Juhani Koskela oli vasta 48-vuotias, kun hän sai sydäninfarktin. Jo jonkin aikaa hän oli töitä tehdessään tuntenut sydänalassaan puristavaa kipua. Hän oli käynyt lääkärissäkin, mutta tutkimuksia ei ollut pidetty välittömästi tarpeellisina.
– Kesällä oloni huononi niin, että kun olin menossa ruokkimaan sonneja, en jaksanut kävellä navettaan, vaan jouduin jäämään matkalle lepäämään. Onneksi emäntä löysi minut ja hälytti apua.
Koskelalla diagnosoitiin sepelvaltimotauti, ja hän päätyi Kaustisen terveyskeskuksen kautta Kokkolan sairaalaan. Liuotushoitoa – jolla suonta tukkiva verihyytymä olisi voitu hajottaa – ei voitu tehdä, koska aikaa oli kulunut liian paljon. Pallolaajennuksia, joilla ahtautuneita sepelvaltimoita nykyisin pääasiassa avataan, ei ollut vielä vuonna 1993 Suomessa tehty.
– Vietin viikon osastolla, jonka jälkeen minut kotiutettiin aika heppoisin eväin. Heti parin viikon kuluttua sain uuden infarktin. Otin viisi nitroa, mutta niistä ei ollut apua. Päädyin takaisin Kokkolan sairaalaan. Siellä jahkailtiin, pitäisikö minut siirtää Ouluun, jossa minulle voitaisiin tehdä sydämen ohitusleikkaus.
Lopulta Koskela pääsi ohitusleikkaukseen. Siinä sepelvaltimoiden ahtaiden kohtien ohitse johdetaan muualta elimistöstä otetut verisuonisiirrännäiset, joita pitkin veri ohittaa tukkeutuneet kohdat.
– Muistan, että leikkauksen jälkeen minulle puhuttiin rasvoista, mutta koska minulla ei ollut ylipainoa eikä korkeaa verenpainetta enkä tupakoinut, minun ei tarvinnut tehdä varsinaisia elintapamuutoksia. Sairastumiseni johtui perimästä. Äidilläni ja hänen sisaruksillaan oli ollut sepelvaltimotautia, ja myös omat sisareni sairastivat sitä. Ilmeisesti stressi ja kova työnteko laukaisivat taudin.
Seuraavat 19 vuotta taittuivat ongelmitta. Majoitustoimintaa pyörittävä ja siinä sivussa taksia ajava Koskela paiski töitä täysillä. Vapaa-ajalla hän harrasti hevosurheilua. Hän joutui tosin tyytymään raveissa katsojan rooliin, kun ennen leikkausta hänet nähtiin raviradalla.
– Tämä muutos johtui siitä, että nitroja ei ehdi kaivaa esiin, kun ajetaan kilpaa, enkä voinut ottaa riskiä, että tarvitsisin lääkkeitä kisaa käydessä.
Syksyllä 2012 Koskelan kunto huononi. Matkailutilan työt alkoivat tuntua raskailta ja pysähtyä piti tämän tästä.
– Kipu oli nyt erilaista. Pienessäkin liikkeessä karvasteli koko ajan. Lääkäri sanoi, että minulle pitäisi tehdä sydämen rasituskoe, mutta se onnistuisi vasta seuraavan vuoden puolella. Tarvittaessa voisin hakeutua päivystykseen. Se oli ainoa tapa saada nopeaa apua.
Koskela oli pettynyt, sillä hän olisi halunnut päästä pallolaajennusleikkaukseen. Pettynyt oli myös Koskelan tytär, joka pelkäsi, että isän kunto heikkenisi rasituskoetta ja sen jälkeen pallolaajennukseen pääsyä odotellessa. Joka tapauksessa Koskela olisi odotusaikana toimintakyvytön, ja tämä aika voisi olla pitkä johtuen julkisen sektorin leikkausjonoista.
– Tyttäreni otti yhteyttä yksityiseen lääkäriasemaan. Siellä oltiin sitä mieltä, että pallolaajennus pitäisi tehdä heti. Pienellä painostuksella tytär sai minut suostutelluksi lähtemään hoidettavaksi Helsinkiin. Eniten minua mietitytti kustannuspuoli, mutta sitten totesin, että mitäpä minä rahalla teen, jos minulla ei ole terveyttä nauttia siitä. Leikkaus maksoi noin 3 000 euroa.
Pallolaajennuksessa kuvauskatetrin kautta pujotetaan ohut lanka sepelvaltimossa olevan tukoksen läpi. Tukoksen kohdalle viety pallo puristaa ahtauman suonen seinämää vasten avaten sen. Lopuksi ahtaumaan asetetaan verkkoputki eli stentti, joka estää suonta painumasta kasaan.
– Toimenpide oli jonkin verran kivulias. Minua karvasteli koko ajan. Leikkaus oli kuitenkin ohi tunnissa, enkä joutunut olemaan sairaalassa kuin yhden yön.
Juhani Koskela on kiitollinen, että on pärjännyt hoidon jälkeen hyvin.
Toimenpiteen jälkeen Koskela käytti vuoden ajan veren hyytymistä estävää lääkitystä. Sepelvaltimotaudin muu lääkitys – hänen kohdallaan sydänaspiriini ja beetasalpaajat sekä aluksi myös kolesterolilääke – jatkui ennallaan.
– Karvastelua tuntui pari kuukautta leikkauksen jälkeen. Sitten se katosi, ja siitä asti olo on ollut hyvä. Periaatteessa voin elää ihan entiseen tapaan, mutta huomaan kyllä, että ikääntyminen on heikentänyt kuntoani. Täytän syksyllä 70 vuotta ja tarkoitukseni on lopettaa taksihommat ensi vuoden vaihteessa. Mietimme myös emännän kanssa matkailupalvelullemme uutta ratkaisua.
Koskelan ykköstoive on, että sydän ja suonet kestäisivät eläkevuosinakin.
– En aristele tautiani, mutta etenen sen ehdoilla. Olen kiitollinen siitä, että olen pärjännyt näinkin pitkään. Nuorempiakin kaatuu, kun katsoo kuolinilmoituksia. Eniten harmittaa, että ihmisiä kaatuu myös leikkausjonoihin. Kaikilla ei ole varaa mennä hoidettavaksi yksityispuolelle, mutta kaikilla pitäisi olla oikeus saada hyvää hoitoa, kun siihen on tarvetta. Ja jospa terveydenhoito tulisi halvemmaksikin, kun asiat tekisi saman tien.
Teksti: Maarit Vuoristo
Lue lisää sepelvaltimotaudista: Terve.fi
