Apu

Pajtim Statovci: "Se mistä tulen ei ole tärkeintä"

Pajtim Statovci: "Se mistä tulen ei ole tärkeintä"
Finlandia-palkinto jaettiin, ja Pajtim Statovcin Bolla teki kahdella tavoin historiaa. Mukana myös viikon kirja- ja musiikkitärpit.

Pajtim Statovcin serbi- ja albaanimiehen kielletystä rakkaudesta ja Kosovon sodasta kertova Bolla (Otava) nousi melko odotetusti kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajaksi. Statovci, 29, on vuonna 1984 alkaneen Finlandia-historian nuorin ykkönen ja ensimmäinen maahanmuuttajataustainen voittaja.

Statovci on kosovonsuomalainen albaani, joka suhtautuu kohteliaasta käytöksestään huolimatta pidättyvästi muuhun kuin kirjojaan koskevaan julkisuuteen. Kaksivuotiaana Suomeen tullut Statovci nosti palkintopuheessaan esiin myös sen, miten ihmisen persoona ja identiteetti typistetään maahanmuuttajuuteen eikä hänelle sallita kuin yhdenlainen suhde uuteen kotimaahan.

Patim Statovci kirjoitti Bollaa pätkissä kaikkiaan kahdeksan vuoden ajan.

– Olen palkinnosta äärettömän kiitollinen. Kiitollisuus on silti tunne, jota minun on muualta Suomeen tulleena toivottu tuntevan myös niinä hetkinä, kun en ole kyennyt sitä tuntemaan, vaan olen ajautunut pelon ja häpeän äärelle. Minut ja sanani on retusoitu, saksittu maisemasta, koska se, mistä tulen, on merkinnyt enemmän kuin se, kuka olen ja mitä tahdon sanoa, kirjailija totesi.

Suomen Kirjasäätiön neljättä kertaa järjestämässä yleisöäänestyksessä lukijoiden suosikiksi nousi ehdokkaista Johanna Venhon Sylvi Kekkosesta kertova Ensimmäinen nainen (WSOY). Tieto-Finlandian sai nelihenkisen työryhmän Metsä meidän jälkeemme (Like) ja Finlandia Juniorin Marisha Rasi-Koskisen Auringon pimeä puoli (WSOY).

Sodan historiaa

Jääkärisäätiön julkaisema tietokirja Suomen jääkärit – itsenäisyytemme kärkijoukko (Docendo) on sopivan painavaa luettavaa itsenäisyyspäiväviikolle. 590-sivuisen järkäleen kuuttatoista lukua on ollut kirjoittamassa parikymmentä asiantuntijaa, heidän joukossaan muun muassa professorit Ohto Manninen ja Henrik Meinander sekä prikaatinkenraali Asko Kilpinen.

Viisivuotisen superhankkeen lopputulos sopii luettavaksi kaikille Suomen historiasta kiinnostuneille. Teoksen artikkelit käsittelevät jääkäriliikettä hyvin kattavasti aina liikkeen jälkivaikutuksiin asti, ja arkistokuvat ovat kiinnostavia.

Suomen sisällissodassa jääkäripataljoona koulutti ja johti maahamme muodostumassa olevaa armeijaa, mutta jääkäreissä oli paljon työväkeä, mikä aiheutti lojaalisuusongelmia Suomen Punaista Kaartia vastaan sodittaessa. Myöskään jääkärien sopeutuminen taistelemaan Venäjän tsaarin armeijassa palvelleiden sotilaiden, kuten ratsuväenkenraali C.G.E. Mannerheimin rinnalla ei ollut sekään täysin ongelmatonta.

Tappaja löytyy

Jälleen tulee esiin yksi ruotsalainen entinen rikostoimittaja, josta on tullut pätevä jännityskirjailija: Tina Frennstedtin Lupaus (Like) on taattua skandilaatua, jota voi kutsua tapahtumapaikan vuoksi myös ”Skåne noiriksi”. Teos aloittaa Cold Case -sarjan, jonka pääosassa ovat selvittämättömät rikokset.

Frennstedtin vahvuutena on sujuva kirjoitustyyli ja tapa, jolla hän maalaa rikosten vaikutusta uhrien ja tutkijoidenkin elämään. Huvittavana sivujuonteena on ruotsalaisten ja tanskalaisten viranomaisten epäluottamus toisiaan kohtaan.

Ehtaa Tähkää

Muusikko Lauri Tähkän Äärille-valokuvateoksesta (WSOY) on saatavana äänikirja hänen itsensä lukemana – kuulijan helpotukseksi tai harmiksi enemmän yleiskielellä kuin Pohjanmaan murteella.

Kirja on tunnelmasta toiseen hypähtelevä kokoelma havaintoja ammattimuusikon elämästä, Roomasta Inarijärvelle. Avioeron tuskaa sivutaan usein, ja kokonaisuus onkin puoliksi tunnustuksellinen elämäkerta, eräänlainen päiväkirja kolmen vuoden ajalta.

Äärille-teoksen tekstit ovat Lauri Tähkän, valokuvat Emilia Ikäheimon.

Adamista isään

Leonard Cohenin sielunmessu You Want it Darker ilmestyi vain muutama viikko ennen laulajan, 82, kuolemaa marraskuussa 2016. Levyn tuotti artistin poika Adam Cohen, joka on nyt rakentanut isänsä viimeisten studiosessioiden materiaalista albumin Thanks for the Dance.

Vaikka Thanks for the Dance ei edes yritä yltää jäähyväisalbumin emotionaaliseen voimaan, se sisältää täysipainoisia Cohen-lauluja – vaikka sitten runsaan minuutin mittaisena kuten The Goalissa. Ilmiselvin klassikko on kaihoisa balladi Happens to the Heart.

Albumia ovat olleet työstämässä Daniel Lanois’n ja Beckin kaltaiset huiput. Tähtiä ovat silti Cohenin laulut.

Julkaistu: 6.12.2019
Kommentoi »