Apu

Pakkotyön hedelmät

Pakkotyön hedelmät

Finnwatchin mukaan Rainbow-, Pirkka- ja Eldorado-tuotteita valmistetaan Thaimaassa yhä ihmisoikeuksia polkien – kauppaketjujen lupauksista huolimatta. Kuusi thaimaalaisen hedelmäsäilyketehtaan burmalaistyöntekijää uskaltautui kertomaan työoloistaan.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Meeri Koutaniemi
Mainos

TAMMIKUUSSA 2012 Finnwatchin Halvalla on hintansa -raportti paljasti, että S-ryhmän, Keskon ja Tuko Logisticsin tonnikalasäilykkeitä ja ananasmehun raaka-aineita valmistetaan Thaimaassa pakkotyöllä, ihmisoikeuksien vastaisesti. Raportin jälkeen suomalaisille kauppaketjuille ananasmehua toimittanut Vip Juicemaker ilmoitti katkaisseensa yhteistyön ananasmehutiivistettä toimittaneen Natural Fruits -ketjun kanssa ja vaihtavansa toimittajaksi uuden tehtaan Vita Food Factoryn.

Tiistaina kansalaisjärjestö Finnwatch julkaisi seurantaraportin Ojasta allikkoon. Siinä selvitetään, millaisissa oloissa suomalaisten merkkien tuotteita valmistetaan nyt.

Raportissa Vitan tehdasta epäillään vakavista ihmisoikeusloukkauksista etenkin siirtolaistyövoimaa kohtaan.

TAMMIKUISENA PÄIVÄNÄ thaimaalaisen tienvarsimotellin kapealle sängylle on pakkautunut kuusi ihmistä. Yksi heistä on lopettanut työt Vitassa, mutta loput viisi työskentelevät siellä yhä. Huoneen oven avautuessa kaikkien katseet kohoavat. Silmät ovat vakavat, kädet liikehtivät hermostuneesti.

– Jos pomo kuulisi, että puhumme toimittajille, joutuisimme hengenvaaraan, naistyöntekijä Wai Wai kertoo.

Haastattelun aloittaminen on viivästynyt kolme tuntia, koska työntekijöiden poistuminen tehtaan ahtaalta asuntola-alueelta kenenkään huomaamatta on vaikeaa.

Työläiset, kaikki burmalaisia siirtolaisia, ovat olleet töissä tehtaassa muutamasta kuukaudesta useisin vuosiin. Työtehtäviin kuuluu hedelmien pilkkomista, trukin ajoa ja hedelmäsäilykkeiden maustamista.

Finnwatchin mukaan tehdas valmistaa ananasmehutiivistettä muun muassa S-ryhmän omalle merkille Rainbow’lle, Keskon Pirkka-merkille ja Tuko Logisticsin Eldoradolle.

Työläisistä viisi päätyi tänne salakuljetettuina. Yksi saapui laillisesti lentokoneella, mutta päätyi eri oloihin kuin työsopimuksessa luki. Kaikkien pääsyn maahan ja tehtaaseen järjesti tehtaan kanssa yhteistyössä oleva työvoimavälittäjä.

WAI WAI LÄHTI hankkimaan elantoa Thaimaasta kuusi vuotta sitten, kun kotona Burmassa ei ollut töitä. Maan talous on ollut kuralla vuosikymmeniä eli koko sotilasdiktatuurin ajan.

Vuoden 2013 alussa Burman työttömyys oli maan omien laskelmien mukaan lähes neljänkymmentä prosenttia.

– Thaimaan ja Burman rajaseudulla viidakossa päivystävät välittäjät kertovat ihmisille, että Thaimaassa on paljon töitä ja korkeat palkat. Burmalaiset ovat eläneet pitkään muulta maailmalta suljetussa maassa, joten he uskovat mitä välittäjät kertovat, hotellin vaaleanpunaisen prinsessapeiton päällä istuva porukka kertoo.

Matka ei ole helppo.

– Matkasin rajan yli maaten tuntikausia kuorma-auton lavalla neljän ihmiskerroksen alimmaisena, kertoo Wai Wain vieressä istuva Han Pyuo.

– Sen jälkeen kävelimme viidakon läpi kolme päivää ilman vettä tai ruokaa.

Miehen ahavoituneet kasvot vääntyvät tuskaiseen virneeseen.

– Rajaviranomaiset tietävät, mitä autoissa kuljetetaan. He saavat osinkonsa.

FINNWATCHIN MUKAAN työläisten olot Vita Food Factoryssä täyttävät lukuisia ILO:n pakkotyön tunnusmerkeistä. Tähän viittaavat esimerkiksi työntekijöiden passien ja työlupien takavarikointi sekä työn velkaperusteisuus.

Työntekijät maksavat dokumentit, rajan ylityksen ja työpaikan hoitaville välittäjille: osa summasta jo lähtiessä, loput lyhennyksinä palkasta paikan päällä. 

Kun kuusi vuotta sitten välittäjän saama yhteissumma oli 7 000 bahtia (noin 160 euroa), on se nyt jopa 18 000 bahtia (noin 430 euroa). Työntekijöiden päiväpalkkaan, 300 bahtiin eli noin seitsemään euroon, suhteutettuna velka on suuri.

Velan takaisinmaksu voi kestää jopa puolitoista vuotta, eikä töitä tehtaassa saa lopettaa ennen sitä.

– Olen minut välittäneelle velkaa vielä 12 000 bahtia (noin 285 euroa), jotka minun on lyhennettävä palkastani puolen vuoden aikana, miestyöntekijä Kyaw Min kertoo.

– Tapasin välittäjän kotikaupungissani Burmassa. Hän houkutteli minut Thaimaahan tienaamaan isoa palkkaa. Teimme työsopimuksen, ja kaikki vaikutti hyvältä. Perillä minut laitettiin töihin eri tehtaaseen. Täällä meillä ei ole mitään oikeuksia.

Työntekijöiden mukaan välittäjä on heidän yhteyshenkilönsä tehtaassa.

– Hän on paikalla aina palkanmaksun aikaan, kun saamme palkkakuoremme.

Thaimaalaisten palkka maksetaan pankkitilille, mutta burmalaiset työntekijät saavat palkkansa käteisenä.

Työläiset arvioivat tehtaassa työskentelevän noin kolmetuhatta burmalaissiirtolaista, heistä paperittomina noin tuhat.

– Kun viranomaiset tai tarkastajat vierailevat tehtaassa, pomo piilottaa paperittomat työntekijät, työläiset kertovat.

Kansainvälisen siirtolaisuutta seuraavan International Organization for Migration -järjestön mukaan burmalaiset ovat Thaimaan suurimpia siirtolaisryhmiä.

Vuonna 2009 Thaimaassa oli yli miljoona rekisteröityä burmalaissiirtolaista. Paperittomien siirtolaisten määrää on vaikeaa arvioida tarkasti.

Ylityöt ovat yleisiä, eikä niistä saa kieltäytyä. Ylityötunnista ei myöskään makseta lain mukaista 56 bahtin korvausta (noin 1,30 euroa), vaan tavallinen 37 bahtin (0,88 euroa) palkka. Työntekijät kertovat, että ulkopuolisille tarkastajille tehtaan johto sanoo maksavansa lainmukaiset ylityökorvaukset.

VITA FOOD FACTORY sijaitsee Kanchanaburin kaupungissa, Thaimaan ja Burman rajamaakunnassa parin tunnin ajomatkan päässä Bangkokista länteen.

Läntiselle maailmalle alue on tullut tutuksi Pierre Boullen kirjaan perustuvasta elokuvasta Kwai-joen silta. Se kertoo eurooppalaisista ja aasialaisista sotavangeista, joiden pakkotyöllä japanilaiset rakennuttivat rautatiesillan Thaimaan ja Burman välille toisen maailmansodan aikaan. Lähes puolet siltaa rakentaneista kuoli sairauksiin, kaltoinkohteluun ja onnettomuuksiin.

Kymmenen kilometrin päässä Kwai-joen sillan muistomerkistä sijaitsevan thaimaalaistehtaan työntekijöiden mukaan heidän hyvinvointinsa on pomoille sivuseikka.

– Loukkasin käteni hedelmäleikkurissa ja jouduin pois töistä kahdeksi kuukaudeksi, Wai Wai kertoo ja näyttää viiden senttimetrin pituista arpeaan.

– Siltä ajalta en saanut minkäänlaista sairauskorvausta. Thaimaalaisilla työntekijöillä on sairausvakuutukset, hän jatkaa.

– Tehtaassa on myös väkivaltaa. Vähän aikaa sitten pomomme pahoinpiteli ystäväni kepillä ja rautatangolla, väittää tehtaassa kuusi vuotta työskennellyt miestyöntekijä Tar Li ja jatkaa:

– Viime vuonna tehtaan alueelta löytyi kuollut naistyöntekijä. Pomot väittivät hänen hirttäytyneen, mutta emme ole varmoja.

Muut nyökkäävät.

Finnwatchin mukaan Vita Food Factoryllä on kytköksiä paikalliseen korruptoituneeseen poliisiin. Työläiset sanovat samaa.

– Välittäjät, tehtaan johto ja poliisi, he ovat kaikki samaa porukkaa.

JOS TEHTAASSA työskentely on vaikeaa, niin on myös sieltä lähteminen.

– Pomo pitää itsellään passimme ja työlupamme. Jos haluaa erota, pitää maksaa 3 000 bahtia (noin 70 euroa) saadakseen paperinsa ja pomon allekirjoituksen irtisanomiselle, Wai Wai kertoo.

Tämä tarkoittaa kolmasosaa työläisen kuukauden palkasta. Finnwatchin mukaan Thaimaan laki vaatii siirtotyöntekijältä työnantajan erillisen luvan työpaikan vaihtamiseen. Eroamisessa työläisiä pelottaa myös johtajien kosto.

Viranomaiskytkösten vuoksi ulkopuolisten pääsy Vita Food Factoryn tiloihin on mahdotonta. Kun qatarilainen tv-kanava Al Jazeera yritti kesällä 2013 vierailla tehtaassa, kanavan työntekijät heitettiin ulos.

Pyydämme työntekijöitä viemään meidät katsomaan asuinalueitaan, mutta kaikki kieltäytyvät. Kukaan ei halua tulla yhdistetyksi kameran ja lehtiön kanssa kulkeviin ulkomaalaisiin.

LOPULTA OPPAAKSI lupautuu lähtemään haastatelluista se, joka ei enää työskentele tehtaassa. Kymmenen minuutin ajomatkan päässä kaupungista, sokeriruokopeltojen keskellä kohoaa valtava tehdaskompleksi. Sitä kiertää aita. Vartioidun pääportin edessä tehtaan nimen yläpuolella komeilee kuva Thaimaan kuninkaasta.

Tien toisella puolella seisoo vanhoja avolavakuormureita lastattuna täyteen ananaksia. Niiden vieressä ruokakojuissa myydään vihanneksia, hedelmiä ja uppopaistettua lihaa.

Kojujen takana levittäytyy Vita Food Factoryn työläisten asuntolakaupunki. Valtaosa on burmalaisia siirtolaisia.

Rivikaupalla rivitaloparakkeja, niiden välissä kapeat sorakäytävät. Kolhiintuneet siniset metalliovet, matalat aaltopeltikatot. Burmalaisella thanaka-kasvovärillä maalatut lapset juoksentelevat parakkien väleissä kapeilla hiekkakäytävillä.

Asunnot ovat yksiöitä, joissa on sementtilattia, wc ja keittiönurkkaus.

Vuosi sitten tehtaaseen töihin tullut burmalaisnuoripari päästää sisälle kotiinsa. Seinälle on liimattu valokuvat kummankin vanhemmista, jotka ovat jääneet Burmaan. Useissa asunnoista asuu kokonaisia perheitä, jotka saavat elantonsa tehtaasta. Ovien vieressä seisoo tehtaan valkoisia kumisaappaita, pieniä ja isoja.

– Tehtaassa on töissä paljon lapsia, Wai Wai kertoo.

– Nuorimmat, jotka olen nähnyt, ovat noin 12-vuotiaita.

Joidenkin perhe odottaa kotona Burmassa. Wai Wain tytär oli neljän, kun tämä lähti Thaimaahan tehdastöihin. Kuuden vuoden aikana he ovat tavanneet kolme kertaa.

– Haluan tyttäreni varttuvan Burmassa. Se on maamme. Thaimaassa olemme toisen luokan kansalaisia, Wai Wai sanoo.

Jätekasat haisevat talojen seinustoilla, ja ilmassa leijuu tunkkainen lemu. Asuinrakennusten seassa on tehtaan aidattuja varasto- ja valmistustiloja. Sementtiaidan takana näkee avoimien betonialtaiden ruskeassa vedessä likoavia punertavia hedelmiä. Joissakin altaissa on jäljellä pelkkää rusehtavaa nestettä.

Edempänä suuressa hallissa seisoo sinisiä tynnyreitä. Oppaamme mukaan niissä on sokeriliemeen säilöttyä ananasta.

Toisessa rakennuksessa kanaverkon takana on lavoittain kiiltäviä metallitölkkejä.

– Joidenkin tehtävä tehtaassa on vaihtaa vanhentuneiden säilykkeiden parasta ennen -päivämäärät uusiin, työläiset sanovat.

Finnwatchin mukaan japanilaiset terveysviranomaiset ovat löytäneet tehtaan säilykkeistä ulosteperäisiä kolibakteereja.

– Tehtaan olosuhteet eivät ole terveelliset kenellekään, oppaamme puuskahtaa.

Tehdas kuuluu suomalaisten kauppaketjujen tavarantoimittajan Vip Juicemakerin hyväksymän Sedex-seurantajärjestelmän piiriin.

Se on yritysten perustama tietokanta, johon tavarantoimittajat voivat tallentaa tietoa vastuullisuudestaan.

Järjestelmän tavoitteena on vähentää päällekkäisiä auditointeja ja vastuuvalvonnan kustannuksia kaikilta osapuolilta. Finnwatchin mukaan juuri tämä on Sedexin suurin ongelma.

– Se ei ole auditointijärjestelmä, vaan yritysten oma tietokanta, Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala summaa.

Myös kansainvälinen vaateteollisuuden vastuullisuuden puolesta kampanjoiva Clean Clothes Campaign on todennut Sedexin olevan juuri niin luotettava kuin sinne ladattu tieto on. Järjestelmä ei itse vastaa auditoinneista, ei takaa niiden laatua tai vahvista tietojen todenperäisyyttä.

Lähtiessämme yksi haastatelluista kävelee asuinkujalla vastaan. Silmillään hän viestittää huomaamattoman tervehdyksen. Muuten kasvot pysyvät ilmeettöminä. ●

Turvallisuussyistä juttuun haastateltujen työntekijöiden nimet on muutettu.

Finnwatchin raportin voi ladata osoitteesta http://www.finnwatch.org/images/finnwatch_private_label_followup_web.pdf

Teksti Lea Pakkanen

Kuvat Meeri Koutaniemi

Julkaistu: 28.1.2014