
Pamela Tola, 33, palasi töihin kolmannen lapsen syntymän jälkeen elokuun lopussa. Tola kuvasi Lapissa Napapiirin sankarit 2 -elokuvaa, jossa hän näyttelee naispääosaa. Hän näytteli Inaria myös elokuvan ensimmäisessä osassa.
- Edellisen kerran minulla oli Lapissa vain muutama kuvauspäivä. Nyt oli ihanaa nähdä ruska ja myös lunta, hyväntuulinen näyttelijä kertoi tänään Yellow Film& TV:n 20-vuotisvastaanotolla.
Tolalla oli mukana tilaisuudessa hänen ja näyttelijä Lauri Tilkasen, 26, poikavauva, joka syntyi maaliskuussa. Suloinen poika viihtyi rattaissa, kun äiti antoi haastatteluja. Lapsi on Tilkasen ja Tolan ensimmäinen yhteinen lapsi. Tolalla on aikaisemmasta liitosta kaksi poikaa.
- Olen ollut nyt lapsen synnyttyä taas enemmän kotona. Osaan nauttia kotielämästä, se on hyvää vaihtelua. Käyn vaunulenkeillä ja ulkoilutan samalla koiraa. Elämäni on ollut freelancerina aina tällaista, että töitä on pätkissä.
Näyttelijä-kirjoittaja ei ole päättänyt, milloin hän palaa täysipäiväisesti työelämään.
- En voi vain päättää, että vuoden kuluttua palaan töihin. Voi olla, että silloin ei ole töitä tarjolla. Työt tulevat, kun tulevat. Teen kirjoitustöitä välillä kotona ja katson sitten, kun tulee sopiva aika töihin paluulle.
Napapiirin sankarit 2 -elokuva saa ensi-iltansa lokakuussa 2015