi kirjanne ovat niin raakoja, Lars Kepler -kirjailijanimen takana elävät kirjailijat Alexandra ja Alexander Ahndoril?

– Olemme valinneet kirjoittaa siten; emme halua rikosten näyttävän kauniilta tai tyylikkäiltä. Niiden on oltava todellisia. Tiedämme, miltä oikeat rikokset näyttävät, Ahndorilit vastaavat puhelimitse Tukholmasta.

Kirjailijapari myöntää heti seuraavassa hengenvedossa, ettei Ruotsi – sen enempää kuin Suomikaan – ole täynnä mielikuvituksellisia sarjamurhaajia ja puistattavia henkirikoksia. Normaali poliisityö on Ruotsissakin enimmäkseen tylsää rattijuoppojen metsästämistä, mutta Lars Kepler haluaa tarjota lukijoilleen lukuelämyksen.

– Haluamme työntää henkilöhahmojamme äärimmäisiin olosuhteisiin, katsoa miten he pärjäävät, kun nostamme tarinan kierroksia. Haluamme pelottaa lukijoita – ja itseämme, Alexander Ahndoril vastaa.

Jotkut Keplerin lukijat antavat palautetta, etteivät uskalla pitää kirjoja makuuhuoneessaan. Toisaalta, ambulanssien ensihoitajat ovat kiittäneet Ahndorileja, että Kepler kuvaa väkivaltaa juuri sellaisena kuin se on.

– Pureudumme aiheisiin, jotka meitä pelottavat, ja annamme lopulta kirjojemme päähenkilön, komisario Joona Linnan pelastaa meidät. Meistä ihmisistä on mukava hieman pelätä turvassa kotonamme, se on vähän niin kuin huvipuiston vuoristorata-ajelu, Anhdorilit vastaavat hymyillen.

Rikoskirjallisuus onkin menestyskirjailijoiden mukaan toiveikas lajityyppi.

– Tarinat alkavat raa’oista rikoksista, joiden tekijä pysäytetään lopussa. Kirjoissa on kaaosta ja järjestystä, epäoikeutta ja oikeutta, ja vaikka tarjoamme lukijalle villin matkan, kirjamme päättyvät aina hyvin. Se on se optimistinen osuus, Alexander Ahndoril sanoo.

"Oikeat rikokset eivät ole viihdettä"

Huolellinen taustatutkimus on keino pitää huoli siitä, että Keplerin kirjojen rikokset vaikuttavat todellisilta, Ahndorilit selittävät. He eivät käytä tarinoissaan koskaan oikeita rikostapauksia, mutta lukevat tosielämän rikoksista tutkimusmielessä. Kirjojen tarinat tuntuvat tosilta, mutta eivät pohjaudu tositapahtumiin.

– Oikeat rikokset eivät ole viihdettä, sillä ne tapahtuvat oikeille ihmisille, Ahndorilit sanovat vakavina.

Yksi pelottavimmista paikoista, joissa pariskunta on taustatutkimuksensa vuoksi vieraillut, oli psykiatrisen sairaalan suljettu osasto.

Eri alojen asiantuntijat auttavat kirjailijaparia mielellään. Kymmenvuotisen Kepler-uransa aikana Ahndorilit ovat perehtyneet kaikkeen mahdolliseen aseista kuulustelutekniikoihin. Yksi pelottavimmista paikoista, joissa he ovat taustatutkimuksensa vuoksi vierailleet, oli psykiatrisen sairaalan suljettu osasto.

– Siellä ei ollut rakkautta. Aika oli osastolla pysähtynyt, ihan kuin kellot seinällä olisivat olleet väärässä. Tuntui kuin olisimme vierailleet toisessa todellisuudessa, kirjailijat kuvailevat.

"Kirjoitamme aiheista, jotka häiritsevät meitä"

Peilimies-kirjan aiheet liikkuvat mielenterveyshäiriöiden lisäksi nuorten naisten kohtaamassa väkivallassa, ihmisten omistamisessa, vaikeissa perhesuhteissa. Aiheet liippaavat tekijöitä läheltä; Ahndorileilla on kolme tytärtä, iältään 15–20-vuotiaat.

– Kirjoitamme aiheista, jotka häiritsevät meitä. Mutta emme tiedä, mistä ideat lopulta tulevat. Tällä kertaa halusimme aloittaa jotain uutta Joona Linnan elämässä ja käyttää hypnotisoijahahmoamme uudestaan.

Kirjoittamisurakkansa loppuvaiheessa kirjailijapari sanoo aina uskovansa, ettei pysty koskaan enää kirjoittamaan yhtäkään uutta lausetta. Mutta sitten he alkavat siivota kotiaan kirjoitusprosessin jäljiltä – ja eräänä päivänä uusi kirjaidea vain ilmestyy.

– Rakastamme työtämme emmekä tarvitse lomaa. Aloitamme yleensä uuden kirjan muutaman päivän kuluttua edellisen lopettamisesta. Mutta uuden idean pitää olla niin laaja ja kiinnostava, että jaksamme ajatella sitä suunnilleen seuraavat kaksi vuotta.

Alexanderin hypnotisoijaveli oli ensimmäinen, joka keksi, ketkä kirjailijanimimerkin takana olivat.

Kirjailijoiden elämässä, kuten heidän ensimmäisessä Lars Kepler -kirjassaankin, on oikea ammattihypnotisoija, Alexanderin veli. Hän ei kuitenkaan työskentele sairaalassa, vaan auttaa vastaanotollaan potilaita pienemmissä ongelmissa, kuten tupakoinnin lopettamisessa, lentopelossa ja univaikeuksissa.

– Hän auttoi minun siskoani ja veljeäni pääsemään eroon lentopelosta, nyt he lentävät kaikkialle! Alexandra kertoo.

Hypnotisoijaveli oli myös ensimmäinen, joka keksi, ketkä kirjailijanimimerkin takana olivat. Ahndorilit eivät olleet kertoneet esikoisjännärinsä Hypnotisoija (Tammi 2010) julkaisuvaiheessa edes lapsilleen, että he olivat menestyskirjan takana – mutta veli, joka oli ostanut kirjan vain sen vetävän nimen takia, tunnisti kirjasta tapahtumia.

– Lopulta nimimerkkimme paljastuminen oli vain hyvä asia, sillä nyt voimme olla lukijoidemme kanssa tekemisissä. Ja asiantuntija-avunkin pyytäminen taustatyöhön on helpompaa.

Hypnotisoija-kirjasta on julkaistu nyt suomeksikin ”Black Edition” -versio 10-vuotisjuhlan kunniaksi, ja se korvaa kirjakauppojen hyllyllä alkuperäisen kirjan.

– Kustantaja ehdotti, että muokkaisimme kirjaa juhlavuoden kunniaksi. Aloimme muuttaa sitä – emmekä pystyneet lopettamaan! Teimme sen sitten kunnolla. Se on yhä sama tarina, mutta uudessa painoksessa on esimerkiksi kokonaan uusia lukuja ja parempaa vuoropuhelua; se on kirjoitettu niin kuin me sen tänä päivänä kirjoittaisimme.

Nimistä löytyy monta kunnianosoitusta

Kirjailijapariskunnan salanimi tulee kunnianosoituksena edesmenneelle kirjailijalle Stieg Larssonille ja saksalaistiedemies Johannes Keplerille. Kirjojen päähenkilö Joona Linna puolestaan on nyökkäys Alexandra Anhdorilin suosikkikirjailjan, suomalaisen Väinö Linnan suuntaan.

– Opetin nykykirjallisuutta yliopistossa, ja rakastan Tuntematonta sotilasta! Sain inspiraation Antero Rokan hahmosta.

"Suomalaissyntyisen hahmon avulla voimme katsoa ruotsalaisyhteiskuntaa hieman eri silmin, samaan aikaan yhteiskunnan sisä- ja ulkopuolelta."
Alexandra Anhdoril

Ahndorilit eivät allekirjoita väitettä, että heidän dekkareidensa omituisin hahmo on suomalainen. Päinvastoin, heistä Joona Linnan suomalaissyntyinen poliisihahmo antaa mahdollisuuden tutkiskella maahanmuuttajuuden ja ulkopuolisuuden teemoja.

– Minulla oli kova lapsuus, olen puoliksi portugalilainen. Voimme Joonan avulla katsoa ruotsalaisyhteiskuntaa hieman eri silmin, samaan aikaan yhteiskunnan sisä- ja ulkopuolelta. Se tekee hänestä erityisen terävän eikä hän pidä asioita itsestäänselvyyksinä, Alexandra kuvailee.

Puolisot jakavat kaiken – enää ei kiistellä kirjojen sisällöstä

Kirjailijapariskunnan yhteiselo vaikuttaa kadehdittavan sopuisalta. Puolisot jakavat kaiken; kotityöt, lastenkasvatuksen ja palkkatyön. He kirjoittavat Lars Kepler -kirjojaan saman, pitkän työpöydän ääressä vierekkäin eikä kumpikaan tiedä enää julkaisuvalmiista kirjasta, mikä lause on kummankin kirjoittama.

– Aloitamme kirjoittamisen eri kohdista, ja lähetämme tekstipätkän toiselle sähköpostina. Sitten jatkamme toisen tekstiä. Tarina kasvaa, ja lopulta vie meidätkin mukanaan. Yritämme kirjoittaa dekkarin, jonka haluaisimme itsekin lukea. Aluksi kiistelimme siitä, mikä lause oli kenenkin kirjoittama, mutta luovuimme siitä, Ahndorilit kertovat hymysuin.

Niin ruotsalaista!

Kommentoi »