Image

Päähänpinttymä eli kaikki mitä pipoista pitäisi tietää juuri nyt



Päähänpinttymä eli kaikki mitä pipoista pitäisi tietää juuri nyt

Rumasta pakkopiposta tuli kolmessakymmenessä vuodessa tyylikäs asuste, joka tekee naisesta nallekarkin nätin ja peittää varhaiskeski-ikäisen miehen kaljun.
Teksti Milla Muurimäki
Kuvat Matti Pikkujämsä

Mikä on punainen, märkä ja haisee kalalta? Vastaus: Jacques Cousteaun pipo. Ranskalainen tutkimusmatkailija tuskin tiesi Meren salaisuuksia 1960-luvun lopulla kuvatessaan, että 50 vuotta myöhemmin hänen tavaramerkikseen muodostunut punainen pipo olisi jokaisen trendejä seuraavan jampan päässä.

Samoihin aikoihin, kun Cousteau matkaili Calypsolla, suomalaista pipomuotia suksi eteenpäin hiihtäjäjättiläisemme Juha Mieto.

Kotimainen urheiluvälinevalmistaja Karhu lämmitti Miedon päätä hänen uransa alkuvaiheilla. Miedosta tuli kirkkaimpia mitaleitakin saavuttamatta legenda – ja samoin kävi Karhulle.

Alun perin pipo olikin talviurheiluvaruste, johon oli helppo kirjailla sponsoreiden ja seurojen logot. Kun urheilija sai sankaristatuksen, tahtoivat fanit palan idoliaan, vaikka pipon muodossa.

Toisen hiihtosankarin Marja-Liisa Kirvesniemen Sarajevon olympialaisissa käyttämä valkoinen pipo, josta roikkui narun päässä tupsu, ei saavuttanut ikinä samaa keräilyarvoa kuin Karhu-pipo, vaan se jatkoi elämäänsä lähinnä laitakadun kulkijoiden päässä. Myöskään mäkihyppääjä Matti Nykäsen paksut korvia lämmittävät pannat eivät ansainneet muodin jatkoaikaa, onneksi.

Nuorisomuotia pipo ei ollut vielä pitkään aikaan. Monet 1970-luvulla syntyneet muistavat, miten koulun välitunneilla opettajat kiersivät tarkastamassa, että lapset pitävät pipot päässään eivätkä laita niitä taskuun. Nuorisoa valistettiin, miten pakkanen nousee kovassa vauhdissa. Kylmän takia kuolleista pipottomista mopoilijoista kerrottiin varoittavia tarinoita – turhaan. Pipo oli rumentava ja hiuslakkakampauksen pilaava talviasuste, jota käytettiin vain olosuhteiden pakosta eikä koskaan silloin, kun ihastus oli paikalla.

1990-luvun alun skimbahurmoksessa asustemuotiin hyväksyttiin pään kokoisella tupsulla varustetut, mieluusti neonväriset, jättitupsupipot. Räntäsateessa märkä tupsu aiheutti niskajumeja, joten epäkäytännöllisyys poisti tämän trendivillityksen melko nopeasti.

Hiihtopummien toinen ysärilahja muotimaailmalle oli omituisen näköinen, kypärämäinen ja erittäin räikeäkuosinen Bula-pipo. Onneksi lähes jokainen Bulan päähänsä laittanut tajusi, että pipoa pystyy käyttämään ainoastaan after ski -päissään.

Mutta sitten tuli grunge, ja vaihtoehtokulttuurin pipopäät alkoivat nousta marginaaliin. Ysärinuorisoon upposi myös Jamiroquain keulahahmon Jay Kayn syvälle päähän nykäisty korvaläpällinen inkapipo. Samaiset inkapipot nähtiin myös suosikkibändi Red Hot Chili Peppersin riveissä.

Pipo sai uuden merkityksen. Se ei ollut enää pelkkä pään lämmitin, vaan siitä tuli asuste, joka viimeisteli halutun tyylin. Ensimmäisenä pipomuotiin lähtivät miehet, mutta naiset tulivat perässä, kun grungetyyli yleistyi  – mikä on muodille nykyään harvinainen järjestys.

Nuoriso alkoi kaivella mummoloiden vinteiltä vanhempiensa nuoruudenajan urheilupipoja omaan käyttöönsä 1990-luvun lopun retrobuumin myötä. Kokonaistyyli oli täydellinen, mikäli onnistui pelastamaan paksun Karhu-pipon lisäksi jamekset ja nahkarotsin. Kun nuoret hipsteriaikuiset kasvoivat tyylistään ulos eikä arkirumuus enää kiinnostanut, mummolanvintin aarteet siirrettiin lämmittämään nykypilttien päitä.

Vuosituhannen vaihteessa rapmuoti ulottui Yhdysvalloista Suomeen. Ensimmäisen miljoonia myyneen valkoinen rapartistin Eminemin imagoon kuului piukea kortsupipo. Eminem piilotti ohuen trikoomyssykkänsä lippiksen alle, tavikset eivät.

Kun tätä vähän naftia pipo-mallia alettiin valmistaa venyvästä ribbineuloksesta, siitä muodostui aikuisten miesten peruspipo. Se imartelee harvoja, mutta on levinnyt suomalaismiesten keskuudessa kausi-influenssan tavoin, varsinkin jos siinä lukee isäntä (tai tosimies, luonnostaan sekaisin, haku päällä, peto – tai mitä ikinä kukin on pipoonsa  tahtonut kirjailuttaa.)

Jälleen uusi megatrendi alkoi vuonna 2009, kun paparazzi ikuisti jalkapallotähti David Beckhamin lentokenttälookissa, johon kuului rastapipon mallinen muhkea musta myssy. Beckhamin seuraajat lähtivät muotiin massoittain mukaan. Löysänä takaraivolla roikkuvasta piposta tuli niin haluttu muotiasuste, että se tuntui jämähtäneen monen päähän pysyvästi. Näin on tainnut tapahtua ainakin radiojuontaja Jaajo Linnonmaalle ja näyttelijä Ville Haapasalolle.

Löysää myssyä muokattiin lisäämällä siihen pallotupsu – ja kas, aikuisille saatiin myytyä samaa mallia, mitä pikkulapset pitivät. Samaan aikaan nuoriso alkoi fanittaa Svea-pipoja. Alun perin lautailuvarusteita maahan tuonut urheilumerkki iski kultasuoneen painamalla korkeisiin tupsupipoihin nelikirjaimisen, ruotsalaisuutta tarkoittavan sanan.

Pipo on tullut jäädäkseen, eikä kenenkään tarvitse enää palella esteettisistä syistä. Nyt päähineet ovat yhtä tärkeitä muotiasusteita kuin kengät. Pipot ohjaavat myös hattumuotia. Näyttävät hatut ovat olleet kuluneen vuoden juttu, mikä johtuu luultavasti siitä, että myös kiinnostavimmat pipot ovat mahdollisimman muhkeita.

Tämän kauden kuvatuin ja puhutuin pipo on suomalainen. Se on kuin Jacques Cousteaun myssy jättiläiselle kudottuna. Se on Samujin Chunky Beanie, eikä se haise kalalle, vaan tuoksuu muodille. ■

Julkaistu: 6.1.2016