Apu

Paralympiamenestyjä Leo-Pekka Tähti kokee yhä välillä haasteita arjessa: "Siinä tunsi itsensä hetken tosi avuttomaksi"

Paralympiamenestyjä Leo-Pekka Tähti kokee yhä välillä haasteita arjessa: "Siinä tunsi itsensä hetken tosi avuttomaksi"
Viisinkertainen paralympiavoittaja Leo-Pekka Tähti sanoo, ettei koe itseään menestysputkesta huolimatta ylivoimaiseksi. Avuttomuuden, häpeän ja riittämättömyyden tunteet kuuluvat hänen elämäänsä.
Julkaistu: 21.11.2020

Leo-Pekka Tähti on Suomen kaikkien aikojen menestynein vammaisurheilija ja maailman nopein ihminen pyörätuolilla. Tähden elämästä kertova kirja ilmestyi äskettäin.

”Olen sujut asian kanssa. En ole koskaan nähnyt unia kävelemisestä. On asia silti välillä askarruttanut.”

Elät synnynnäisen alaraajahalvauksen kanssa. Miltä tuntuu, kun jalat eivät toimi?

Sitä on vaikea sanoa, sillä se on niin luonnollinen osa minua. Olen sujut asian kanssa. En ole esimerkiksi koskaan nähnyt unia kävelemisestä. On asia silti välillä askarruttanut. Kerran kysyin hyvältä kaveriltani (varjoliitäjä ja kartingkuljettaja) Jari Niemiseltä, että miltä tuntuu, kun jalat toimivat. Jari menetti kävelykykynsä ollessaan 14-vuotias. Ei hänkään osannut vastata.

Mitä pyörätuolissa istuminen käytännön arjessa tarkoittaa?

Siihen liittyy monia pieniä arjen haasteita. Aina ei voi esimerkiksi olettaa, että kylään tai ravintolaan mennessä mahtuisi vessaan sisälle. Kaupassa on välillä vaikea yltää ylähyllylle. Kaikkeen tällaiseen on tottunut, mutta välillä eteen tulee myös odottamattomia tilanteita. Näin kävi esimerkiksi toissa päivänä, kun parkkeerasin auton Mannerheimintien varteen hotellin eteen. Nostin pyörätuolin auton viereen, käänsin pääni hetkeksi toisaalle ja kun katsoin takaisin, pyörätuoli oli valunut monen metrin päähän keskelle ruuhkaista Mannerheimintietä. Ei siinä auttanut kuin hypätä autosta ja vääntää karhukävelyllä tuolin luokse. Siinä tunsi itsensä hetken aikaa tosi avuttomaksi. Hävetti.

Kirjasi esipuheessa sanot pelkääväsi, mitä ihmiset ajattelevat luettuaan tarinasi. Miksi?

Varmaankin siksi, että käyn kirjassa läpi monia henkilökohtaisia asioita, joita yksityiselämästäni ei ole aiemmin paljastunut. Julkisuuskuvani on ollut aina hirveän hyvä. Ei se välttämättä muutu kirjan myötä huonommaksi, mutta rosoisuutta siihen tulee varmasti lisää. Todennäköisesti pelkoni liittyy siihen, että olen ollut aina hirveän kriittinen itseäni kohtaan. Siksi mietin, olisiko pitänyt jättää jotain sanomatta.

Olisiko?

No, ei oikeastaan. Jos teet kirjan, niin silloin pitääkin kertoa asioista suoraan ja rehellisesti. Itseni näköinen siitä ainakin tuli. En kadu mitään.

"Ymmärrän, että ihmiset haluavat vilpittömästi kannustaa. Silti huomion saaminen tuntuu monesti ahdistavalta."

Ateenan 2004 paralympialaiset tekivät sinusta kuuluisan. Miten suhteesi julkisuuteen on muuttunut?

Aluksi en nauttinut siitä yhtään. Ateenan jälkeen julkisuutta tuli ovista ja ikkunoista. Äkkiä kaikki tunnistivat sinut, tuli kutsuja tilaisuuksiin ja naama oli lehtien kansissa. Se oli outo tunne. Olin tuohon aikaan todella ujo, ja julkisuusmylläkän myötä muutuin entistä varautuneemmaksi. Vuosien saatossa julkisuuteen alkoi kuitenkin tottua. Aloin olla toimittajien kanssa rennompi ja opin vähän hymyilemäänkin. En silti edelleenkään jää kaupassa asioidessani kovin mielelläni juttelemaan ventovieraiden kanssa. Ymmärrän, että ihmiset haluavat vilpittömästi kannustaa. Silti huomion saaminen tuntuu monesti ahdistavalta. Välillä tuntee itsensä vainoharhaiseksikin. Kuvittelee, että kaikki tunnistavat sinut, vaikka niin ei varmasti olekaan.

Olet voittanut neljä peräkkäistä olympiakultaa 100 metrin ratakelauksessa. Miltä tuntuu olla ylivoimainen?

En koe olevani ylivoimainen. Voittotilastojen valossa voi tietysti siltä näyttää, mutta todellisuudessa arvokisafinaalit ovat aina tiukkoja. Niissä joutuu puristamaan. Esimerkiksi viime vuoden Dubain MM-kilpailuissa voitin maailmanmestaruuden viiden sadasosan erolla. Silloin ei voi puhua ylivoimaisuudesta. Eikä voittamattomuus ole pelkästään hyvä asia. Yhdessä vaiheessa itselläni oli neljän vuoden tappioton putki. Mitä pidemmäksi putki venyi, sitä enemmän aloin isojen kisojen lähestyessä miettiä, että jumaliste, nytkö se tappio sitten tuleekin. Voittamattomuudesta tuli tavallaan henkinen mörkö.

Miten hyvä olet käsittelemään tappioita?

Aika hyvä. Niissä asioissa mulla on tosi vahva pää. Olen ollut lapsesta saakka todella kilpailuhenkinen ja tappion jälkeen tunnen entistä suurempaa näyttämisenhalua. Epäonnistumiset antavat pelkästään lisää potkua.

Kirjassasi sinua kuvataan äkkipikaiseksi luonteeksi. Miten se näkyy normaalissa arjessasi?

Ei välttämättä paljoa. Äkkipikaisuuteni liittyy ensisijaisesti urheiluun. Jos en ole esimerkiksi tyytyväinen harjoitustulokseeni tai valmentajaani, saatan sanoa välillä aika veemäisesti. Menetän malttini myös ylimielisten ihmisten seurassa hyvin herkästi. Muutoin pidän itseäni aika rauhallisena ja leppoisana tyyppinä.

Puhut kirjassa avioerostasi. Mitä kokemus opetti?

Niin, hyvä kysymys… Onko se välttämättä opettanut yhtään mitään. Ehkä avioeron jälkeen parisuhteen näkee selkeämmin. Tietää huomattavasti paremmin, mitä haluaa elämältään ja minkälainen ihminen sopii sinulle puolisoksi. Siinä mielessä avioero oli kasvattava kokemus. Heti sitä ei nähnyt. Eron jälkeen olo oli pitkän aikaa levoton. Mietti, kykeneekö enää ylipäätään parisuhteeseen, vai olisiko parempi olla vaan yksin ja etsiä satunnaisia kumppaneita silloin tällöin. Sitten aikaa kului ja pääsi kaikesta siitä paskasta ylitse. Tunsi itsensä jopa vahvemmaksi kuin aiemmin.

Kerro jokin salaisuutesi. Ei mulla oikein salaisuuksia ole... No, mulla on paha tapa jättää asiat viime tippaan.

Leo-Pekka Tähti

  • Syntynyt: 1983 Porissa.

  • Viisi paralympiakultaa ja pronssi 100 ja 200 metrillä. Neljä MM- kultaa ja kahdeksan EM-kultaa. T54-luokan 100 metrin ME 13,63. Vuoden urheilija 2016.

  • Harri Laihon ja Juha Luotolan kirja Leo- Pekka Tähti (Tammi)

Kommentoi »