– On kuulemma parempi kuin edellinen, pr-emännyyttä pitsimekossa hoidellut Sari Siikander hyrisi.
Marjatta Leppänen vahvisti, että Sari ainakin on parantanut:
– Sen komennukset kuuluvat Herttoniemeen asti.
Nautin olostani katsomossa, UIT:n veteraani Marjatta Leppänen vakuutti ja vihjaisi, että oli jo nähnyt pieniä palasia revyystä.
Josefina näki Ilon palaset ja piti ihan erityisesti Puntti Valtosesta, Sari Siikander kertoi 9-vuotiaasta tyttärestään.
Anja Pohjola ja Arja Pessa olivat juhlineet Maija Karhin 80-vuotispäiviä jälkikäteen.
– Tämä on harvinaista herkkua! Yleensä en ensi-iltoihin pääse, Santeri Kinnunen kertoi vierellään Aara Tahkokallio.
– Terveisiä Olokselta! Olen soittanut ja hiihdellyt, Olli Ahvenlahti selosti kevättalven touhuja.
– Ääni on jo parempi. Olen vähän esiintynytkin, Kristiina Elstelä sanoi äänihuuliongelmistaan, jotka koettelivat taiteilijajuhlaa.
– Kannustan kavereita katsomossa, olen sentään kymmenen vuotta kuulunut Jean S -bändiin, Sami Pitkämö selvitti.
– Teen lisensiaattityötä. Keväällä pitäisi valmistua, musikaalitähti Eeva Vilkkumaa perusteli näkymättömyyttään julkisuudessa.
Leena ja Ismo Kallio saivat seuraa Pirkko Mannolasta, joka on palannut virkeänä Kanarialta.
Anu Sinisalo hämmästeli ystävättärensä Anna-Leena Härkösen kirjakasseja. – Luen raitiovaunussa, kirjailija-näyttelijä paljasti harrastuksensa.
– Olen kirjoittanut revyyhyn, Mari Perankoski sanoi ja vakuutti luottavansa näyttelijöihin. Mukana maskeeraaja Heidi Kjellman, yhteistyökumppani muun muassa televisiosta.
– Me suutelemme toisinaan, Jussi Lampi kertoi nätisti suhteestaan Mimosa Salmiseen.
– Olen Elviksen ensimmäinen nainen, Kaija Kärkinen kommentoi säveltäjien ja sanoittajien hallituksen puheenjohtajuutta.
Jorma Uotinen ja Cabaret vetävät väkeä Lahteen teatteriin. – Katsomot ovat täynnä yli 90-prosenttisesti, Uotinen iloitsi.
Tiina Lymi kuuluu Ilon palasien käsikirjoittajatiimiin. Herraseuralainen ja tytär karttelivat julkisuutta.
– Promoan hyötykasvikirjaani Satoa saunan takaa, Sonja Lumme kertoi puutarhaharrastuksesta, joka teki laulajasta kirjailijan.
Lena Meriläinen ei ole koskaan esiintynyt laulunäytelmässä. – Mutta tiedä vaikka tässä vielä, hän viittasi aikaan, kun Kotikatu on kuljettu.
Iina Kuustonen oli onnellinen päästessään katsomoon ja lupasi oitis pyrkiä seuraavaan produktioon.
– Olemme työtovereita Tampereella, esiinnymme samassa musikaalissa, Minka Kuustonen ja Sami Hintsanen kertoivat tullessaan Arenaan, jossa kauniita Kuustosia oli enemmänkin.
Kuvat: Atte Kajova