Kalpeanaaman seikkailut maailmalla: Paleface kertoo, miksi lähti mukaan tv:n Amazing Race -kilpaan vaikka tietää myös matkailun haitat
Rap-artisti Paleface on nuoresta pitäen kokenut sen, että reissut avartavat. Hän on löytänyt matkoilla yhteisyyttä ihmisten kanssa niin USA:n maaseudulla, Afrikan Beninissä kuin Brasilian köyhän alueen nuorten parissa.
Karri Miettinen eli rap-artisti Paleface tervehtii Helsingin Kaapelitehtaan ravintolassa joka toista ohikulkijaa. Puhelias ja välitön mies, kuten aina. Ensimmäinen keskustelunaiheemme on kuitenkin sellainen, josta puhuttaessa hän joutuu pohtimaan sanansa tarkkaan. Miettinen kun seikkailee Amazing Race Suomi -tv-sarjan marraskuussa 2025 alkavalla uudella kaudella, toverinaan räppäri Leijonamieli eli Tuukka Rihkola.
”En tietenkään voi kertoa ohjelmasta kauheasti”, Miettinen sanoo ja naurahtaa. ”Sopimuksessa on aika kovat sanktiot, jos paljastaa kauden tapahtumia. Olihan se kasvavien lasten perheenisänä aika kusipäinen temppu ilmoittaa vaimolle, että meitsi lähtee määrittelemättömäksi ajaksi maailmalle. Mutta kokemus oli haastava ja hyvä. Kun joutuu operoimaan paineen alla kuumassa ilmassa vieraan kielen maassa, siinä oppii kaikenlaista itsestään ja matkakumppanistaan.”
Miettinen ja Leijonamieli ovat saaneet jo ennakkoon somessa myös kritiikkiä ilmastoa pilaavasta huvilentelystä. Hän puolustautuu nostamalla esiin Madventures-ohjelman. Miettisen mukaan Tunna Milonoff ja Riku Rantala ovat näyttäneet Suomessa hyvää esimerkkiä siitä, millaisia näkökulmia matkailusarjat voivat tuoda vieraisiin kulttuureihin, vaikka ei se tietenkään lentokilometrejä pyyhi pois.
Miettinen on koko uransa aikana julistanut matkailun avartavaa vaikutusta ihmiseen. Hänen oman elämänsä mullisti 1990-luvun lopussa vietetty vaihto-oppilasvuosi Yhdysvalloissa, tarkemmin sanottuna Iowan osavaltiossa, alle 4 000 asukkaan kaupungissa Albiassa.
Jotkin asiat läntisessä ihmemaassa olivat hänelle jo etukäteen tuttuja musiikin ja muun popkulttuurin kautta. 90-luku oli amerikkalaisen vaihtoehtorockin ja hiphopin kulta-aikaa.
”Albia oli silloin hyvinvoivaa keskilänttä”, Miettinen muistelee. ”Pikkukaupungin keskusta oli kuin lännenleffan pääkatu, ja kaikkialla oli maissipeltoja ja eri uskontokuntien kirkkoja.”
Ensimmäisen vaihto-oppilasperheen isä oli republikaanisen paikallislehden päätoimittaja, mutta Rotary-järjestön väki vei Miettisen katsomaan myös Bill Clintonin vaalitilaisuutta. Vaikka alue oli hengeltään konservatiivista, siellä oli pieni teatteri ja seudulla järjestettiin paljon rock-konsertteja.
”Koulutovereina oli paljon alkuperäisasukkaita, jotka kutsuivat vielä silloin itseään intiaaneiksi”, Miettinen kertoo.
”Nuoruuden reissu Iowassa vahvisti rakkauttani vastakulttuureihin. Opin sen, että Yhdysvallat voi olla täynnä tolloja, mutta silti sieltä tulee myös monet maailman parhaat asiat.”
Vierailu alkuperäisasukkaiden reservaatissa avasi toisenlaista Amerikkaa. Vastaavaa köyhyyttä Miettinen on myöhemmin nähnyt vain Länsi-Afrikassa. Metamfetamiini- ja opioidiongelma rehotti alkoholismin rinnalla. Monet lapset kulkivat pelkässä t-paidassa, kun heidän vanhempansa olivat päihteistä sekaisin.
”Käytiin sinä vuonna sekä New Yorkissa ja Floridassa että Kaliforniassa Venice Beachilla”, Miettinen sanoo. ”Reissu vahvisti myös rakkauttani vastakulttuureihin. Opin sen, että USA voi olla täynnä tolloja, mutta silti sieltä tulee myös monet maailman parhaat asiat.”
Vaihto-oppilasvuosi käynnisti myös Karri Miettisen muusikkouran. Hän julkaisi 2000-luvun alussa kolme englanninkielistä albumia, joista toisella ollut kappale Colgate Soulmate soi MTV-musiikkikanavalla. Miettinen kertoo, että kun hän sitten näki Ilosaarirockissa Black Eyed Peas -yhtyeen will.i.amin, tämä huudahti: ”Mähän tunnen sut!”
Vasta vuosia myöhemmin Miettiselle selvisi, että kappale olisi päässyt myös suosittuun Entourage-ohjelmaan, jos levy-yhtiö vain olisi lähettänyt sen tekijöille lupaamansa kirosanattoman version.
Kun yhdessä muun muassa Redraman kanssa tehty Conscious Youths -projekti jäi soololevyjä vähemmälle huomiolle, Miettinen tajusi, että englanninkielinen tie oli kuljettu loppuun.
Uutta vaihetta uralla edelsi stipendin avulla vietetty kolmen kuukauden ajanjakso Afrikassa, Beninissä. Se on rutiköyhä pikkuvaltio, jonka naapureita ovat runsasväkinen Nigeria ja vauras Ghana. Voodoo-kulttuuri on yhä osa monien beniniläisten arkea. Miettisen vaimo oli tuolloin raskaana, ja kun hän näytti kylän kätilöille ultraäänikuvaa, nämä lupasivat, ettei syntyvän lapsen niskaan lankea kirouksia.
”Oli absurdia tavata siellä yliopistoa käyneitä ihmisiä, jotka vakavissaan kertoivat naisten synnyttämistä vuohista ja läheisessä joessa asuvasta ihmissyöjäkäärmeestä”, Miettinen kertoo. ”Se oli yhden sortin todellisuustajun testi, sillä käsitin, että heidän uskomuksiaan täytyi kunnioittaa. Mikä minä olen sanomaan heille, ettei noin voinut tapahtua?”
”Kun ihmiset joutuvat taistelemaan olemassaolostaan, he ovat silti aika kekseliäitä. Suomessa hyvinvointi selvästi haittaa mielikuvitusta ja... myös hyvinvointia.”
Yhden voodoo-papin luona kattoon oli ripustettu kuolleita lintuja ja outoja asioita. Miettinen sai myöhemmin kauhukseen kuulla niiden olevan naisilta sukupuolielinten silpomisessa ympärileikattuja osia.
Pappi kertoi Miettiselle tulkin välityksellä, että kun hän seuraavan kerran tekisi levyn, studion lattiaan tuli kaivaa kuoppa ja haudata siihen raudanjumalan patsas, kutsua paikalle 21 neitsyttä (jos heitä ei ollut saatavilla, sitten vaihdevuosia läpikäyviä naisia) suorittamaan purifikaatiorituaali sekä säilyttää tilassa kahta kuollutta lintua. Niin homma alkaisi pelittää.
Koska levyn tuottajan Joel Anttilan isä harrasti taksidermiaa, studioon tuotiin kaksi täytettyä lintua. Tiimi tulosti netistä Lopen vaakunan, jossa on raudan symboli, ja laittoi tulosteen maton alle. Niin syntyi Palefacen uran suurin menestys, suomenkielinen albumi Helsinki — Shangri-La.
”Huomasin Beninissä kuten muuallakin, että kun ihmiset joutuvat taistelemaan olemassaolostaan, he ovat silti aika tyytyväisiä ja kekseliäitä. Suomessa hyvinvointi selvästi haittaa mielikuvitusta ja… myös hyvinvointia. Me olemme aika passiivisia, usein ärtyneitä, vähän plösöjä ja ihan pulassa, jos kännykästä loppuu akku tai bussi on myöhässä. Ihmiset, jotka elävät ilman mitään, joutuvat improvisoimaan kaiken.”
Miettinen on muutenkin matkoillaan karttanut resorttilomia. Rio de Janeirossa hän kävi järjestämässä räppityöpajan Cidade de Deus -favelan nuorille. Lähiön aktivistit olivat sopineet rikollisjengien kanssa, että tätä hommaa ei saa sabotoida, koska se tehdään favelan väen hyväksi.
”Olen oppinut, että minulla ei ole hätää maailman köyhimpien ihmisten keskellä, jos en ökyile”, Miettinen toteaa. ”Jos kulkisin favelassa moukkamaisesti järjestelmäkamera kaulassa, totta kai minut rullattaisiin, mutta niin en toimi. Moni ongelmien vyyhti johtuu segregaatiosta.”
Cidade de Deusin teinit tekivät kuitenkin kepposen Miettiselle ja tämän kavereille. Kun artistit saapuivat pelokkaina pahamaineiseen favelaan, nuoret heittivät heidän eteensä paukkuvia papatteja. Vierailijat syöksyivät puskiin.
Samanlaista räppityöpajaa Miettinen piti myös viime keväänä Lissabonissa. Matkoillaan hän sanoo aina seuraavansa ganjan (kannabiksen) tuoksua sivukortteleihin, joista löytyy keskustaa kiinnostavampia asioita. Hänen veljensä asuu Dubaissa, ja siellä vieraillessa Miettiselle ovat tulleet ostoshelvettien sijasta tutuiksi paikalliset intialaiskorttelit.
”Me ollaan (maailmassa) kaikki yhdessä täällä. Olemme näkymättömillä tavoilla sidottu yhteen.”
Ennen kaikkea matkailu on muistuttanut Miettistä siitä, kuinka samanlaisia ihmiset ja heidän perustarpeensa ovat kaikkialla. Hän muistelee käyntiään Länsi-Saharassa Sahelin alueella, jossa on pula vedestä ja muutenkin ankarat olot.
Kun hän erehtyi ajattelemaan itseään suurena löytöretkeilijänä, vastaan asteli pikkutyttö yllään Pikku Kakkosen t-paita. Tyttö oli voittanut sen tanssikilpailusta, ja alun perin paita oli varmaankin saapunut seudulle UFF-laatikossa.
”Se muistuttaa, että me ollaan kaikki yhdessä täällä”, Miettinen summaa. ”Olemme näkymättömillä tavoilla sidottu yhteen. En minä voi yhtäkkiä Suomessa päättää, että sanoudun irti tästä, että mä en kuulu tähän proggikseen.”
