Apu

Pakkasesta tuli joulupukki 16-vuotiaana, nyt takana 59 vuoden ura: "Minulla on etuoikeus elää satumaailmassa"

Pakkasesta tuli joulupukki 16-vuotiaana, nyt takana 59 vuoden ura: "Minulla on etuoikeus elää satumaailmassa"
Timo Alarik Pakkanen on toiminut joulupukkina 59 vuoden ajan ja esiintynyt suomalaisena Santa Clausina maailmalla jo vuosikymmeniä. Syksyllä 75 vuotta täyttänyt Pakkanen on pysytellyt joulunalusajan Suomessa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1992.
Kuvat Santa Claus Forever Oy

Timo Alarik Pakkasella, 75, on pitkä valkoinen parta ja toimistonsa ikkunassa Helsingin Hietalahdessa näyttö, joka laskee ohikulkijoiden iloksi päiviä jouluaattoon. Kun hän soittaa, hän esittelee itsensä Joulupukkina, eikä maailmalla taida toista hänen veroistaan ollakaan. Pakkanen on hoitanut Joulupukin tehtävää 59 vuotta ja käynyt muun muassa Japanissa 18 kertaa.

Joulupukki hänestä tuli vahingossa. Kun Pakkanen oli 16-vuotias, perhe muutti Espoon Haukilahteen vasta valmistuneelle rivitaloalueelle.

Kolmen sisaruksen parvesta sosiaalisimpana hän oli se, joka osallistui taloyhtiön talkoisiin. Siellä hän oppi tuntemaan naapurinsa, ja kun joulu koitti, kahdesta lapsiperheestä kysyttiin, voisiko nuori mies tulla Joulupukiksi. Sinä jouluna hän astui ensimmäistä kertaa kynnyksen yli punaisessa nutussa ja valkoisessa parrassa.

Joulupukiksi ryhtymiseen on toinenkin tärkeä syy.

– Minulla oli etuoikeus elää lapsuuteni satumaailmassa. Se antoi otollisen henkisen maaperän tähän tehtävään.

Hän viittaa äitiinsä Kaija Pakkaseen, joka julkaisi ensimmäisen satukirjansa Metsässä tapahtuu vuonna 1953.

Perheen lapset jatkoivat äitinsä töitä mielikuvituksellisissa merkeissä. Timo Alarikin veli on kirjailija ja toimittaja Jukka Pakkanen ja sisko dekkarikuningattarena tunnettu Outi Pakkanen.

Koulussa sujui äidinkieli, laulaminen ei

Muutamaa kommellusta lukuun ottamatta Timo Alarik Pakkanen sanoo olleensa varsin kiltti lapsi. Hän kävi Lauttasaaren yhteiskoulua ja muistelee olleensa niin huono laulaja, että sai todistukseensa arvosanan sijaan pelkän viivan musiikista.

Lempiaineita olivat veisto, maantieto, historia ja äidinkieli. Monesta koulussa opitusta asiasta on ollut apua Joulupukin hommissa. Keskikoulussa suomen kielen opettaja Juhani opetti Pakkasen kirjoittamaan virheetöntä kieltä.

– Hän sanoi, että ”jos vielä kirjoitat enään, lyön sua nenään”.

Kouluajoilta mieleen on jäänyt sekin, kuinka neljännellä luokalla opettaja oli sairastunut ja pojat innostuivat laskemaan koulun sisäportaissa mäkeä. Lasku päätyi suoraan johtajaopettajan jalkojen juuren. Siitä seurasi torut, mutta ei jälki-istuntoa.

Koulussa oli hyvä henki, ja se antoi pohjan sosiaaliselle kanssakäymiselle myöhemmin elämässä.

Joulupukkeilusta on tullut Timo Alarik Pakkaselle elämä.

Joulupukin toivemaa on Japani

Joulupukkina Pakkanen on tavannut vuosien varrella tuhansia lapsia Suomessa ja maailmalla. Hän sanoo, että lapset osaavat käyttäytyä hyvin ja ovat kohteliaita. Vaikka omista kouluvuosista on aikaa, monet siellä opitut asiat, kuten kunnioitus vanhempia kohtaan, ovat edelleen ajankohtaisia.

Lasten toiveet ovat maasta riippumatta yllättävän samankaltaisia. Yksi paikka on kuitenkin Pakkasen mielestä yli muiden.

– Japani on Joulupukin unelmamaa. Siellä häneen uskovat kaikki vauvasta vaariin. Joulupukki kuuluu ihmisten mielessä samaan mystisten hahmojen jengiin, jota maan historia ja kulttuuri on pullollaan. Uskon, että samasta syystä myös Muumit ovat siellä niin suosittuja.

Pakkanen kertoo esimerkin. Silloinkin, kun hän kulkee Japanissa omana itsenään, ilman Joulupukin virka-asua, moni pyytää lupaa koskettaa hänen pitkää valkoista partaansa. Sen uskotaan tuovan hyvää onnea.

Työvuoron jälkeen maistuvat jouluherkut

Tulevan joulun Joulupukki viettää, kuinkas muutenkaan, töissä. Aatonaattona hän valmistautuu urakkaansa käymällä koko lahjareittinsä läpi autonkuljettajansa kanssa. Niin hän varmistaa, että on h-hetkellä oikeaan aikaan oikean oven takana. Porokyyteihin ei tohdi Etelä-Suomessa luottaa, niin usein aatto on musta ja lumeton.

Kierros alkaa tänä vuonna iltapäivällä Vantaalta, missä hän ilahduttaa lapsia jo toisessa sukupolvessa. Parikymmentä paikkaa myöhemmin – tänä aattona aikataulu on Pukin mielestä väljä – hän pääsee kotiinsa illalla yhdeksän maissa.

Silloin maistuu ruoka.

– Olen vanhan liiton mies. Tykkään perinteisestä suomalaisesta jouluruoasta: kinkusta, rosollista, imelletystä perunalaatikosta ja luumukiisselistä.

Ne hän huuhtoo alas vanhalla suomalaisella juhlajuomalla, oluella. Tämä Joulupukki nimittäin kuuluu Ilmari Kiannon perustamaan Kohtuullisen Hutikan Pyhään Veljeskuntaan.

– Säällisesti nautittuna tietenkin. Ja miksipä ei, kun pöydässä on kinkut ja muut herkut, niiden kanssa maistuu myös pieni snapsi.

Pukkius on elämänasenne

Joulupukkius ei ole enää pitkään aikaan ollut Pakkaselle pelkkä rooli. Siitä on tullut osa sitä, kuka hän on. Hän on oman alansa mystinen rocktähti, joka puhuu mielellään toivon, välittämisen ja rauhan puolesta. 

– Me kaikki olemme samanlaisia, samalla viivalla. Syrjimällä ja tappelemalla mielipiteistä emme voita mitään.

Julkaistu: 19.12.2019
Kommentoi »