Suomalainen Päivi ja kreikkalainen Panos löysivät toisensa, kun Eurooppa aukesi – Sitten elämä sai ikävän käänteen

Eriväristen pienten talojen pihat ovat täynnä omenapuita ja kukkia. Vaaleanpunainen, vanha mökki pilkottaa pensaiden keskeltä. Puutarhan portti on leveästi auki. Pensaiden takaa erottuvat myös naisen villit, kiharat hiukset.

Mökin on rakentanut Päivi Balomenosin, 48, isoisä vuonna 1949. Nykyään Päivi on se, joka saa viettää kesää täällä. Pian Panos Balomenos, 48, Päivin aviomies, rientää vieraan luokse heiluttaen kättään. Päivi hymyilee ja kertoo liittyvänsä pian seuraan.

Siirtolapuutarhamökki on Päivi ja Panos Balomenosille rakas paikka, jonne sijoittuvat myös heidän luomansa lastenkirjan hahmon seikkailut.

Päivi ja Panos Balomenos ovat olleet yhdessä vuodesta 2005. Heidän suhteestaan on kiittäminen korkeakoulujen Erasmus-vaihto-ohjelmaa. Näin he ainakin itse mieltävät. Ilman ohjelmaa tapaamismahdollisuudet olisivat olleet pienet, sillä Panos syntyi Kreikassa ja Päivi Suomessa. He kutsuvat kotimaitaan Euroopan kahdeksi reunaksi.

Jyväskylän Yliopistossa yhteiskuntatieteitä opiskellut Päivi lähti valmistumisensa jälkeen kevääksi 1999 Erasmus-vaihtoon Maastrichtiin Alankomaihin. Kokemus avasi hänelle näkemyksen laajasta Euroopasta, joka oli hyvin toisenlainen kuin tuon ajan Suomi. Hänellä oli mahdollisuus tavata toisista kulttuureista tulevia ihmisiä ja laajentaa kansainvälistä tietämystään.

– Se myös teki minusta itsevarmemman, joka mahdollisti asumisen ulkomailla.

Joskus myöhemmin, kun Päivi oli jo Suomessa, hollantilainen mies lähestyi häntä kadulla Jyväskylässä ja tervehti sanoen: muistan sinut Maastrichtista. He ovat pysyneet ystävinä tähän päivään asti.

Panos lähti Erasmus-vaihtoon tietäen, että halusi tulla taiteilijaksi. Kotimaa Kreikka ei ollut paikka, jossa hän halusi asua.

– Olen liian toinen jopa siellä, Panos sanoo kotimaastaan.

– Puhumme samaa kieltä, mutta emme ymmärrä toisiamme.

Hän meni opiskelemaan ensin Italiaan ja sitten Saksaan.

– En pitänyt Milanosta kovin paljon. Pidin enemmän Frankfurtista ja etsin oikeaa paikkaa asua.

Frankfurtissa asuessaan Panos mietti Ruotsiin muuttamista, mutta muutamat suomalaisystävät, jotka opiskelivat hänen kanssaan, saivat Panosin toisiin ajatuksiin. He kehottivat Panosia muuttamaan Suomeen.

Panos tuli Suomeen maaliskuussa 2003. Hän muistelee, että koko Eteläesplanadi oli lumen alla.

– Muistan oikeusministeriön pylväät, jotka olivat peittyneet sekä lumeen että jäähän. Sitten menin Suomenlinnaan, ja koko matka oli pelkkää jäätä. Rakastuin kaupunkiin.

Panos haki opiskelemaan Kuvataideakatemiaan ja pääsi sisään. Syyskuussa 2003 hän muutti Helsinkiin pysyvästi ja valmistui taiteen maisteriksi vuonna 2005.

Päivi muistaa hyvin ensimmäisen kohtaamisensa Panosin kanssa. Se tapahtui Helsingin Kaapelitehtaalla taiteilijoiden järjestämissä juhlissa. Tilanteeseen liittyi pieni väärinkäsitys.

– En ollut yksin, ja Päivi luuli, että olin tyttöystävän kanssa, joka todellisuudessa oli ystäväni, hymyilee Panos.

Seuraavan kerran he tapasivat ennen juhannusta samana vuonna. Päivi oli kutsuttu toiseen taitelijajuhlaan.

– Se oli melkein katastrofi, sillä en tuntenut ketään siellä. Yhtäkkiä Panos tuli ja menin suoraan hänen luokseen ollen varma, että tällä kertaa mikään ei tulisi pilaamaan meidän tapaamistamme.

Vaikka Panos ja Päivi eivät tavanneet toisiaan vaihdossa, he ajattelevat, että heidän koko maailmansa avautui vaihto-opiskelun myötä. Panos puhuu ”vapaiden mielten Euroopasta”.

– Se auttoi paljon luomaan sekä pitkä- että lyhytaikaisia suhteita, hän sanoo.

Hänestä vaihto-ohjelmat olivat yksi ensimmäisistä yrityksistä, jotka todella yhdistivät Eurooppaa.

– Opiskelijoiden liikkuvuus teki paljon, jotta pääsimme siihen pisteeseen, jossa Eurooppa nyt on.

Hiljattain heistä on tuntunut siltä kuin jokin olisi hieman muuttunut.

Siirtolapuutarhamökit eivät ole suuren suuria, mutta jos järjestää hyvin, tavaroille löytyy paikkansa ja tilaa jää myös peuhaamiselle ja kaikenlaisille hauskoille leikeille. Tähän tapaan Päivi ja Panos kuvailevat paikkaa, jossa heidän keväällä ilmestyneen, yhdessä tekemänsä lastenkirjan Omenapolun Oscarin päähenkilön, 9-vuotiaan pojan, seikkailut tapahtuvat.

Kirja on heidän ensimmäinen yhteinen projektinsa. Työkseen suomalaisten design-tuotteiden vientiä edistävä Päivi sanoo, että hän on kirjoittanut tarinoita niin kauan kuin muistaa. Päivi loi tarinan Oscarista ja Panos kuvitti kirjan.

Kirjallisuus on muutenkin läsnä Balomenosien mökillä. Verannalla on kodikas sohva ja hylly on täynnä kirjoja, joita Panos kertoo tykkäävänsä lukea.

Itse asiassa kuisti on hänen suosikkipaikkansa. Jokin saa hänen olonsa helpommaksi täällä, omenapuiden ja pionien ympäröimänä.

Päivi kertoo pitävänsä siitä yhteisöllisyyden tunteesta, jonka täällä asuvat ihmiset vielä säilyttävät.

– Kun esittelimme kirjan Oscarista täällä, lähes kaikki naapurimme tulivat yhteisökeskukseen, Päivi sanoo.

Niin, yhteisöllisyys. Sekä Päivi että Panos kokevat nykyisen ajanjakson Euroopassa vaikeaksi. Se tuntuu ja näkyy myös heidän monikulttuurisessa perheessään.

– Covid-pandemiasta lähtien Eurooppamme on muuttunut jatkuvasti, tullut eristäytyneemmäksi ja sulkeutuneemmaksi, sanoo Päivi.

Se tuntuu vaikealta, koska he ovat tottuneet siihen, että missä tahansa Euroopassa heillä on ystäviä.

– Kun matkustimme, meidän ei juuri koskaan tarvinnut varata hotelleja, hän sanoo. Haastattelua seuraavana päivänä heille on saapumassa ystävä kylään Alankomaista. Ystävä on sama mies, joka oli pysäyttänyt Päivin kadulla Jyväskylässä vuosia sitten.

Silloin elettiin vielä toisenlaisessa Euroopassa.

–Se oli Eurooppa, jossa hallitukset tukivat ajatusta, että meidän piti kansainvälistyä, Päivi sanoo.

Tämä visio näkyi Brysselissä, jonne Päivi pääsi työharjoitteluun. Päivi muistelee, kuinka hänen esimiehensä, tanskalainen nainen kysyi, ymmärtääkö hän, ettei EU perustu pelkkään talouteen vaan on myös rauhanprojekti.

Panos muistaa eläneensä erilaisten talouskriisien aikaa koko ikänsä.

– Mutta en muista, että se olisi koskaan ollut tekosyy lietsoa vihaa ”muita” vastaan. Meillä oli tapana käyttää maalaisjärkeä ja ymmärtää, että on asioita, joita ei voi sanoa ääneen.

Päivi toivoo, että heidän poikansa sukupolvelle Eurooppa olisi yhä samanlainen kuin se on ollut hänelle ja Panosille. Hän huomauttaa, että nämä lapset ovat erilaisia kuin hänen sukupolvensa.

– Olin 17-vuotias, kun uskalsin puhua englantia ensimmäistä kertaa. Nämä lapset osaavat monia kieliä ollessaan 12-vuotiaita.

Panos katsoo Päiviä avoimesti ihaillen.

– Tämä on täysin uusi näkökulma minulle. Olen paljon radikaalimpi, hän sanoo sitten.

Panosin mielestä Eurooppa on muuttunut merkittävästi.

– Nyt näen sanomalehtien sivuilla lauseita, joita en olisi voinut kuvitella näkeväni 90-luvulla.

Panos Balomenos on harmissaan siitä, etteivät kaikki suomalaiset halua puhua hänen kanssaan suomea. Eri kieltä puhuminen saa hänet tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi.

Vaikka Panos osaa suomea hyvin, hän tuntee silti usein jäävänsä ulkopuoliseksi. Ulkopuolisuuden kokemus on teemana myös Balomenosten lastenkirjassa. Tarinassa Oscarin ranskalainen isä menee ostoksille ja palaa kotiin hämmästyneenä suomalaisen kaupan myyjän asenteesta.

Isä osoitti lohta ja sanoi selvällä kielellä, että haluaisi palan lohta. Myyjä vastasi englanniksi: ”You need salmon?”, johon isä vastasi suomeksi, että kyllä kiitos, lohta.

Tämä kohtaus on otettu suoraan Panosin omasta elämästä. Suhtautuminen ulkomaalaisten suomen puhumiseen vaivaa häntä.

– Olen kuullut liian usein, että suomen kieli on vaikeaa ulkomaalaisille. He sanovat sitä minullekin, vaikka juuri hetki sitten puhuin suomea heille.

Hän ei peittele kiukkuaan kertoessaan, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat tunteneet hänet pitkään, kuulleet hänen puhuvan suomea ja silti kieltäytyneet hyväksymästä, että hän ei halua puhua heille englantia. Panosista tämä tuntuu siltä kuin hänet olisi hylätty.

Päivi tuntee myötätuntoa Panosia kohtaan.

– Meitä auttaa se, että minullakin on kokemusta toisessa kulttuurissa elämisestä. Kun tapasimme, minulle kesti viisi vuotta ymmärtää, että meillä on kulttuurieroja. Kenties olin vain hulluna rakastunut.

Päiville elämä EU:n pääkaupungissa oli helppoa, koska Bryssel on hyvin kansainvälinen. Hän kuitenkin sanoo, että Euroopassa on edelleen paikkoja, joissa voi tuntea itsensä vieraaksi. Jopa Suomessa itäsuomalainen voi käyttäytyä torjuvasti erilaista länsisuomalaista kohtaan.

– Suomessa on mahdollista asua ihmisen kokoisesti, pääkaupungissa on hyvät kulkuyhteydet, suora pääsy luontoon ja poliittiset olosuhteet antavat vapauden ilmaista itseäni. Täällä on myös hyvä koulutus, Panos sanoo.

Panos kuulostaa päättäväiseltä.

– Kun meiltä kysytään miksi emme muuta kansainvälisempään kaupunkiin, sanon vain, että asumme täällä, koska emme halua asua muualla.